maanantai 31. joulukuuta 2018

Vaatimaton kooste vuoden 2018 runohaasteesta


Aioin alkuvuodesta olla mukana Reader, why did I marry him -blogin Ompun julkaisemassa Runo18-haasteessa. Haastoin itseni lukemaan vähintään viisi runokokoelmaa. Vuosi lipui ohi (tai kuvaavampaa olisi sanoa, että vuosi pyöritti ja höykytti ihan kunnolla), ja on aika todeta, että tämä tavoite ei ihan täysin täyttynyt.

Blogiini kirjoitin vuoden aikana kahdesta runoteoksesta: Pauli Tapion kokoelmasta Varpuset ja aika (Poesia, 2017) ja Riika Ruottisen kokoelmasta Unestani heräsin (omakustanne, 2018).

Kesällä luin myös Lauri Viidan runoista kootun teoksen Ne runot, jotka jäivät (WSOY, 2016), jossa on julkaistu hänen kokoelmiensa ulkopuolelle jääneitä runoja. En kirjoittanut siitä, mutta luin sitä tavallaan isäni muistoksi. Isä osasi ulkoa ainakin yhden Viidan runon (nimeltään Johtaja). Tästä mainitsemastani kokoelmasta löytyy esimerkiksi runo, jota aina silloin tällöin näkee kuolinilmoituksissa ja joka päättyy säkeisiin Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä.

Kesäisen surun keskellä luin myös Eeva Kilven päiväkirjamerkinnöistään koostaman teoksen Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Se ei ole varsinainen runokokoelma mutta ansaitsee silti tulla mainituksi ihan vain siksi, että se oli lohdullista luettavaa: tarkkanäköisiä, viisaita, lempeitäkin ajatuksia esimerkiksi vanhenemisesta, elämän rajallisuudesta ja maailman muuttumisesta. Teoksessa on myös joitakin runoja, esimerkiksi eräs hyvin merkitykselliseltä tuntunut, joka alkaa näin:

On lohtu:
edesmenneillä ei ole surua,
surua kantavat jälkeenjääneet.

On muisto:
me tiedämme millaisia he olivat,
nämä maahan palanneet
hautakivien alla. 

On kaipaus:
jokainen ihminen elää kaipauksena 
kahden sukupolven ajan,
jotkut kolmen.

Selailin ja lueskelin kesän ja syksyn aikana muitakin runoteoksia, esimerkiksi Helena Anhavaa, Sirkka Turkkaa ja Pertti Niemistä. Runoissa on voimaa ja punnittuja ajatuksia, ja haluaisin kyllä edelleen tuoda runoutta enemmänkin blogiini.

Runo18 -haasteeseen kuuluu myös seuraava Ompun asettama "ehto": "Haasteen päätteeksi jokainen julkaisee 'oman' runon, joka muodostetaan luettujen runokokoelmien nimistä ja jota kukin voi halutessaan täydentää omilla sanoillaan. Luettujen runokokoelmien nimet tulee kuitenkin erottaa selvästi kokonaisuudesta esimerkiksi lihavoimalla tai kursivoimalla."

Eli yritetään nyt sitten. Lukemieni runoteosten nimet on lihavoitu kokonaisuudesta. Kiitos Ompulle haasteesta ja tästä reunaehdosta. Enpä ole aikoihin runoillut, saati sitten antanut hengentuotettani kenenkään luettavaksi.


Kuolinsiivous

Unestani heräsin
taas
lapsuusmaisemissa

Ne runot, 
jotka jäivät
lohduttavat
herättävät unohdetut

Katsokaa taivaan lintuja
varpuset

        ja
           aika

minulla on tarpeeksi
kaikkea

1 kommentti:

  1. Kuulaan pelkistynyt ja koskettava tuo sinun runosi. Eeva Kilven ja Sirkka Turkan sanoissa on paljon lohdullisuutta. Hienoa, että olet saanut niistä voimaa surun keskellä. ❤️

    VastaaPoista

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön muutaman roskapostikommentin jälkeen. Julkaisen kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kommentistasi!