sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Syksyn lastenkirjoja: Hukassa avain, eläimet - ja äiti

Lapsi, jolle luetaan iltasatu, nukkuu puoli tuntia pidempään kuin lapsi, jolle ei lueta. Näin kertoo Lukukeskuksen 10 faktaa lukemisesta.  Oma lapseni on kirjoista nauttiva eskarilainen, joka lukee jo itsekin, mutta me vanhemmat luemme hänelle kyllä niin kauan kuin hän vain suinkin jaksaa meitä kuunnella. Esittelen tässä postauksessa kaksi kirjaa, joiden parissa ovat meillä viihtyneet sekä lapsi että vanhemmat, sekä yhden kirjan, jonka lukemista harkitsisin tarkemmin mutta joka soveltunee joihinkin elämäntilanteisiin.


Sanna Mander: Avain hukassa
S & S, 2017
41 s.
(kirjastolaina)
 Sanna Manderin Avain hukassa -kirjassa kurkistetaan erään kerrostalon koteihin ja tutustutaan sen asukkaisiin. Oma suosikkini on Erkki, joka räyhää netissä. Mieheni taas pitää Barbarossa-hahmosta, jolla on ajatuksetkin aakkosjärjestyksessä. Kuusivuotiaan suosikki on Tim, josta tuli Tiibetin-matkan jälkeen minimalisti. Säästi perintötrumpetin, alusvaatesetin ja söpön pienen jetin. Riimitellyt lastenkirjat - varsinkin suomennetut sellaiset - aiheuttavat joskus aikuisessa lukijassa myötähäpeää ja ärtymystä, mutta Manderin riimit ovat hauskoja ja osuvia. Onkin kiinnostava huomio, että hän on kirjoittanut kirjansa itse sekä ruotsiksi että suomeksi. 

Avain hukassa voitti tänä syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Ehdokkaat asettanut raati sanoi sen olevan puheenvuoro moniarvoisuuden puolesta ilman valistavaa sävyä. Tähän on helppo yhtyä. Jos ette kerro tyttärelleni, niin kuiskaan teille, että tästä kirjasta on ihan ikioma kappale sujautettuna pukinkonttiin.

Avain hukassa -kirjan kuvitusta. Voi Erkkiä!

Avain hukassa -kirjan kuvitusta: Maija ja seitsemän faijaa.

Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari
WSOY, 2017
65 s.
(kirjastolaina)

Toinen teos, jonka parissa viihdyimme syksyn mittaan useammankin kerran, on Pasi Pitkäsen Kadonneiden eläinten saari. Kirja kertoo Matias-nimisestä pojasta, jonka siskon kidnappaa sirkuksessa merkillinen eläin. Matias joutuu huimaan seikkailuun saarelle, jossa elää edelleen dodoja ja muita sukupuuttoon kuolleeksi luultuja eläimiä. Kuka ne on sinne pelastanut, ja voivatko sisarukset päästä sieltä karkuun? Vaikka kirjassa on 65 sivua, ei yhdellä aukeamalla ole tekstiä kuin jokunen lause, joten kirjan voi lukea yhdessäkin illassa iltasaduksi. Kesken sitä on nimittäin vaikea jättää. Kirjan kuvat ovat näyttäviä, kuin taideteoksia, ja Pitkänen ilmeisesti tunnetaankin eritoten kuvittajana. 


Osa kuvista oli kuusivuotiaan mielestä hiukan jänniä, mutta onneksi kirjan hahmot eivät olleet loppujen lopuksi pahoja vaan niillä oli hyvät tarkoitusperät.

Tällaisia aukeamia katselee mielellään!

Keskustelua herätti myös kirjan päättävä aukeama, jossa kerrotaan maapallolta hävinneistä eläinlajeista. Sukupuutto on sinänsä eskarilaiselle tuttu sana esimerkiksi erinäisten dinosauruskirjojen ja -ohjelmien myötä. Aukeamalla kuitenkin mainitaan, että barbarileijonia on elossa enää sata yksilöä, joista kaikki elävät vankeudessa. Tästä sukeutui hyvä keskustelu: miksi eläintarha tai sirkus on meille viihdettä, mutta eläimelle vankilaan verrattavissa. 

Hannamari Ruohonen: Kadonnut äitini
S & S, 2017
30 s.
(kirjastolaina)

Hannamari Ruohosen Kadonnut äitini herätti mielenkiintoni kirjaston hyllyssä. Eskarilainen totesi kannen perusteella, että kirja ei häntä sitten kiinnosta. Päättelin, että kirja on joka tapauksessa sellainen, että minun on parasta lukea se ensin itse. Kirja kertoo lapsesta, jonka äiti on lähtenyt kotoa. Lapsen tulkitsee äidin lähtöä näin: Äiti oli lähtenyt, koska hän ei halunnut enää mitään. Varsinkaan äiti ei ole jaksanut enää siivota toisten jälkiä, ja lapsi on kuullut äidin ja isän riitelevän tästä. Sitten äiti on vain hävinnyt. Ei siis ihan tyypillisin lastenkirjan aihe. Lapsi käsittelee vaikeita tunteitaan kirjassa heijastamalla ne resuiseen koiraan, joka tulee pihapiiriin. Lapsi myös haluaa tuhota kaikki äidin tavarat. Isä on kuitenkin onneksi olemassa, tukee ja lohduttaa. Ja vaikkei sitä sanallisteta, ilmeisesti äitikin palaa kotiin.

Olettaisin, että kirjan avulla voisi käsitellä vihan, surun ja hylkäämisen tunteita. Silti mietin, että ehkä jokin enemmän lapsen maailmasta etäännytetty tarina toimisi tässä tarkoituksessa paremmin, koska se, että kirjassa äiti on - hetkeksi - jättänyt perheensä, voi olla lapselle enemmänkin pelkoa aiheuttava tekijä - voiko näin käydä hänellekin? Kirjassa on kauniit, värikkäät mutta herkkään tyyliin piirretyt kuvat.



________________________________

Bloggaamiseen tuli taas kuin huomaamatta kolmen viikon tauko. Työ vaatii veronsa: jaksan lukea, mutten kirjoittaa. Olen lukenut syksyn mittaan monenlaista, joten kirjoittelen tässä ensi viikon mittaan muutaman tällaisen koostepostauksen, jos en ehdi kovin pitkiä tekstejä kirjoitella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti