maanantai 8. heinäkuuta 2019

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Viime viikolla luin Hanya Yanagiharan Pieni elämä -romaanin, joka oli kevään mittaan pinnalla ennen muuta siksi, että Leijona-vahti Kevin Lankinen kertoi sen olevan hänen matkalukemisenaan jääkiekon MM-kisoissa. Uppouduin tähän 939-sivuiseen kirjaan varsin intensiivisesti (mikä oli myös pakon sanelemaa: Lankisen suositus sai aikaan varausjonon kirjalle, mikä lienee aika harvinaista pari vuotta sitten julkaistulle tiiliskivelle).

Hanya Yanagihara: Pieni elämä
(alkuteos A Little Life, 2015)
Suom. Arto Schroderus
Tammi, 2017
939 s.
(kirjastolaina)


Tämä havaijilaistaustaisen amerikkalaiskirjailija Yanagiharan toinen teos kertoo neljästä nuoresta miehestä, jotka ovat tutustuneet toisiinsa kollegessa kämppiksinä. Kolme heistä suuntautuu taiteelliselle alalle: Willem näyttelijäksi, JB kuvataiteilijaksi ja Malcolm arkkitehdiksi. Neljäs, Jude, opiskelee lakia. Jude on ystävilleen mysteeri: kukaan ei tiedä, mistä hän on varsinaisesti kotoisin tai mitä hänelle on tapahtunut ennen kollegen alkua. Silti muut pojat kiintyvät Judeen, joka on aina ystäviensä tukena, vaikkei ole valmis jakamaan mitään itsestään tai taustastaan. Muut voivat vain arvailla, mitä kärsimyksiä Jude on käynyt läpi.

"Miten autat ihmistä, joka ei suostu autettavaksi, kun samalla tajuat, että jos et auta, et ole ystävä ensinkään?" Siinä on teoksen keskeinen kysymys. Jude ei tahdo apua eikä usko sitä ansaitsevansa. Hän uskoo, että hänet on tarkoitettu vihattavaksi ja hyväksikäytettäväksi, ja nämä uskomukset elävät hänessä sitkeästi. Silti hän onnistuu luomaan itselleen ulkoisesti varsin hyvän elämän, esimerkiksi menestyksekkään uran. "Ja kaikista niistä tavoista, joilla hän muutti itseään aikuisiässä, juuri tämä, tämä ajatus siitä, että hän voisi itse luoda oman tulevaisuutensa ainakin osittain, osoittautui kaikkein vaikeimmaksi oppia ja myös kaikkein palkitsevimmaksi."

Juden on kuitenkin äärimmäisen vaikea päästää ihmisiä lähelleen, koska hän on koko lapsuutensa ja nuoruutensa kohdannut väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Aina, jos hän on uskaltanut luottaa johonkuhun, tämä on osoittautunut pahaksi ja halunnut vain hyötyä Judesta. Jude ei usko, että parisuhteet tai rakkaus olisivat häntä varten, koska hän on niin pahoin rikki ja pitää itseään vastenmielisenä.

Kirja seuraa Juden vaiheita läpi vuosikymmenten, välillä takaumien kautta.Kovin herkille lukijoille en teosta suosittele. Voin henkisesti ja liki fyysisestikin pahoin, kun luin kuvauksia monenlaisesta väkivallasta: hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä, kaltoinkohtelusta, itsensä viiltelystä. Kirjaa ei voi lukea ruokapöydässä eikä oikein iltalukemisenakaan – ainakin minä jäin murehtimaan Juden kokemuksia niin, ettei uni meinannut tulla, vaikka toki tiesin lukeneeni fiktiota. Silti halusin jatkaa, halusin kuvasta kokonaisen, vaikka selvältä tuntui, että kovin valoisaa siitä ei muodostu.

Goodreads tietää kertoa, että alun perin olen laittanut Pienen elämän lukulistalleni jo kaksi vuotta sitten – varmaankin muiden bloggareiden suosituksia luettuani. Kirja voitti myös Blogistanian Globalia -äänestyksen eli bloggarit äänestivät sen vuoden 2017 parhaaksi käännöskirjaksi. Niitäkin toki on, jotka eivät kirjasta ole pitäneet. Esimerkiksi Opus vei -blogissa kirjan kerrotaan olevan roskaa.

P. S. Onko kukaan kysynyt Kevin Lankiselta, lukiko hän tämän kirjan loppuun? 

4 kommenttia:

  1. Hieno ja vetävä romaani, joskin tosiaan aika hurja. Minä löysin tästä paljon kauneuttakin, lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Katja, ilmoitus kommentistasi oli mennyt roskaposteihin jostain syystä. Onneksi huomasin. On kirjassa (onneksi) tosiaan kauneutta ja hyvyyttäkin, joiden voimin lukijakin jaksaa jatkaa eteenpäin.

      Poista
  2. Blogissa Aurinkoon tuijottelua on julkaistu mielestäni todella mielenkiintoinen teksti tästä kirjasta. Kirjoittajasta teoksen suosio heijastelee nykykulttuurin psykologisoitumista:

    "Sosiologian parissa on tavattu puhua psykokulttuurista, jolla tarkoitetaan psykologisen sanaston ja hahmotustavan valumista arkeen. Psykokulttuurissa yksilöpsykologinen näkökulma korvaa yhä useammin esimerkiksi eettisen. Asioita tarkastellaan sen mukaan, miten ne palautuvat yksilön psyykkiseen hyvinvointiin."

    https://aurinkoontuijottelua.wordpress.com/2018/05/20/pieni-elama-2017/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkistä! Mielenkiintoinen teksti, joskin loppu alkoi jo ärsyttääkin. Miksei tästä kirjasta saisi vaikuttua? ”Mistä se kertoo, jos lukijat tarvitsevat liki tuhat sivua viiltelyä ja lapsenraiskauksia oivaltaakseen, että julmuus toisia kohtaan on ikävä asia?” En ole ihan samaa mieltä, että tämä olisi ainoa kirjan tarjoama oivallus. Minulle kirjassa nousi keskeiseksi se ajatus, miten rikottua ihmistä voi auttaa, jos tämä ei koe ansaitsevansa apua. Myös esimerkiksi ihmisen oikeus päättää omasta elämästään herätti ajatuksia, vaikkei kirja sen suhteen tarjonnut suoranaisia oivalluksia.

      Poista

Kommentointimahdollisuus on vaatii Google-kirjautumisen. Kiitos kommentistasi!