lauantai 12. tammikuuta 2019

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Tammi, 2018
379 s.
(oma kirjaostos)
Tunnistatteko tunteen, että toisaalta toivoisi, että kirjailijat tarttuisivat niihin aiheisiin, jotka ovat juuri tällä hetkellä ajankohtaisia, mutta sitten kun sellaisia kirjoja julkaistaan, toteaakin, että on jo lukenut aiheesta niin paljon uutisia, ettei haluakaan enää pohtia sitä kaunokirjallisuuden kautta? Minulla oli se mielikuva, että Satu Vasantolan romaani En palaa takaisin koskaan, luulen liittyy ennen kaikkea vuoden 2015 pakolaiskriisiin, ja olin ajatellut, etten ehkä jaksa lukea tuosta teemasta juuri nyt. Osoittautui kuitenkin, että teos käsittelee pääasiassa ihan muita asioita, ja siitä tuli yksi viime aikojen parhaista lukukokemuksistani.

Vasantola oli lokakuussa Helsingin kirjamessuilla yksi niistä kirjailijoista, jotka olivat mukana Bonnierin järjestämällä bloggariaamiaisella. Vasantola työskentelee toimittajana Helsingin Sanomissa, ja olen pitänyt monista hänen kolumneistaan. Kirjamessujen haastattelussa hän nosti esiin luokkanousun kirjansa teemana: pienestä maaseutupitäjästä on sukunsa ensimmäisellä ylioppilaalla pitkä matka Helsinkiin yliopisto-opintoihin, sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä jäi kiinnostamaan, koska itselläni on jossain määrin samantapainen tausta. 

"Maailmassa, johon ei ollut syntynyt, joutui jatkuvasti taistelemaan pärjäämisestään, miettimään mistä ja milloin muille paljastuisi, että oli päässyt varkain heidän luentosaleihinsa ja kuppiloihinsa. Ja kun sinne oli kerran hypännyt, paluu ei ollut mahdollista vaikka tahtoisikin. Palaajassa oli vierasta verta, kuka sellaista tahtoisi takaisin." (s. 216-217)

Luokkanousun kuvaamisen lisäksi vaikutuin kirjan sukutarinasta. Kirja lähtee liikkeelle nykyajasta, vuodesta 2017, kahdesta kuolemantapauksesta. Hiljalleen lukija viedään vuosikymmenten taakse. Vähä-Paavolan suvun matriarkka Martta pitää kurissa alkoholiin menevän miehensä Topin ja huolehtii samalla parhaansa mukaan niin lapsistaan, lapsenlapsistaan kuin lapsenlapsenlapsistaankin. Martan lapsista päähenkilöksi nousee eritoten Tapio, joka on tehnyt omat virheensä ja kokenut oman arpeuttavan tragediansa, ja niiden myötä hänestä on kasvanut vahvasti oikeudentuntoinen mies. Tapio on isähahmo sisarentyttärelleen Susannalle, joka ei saa tukea eikä turvaa kotoaan. 

Nykyhetkessä Susanna on valmis avaamaan kotinsa ovet pakolaisena Suomeen tulleelle Fatimalle ja tämän lapsille sekä auttamaan myös Fatiman veljeä. Tästä käynnistyy tapahtumaketju, joka jättää jäljet monen ihmisen elämään. Sitä valotetaan lukijalle aika hitaasti, koska välillä ollaan pitkiä aikoja menneessä. Siksi kirja toimii ehkä parhaiten, jos sen ehtii lukea aika nopeaan tahtiin. 

Kaikki kirjan kolme päähenkilöä, Susanna, Tapio ja Martta, ovat kokeneet kovia, mutta eivät silti ole kovettuneet vaan ovat valmiita auttamaan ja suojelemaan muita. He eivät silti ole mitään ylimaallisia puhtaita pulmusia, vaan kaikki ovat tehneet omat virheensäkin. Hahmot ovat siis uskottavia ja tapahtumat onnistuvat siksi koskettamaan. Kirjan teemat ovat toisaalta ajattomia, toisaalta myös hyvin kiinni tässä ajassa.

Kannattaa myös katsoa Yle Areenasta Flinkkilä & Tastula -ohjelman jakso (11.12.2018), jossa Satu Vasantola puhuu taustoistaan ja muun muassa isänsä sairaudesta, josta hän ei ollut aiemmin julkisuudessa puhunut.

Vasantolan esikoisromaani on luettu myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Amman lukuhetki, Kirjojen kuiskettaKirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata, Kirja hyllyssä. Useammassa tekstissä mainitaan siitä, että romaanissa on aika monenlaisia aineksia ja teemoja, ja se on tietysti totta. Taitaa myös olla esikoisromaanille aika tyypillistä? Joka tapauksessa itse nautin tästä kirjasta paljon ja toivon, että Vasantola kirjoittaa lisää. 

1 kommentti:

  1. Kiva lukea myös sinun kokemuksiasi tästä kirjasta. Mukava että kirja oli sinullekin mieluinen lukukokemus. Minä pidin tästä niin paljon että suosittelin tätä lukupiirikirjaksemne.

    VastaaPoista

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön muutaman roskapostikommentin jälkeen. Julkaisen kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kommentistasi!