perjantai 23. maaliskuuta 2018

Reunalla - tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä (Räinä & Ranta)

Reunalla - tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä (Like, 2017) on kuin kirjan mittoihin laajennettu HS:n kuukausiliitteen tai Suomen Kuvalehden reportaasi - ja tarkoitan tätä nimenomaan hyvässä mielessä. Kirjassa on perinpohjainen mutta ihmisläheinen ote asiaan, joka varmasti koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella, nimittäin maaseudun tyhjenemiseen. Kirjan tekijät toimittaja Jenni Räinä ja valokuvaaja Vesa Ranta ovat kiertäneet Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sivukylillä kahden vuoden ajan - aluevalinta on perusteltu, sillä Pohjois-Pohjanmaalla muuttotappio on ollut vuonna 2015 määrällisesti suurin, Kainuussa taas suurin suhteutettuna asukaslukuun.

Jenni Räinä & Vesa Ranta (kuvat): Reunalla - tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä
Like, 2017
263 s.
(kirjastolaina)

"Kato harvaan asutulta eli syrjäiseltä maaseudulta on ollut niin suuri, ettei siellä juuri enää ole poismuuttajia." Keitä ovat ne, jotka ovat jääneet? Siihen tässä kirjassa perehdytään. Ääneen pääsevät harvaan asuttujen seutujen asukkaat itse, ja kirjan osioiden alussa on myös sopivassa suhteessa tietoa ja pohdintaa aiheesta.

Suomi on kirjan mukaan ollut kaupungistumiskehityksessä muuta Eurooppaa jäljessä jopa 15 vuotta monestakin syystä, esimerkiksi maa- ja metsätalousvaltaisuuden ja omistusasumiseen kannustamisen vuoksi. Nyt meneillään olevan muuttoliikkeen seurauksena kuntakentän ääripäät erkanevat toisistaan, sillä harvaan asutuille seuduille jäävät lähinnä eläkeläiset, maatalouselinkeinojen harjoittajat sekä ne, jotka haluavat pysyä kotiseudullaan työtilanteesta riippumatta. Kirjassa muistutetaan silti, että on Suomessa myös matkailun ja lähikaupunkien ansiosta hyvinvoivaa maaseutua.

Pidin paljon tämän kirjan tyylistä ja sävystä. Tekstistä ja kuvista välittyi aito kiinnostus ja kunnioitus haastateltavia, heidän tarinoitaan ja elämänpiiriään kohtaan. Esimerkiksi maaseudun ihmisten yhteisöllisyyttä ei maalailla korulausein, vaan annetaan sen näyttäytyä heidän itse kertomanaan. On myös hienoa, että monien haastateltavien luokse on kirjan kirjoittamisprosessin aikana palattu ja päivitetty heidän kuulumisensa.

"Siellä on oma maisema, oma taivas ja oma maa", kertoo runonlaulaja Jussi Huovinen kotikylästään Hietajärvestä. 

Oikeiden ihmisten elämäntarinat ovat joskus monin verroin kiehtovampaa kuin fiktio. Vai mitä sanotte Anitasta, joka kierteli myymässä tunnetun graafikkomiehensä taidetta ja esiintyi reissuilla tanssijana kapakoissa pitkin Suomea? "Kerran mustalaisrouva kertoi Anitalle, että hän kuolee kaukana kotoaan. Anita nauraa: 'En ole uskaltanut mihinkään kauemmas sitten lähteä.'" Mahtava tuttavuus ovat esimerkiksi myös japanilainen eläkeläispariskunta Mariko ja Keiichi, jotka ostivat talon Iin Luola-aavalta, vaikkeivät he osanneet juuri englantiakaan, saati sitten suomea. "Elämän tarkoitus on olla pellolla hyvällä säällä ja lukea kirjaa sisällä sateella", kertoo japanilainen sananlasku.
"Kaupungissa ihmiset ovat laumaeläimiä. Täällä voi olla oma itsensä", Anita Heinonen pohtii. 

Mietin, sijoittaisinko tämän kirjan Helmet-haasteessa kohtaan "kirja, jossa käsitellään yhteiskunnallista epäkohtaa". Onko kaupungistuminen kuitenkaan epäkohta? Ihmisellä on vapaus valita asuinpaikkansa. Jos valitsee asua maaseudulla, josta valtaosa väestöstä on kaikonnut, voiko enää odottaa palveluita? Ehkä epäkohta on siinä, jos palveluja ei edes yritetä järjestää mielekkäällä tavalla eikä nähdä kunkin alueen erityispiirteitä, kun päätökset tehdään kaukana niistä, joita ne koskevat. Kirjassa haastatellun tutkijan mukaan äänensävyt maalla asumista kohtaan ovat koventuneet: syrjässä saa asua, kunhan tulee toimeen omillaan. Silti maaseudulle kannattaisi miettiä toimivia palveluratkaisuja. Niistä esimerkkinä mainitaan Etelä-Karjalassa kiertävä terveyspalveluauto, jossa varataan aikaa myös kuulumisten vaihtoon. Iäkkäille ihmisille on usein mielekäs vaihtoehto jäädä asumaan tutulle seudulle. Iäkkäiden yksinäisyys on maalla harvinaisempaa kuin taajamissa, ja sen huomaa kirjan tarinoistakin. "Eilen vein lajitteluasemalle vähän muovia ja saunantuhkia. Juteltiin ja kateltiin ja kyllä siellä neljä tuntia kului", kertoo esimerkiksi Hyrynsalmella asuva Kalevi.

Reunalla-kirjassa mainitaan myös siitä, ettei pienten kyläkoulujen lakkautus tuo aina säästöjä, mutta kiihdyttää muiden palveluiden kaikkoamista.

Maaltamuutto ei ole siis mikään yksiselitteinen ilmiö. Esimerkiksi HS kertoi viime vuonna, että Suomesta on kadonnut yhden sukupolven aikana noin tuhat kylää, mutta virkkeen olisi voinut toki muotoilla niinkin, että Suomessa on yhä lähes 5000 kylää. Joihinkin kuntiin on syntynyt uusiakin kyliä ja taajamia. Reunalla-kirjassa ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikko puhuu jopa maaseudun täyttymisestä: maaseutupaikat ovat täynnä merkityksiä ja toimintoja, kuten kakkosasuntoja ja retkeilyä.

Kirja on esitelty myös ainakin seuraavissa blogeissa: KirjavinkitKirjasta kirjaan ja Kirjojen keskellä

4 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaa minua todella paljon, kiitos siis arviosta, sain hyvän muistutuksen hankkia tämä luettavaksi. Itse olen kaupunkilainen henkeen ja vereen, mutta muuttotappiokunnat ovat kyllä tuttuja niin idässä kuin pohjoisessa. Kun sukulaiseni saivat idässä viime kesänä lapsen, se oli iso juttu koko kylälle, johon ei ollut aikoihin syntynyt uusia asukkaita (vaikka sekin kylä kuuluu kyllä jo aikaa sitten tehdyn kuntaliitoksen vuoksi isompaan kuntaan). Sai miettimään, miten polarisoituneessa maassa elämme, monellakin tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Itsekin olen vahvasti kaupunki-ihminen, mutta kotoisin pienemmästä kunnasta, joka on nyt liitetty Ouluun. Kuntaan kuuluvien kylien identiteetti elää silti vahvasti, ja se on hienoa.

      Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä kirjaa sekä aiheensa että haastateltaviensa puolesta!

      Poista
  2. Suloinen tuo viimeinen kuva. Omalla alakoululuokallani ei ollut myöskään kuin minä ja yksi toinen. Siinä tultiin väkisinkin tutuiksi :) Tän lukisin mielelläni, toivottavasti löydän käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on kyllä kaikkiaan hieno kuvitus. Vesa Ranta on taitava valokuvaaja, varsinkin henkilökuvaaja. Varmasti kirjastoista tätä saa hyvin, kun oli Tieto-Finlandia-ehdokaskin.

      Poista