tiistai 27. marraskuuta 2018

Helmet-haasteeseen luettuja

Tähän kirjoitukseen olen koostanut muutamia lukemiani vuoden 2018 Helmet-haasteeseen sopivia kirjoja, joista ei ole erillistä postausta blogissani.

Noora Vallinkoski: Perno Mega City 

Atena, 2018, 359 s., kirjastolaina.


Hanna meinaa kuolla jo ennen syntymäänsä, koska hänen äitinsä on itsetuhoinen. Äidin masennus ja isän syöpä varjostavat kasvua muutenkin ankeassa lähiöympäristössä 1980-1990-lukujen Turussa. Teini-iässä kaikki tämä purkautuu holtittomana käytöksenä. Ympärillä olevat aikuisista ei ole hallitsemaan omaakaan elämäänsä, joten lapset ovat hyvin pitkälti oman onnensa nojassa.

Vallinkoski sanoittaa esikoisteoksessaan hienosti, miltä lapsesta tuntuu, kun kotioloista tai omista tunteista ei voi puhua kenenkään kanssa - niille ei ole sanoja ja vaikka olisi, ei ole ketään  aikuista, jolle puhuisi tai jota kiinnostaisi. Niinpä lapset määrittelevät maailmansa ja sen säännöt itse ja yrittävät selvitä kuka milläkin keinolla. Teoksen lopussa vaikuttaa, että Hannan keinoksi voisi tulla nimenomaan kieli: Halusin käpertyä kirjainten katveeseen. Keksiä kielen, jossa olisi sanoja Pernossa tapahtuville asioille eikä vain niille jotka tapahtuivat paikoissa, joiden olemassaoloa kukaan ei kyseenalaistanut. Minun kieleni piirtäisi ääriviivat niille, jotka olivat onteloita ainemassassa. Reikiä emmental-juustossa. Jotka kömpivät kellareista ja pohjakerroksista vain huomatakseen, että valo oli siirtynyt taas muutamaa kerrosta korkeammalle. 

Sijoitan kirjan haastekohtaan 4, Kirjan nimessä on jokin paikka. Teos sopisi jäljellä olevista kohdista myös kohtaan 5, Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyin, tai kohtaan 47, Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Anne B. Ragde: Elämänrakentajat

Tammi, 2018. Alkuteos Liebhaberne, 2017. Suom. Katriina Huttunen. Luettu/kuunneltu Storytelistä. Äänikirjan lukijana Mervi Takatalo.

Tänä vuonna suomennettu Elämänrakentajat on viides osa Anne B. Ragden Berliininpoppelit-sarjasta. Kirja jatkaa suoraan siitä, mihin neljäs osa jäi. Torunn on päättänyt pysyä perimällään Neshovin tilalla ja pistää sitä kovaa vauhtia uuteen uskoon. Hän ei suinkaan aio olla maatilan emäntä, vaan elannon voisi tarjota Margido-sedän hautaustoimisto. Kirjassa kuvataankin paljon hautaustoimiston työtä, ruumiiden käsittelyä ja muita yksityiskohtia. Kirjan henkilöt pohtivat työnsä tai elämäntilanteensa vuoksi paljon kuolemaa ja sitä, millä ehdoilla elämä pitäisi elää.

Torunnin välit toiseen setään, Tanskassa asuvaan Erlendiin, ovat etäiset, koska kumpikaan ei osaa ottaa toiseen yhteyttä aiemmin tapahtuneen välirikon jälkeen. Erlendin elämään haastetta puolestaan tuo oma remonttiprojekti sekä puoliso Krummen elämäntaparemontti. Erlendin osuus jää kirjassa vähän irralliseksi ja hänelle tapahtuu henkilöistä kaikista vähiten.

Jos on lukenut kirjasarjan alusta asti, lukija on ehkä iloinen, että tässä osassa kerrotaan lopultakin enemmän Torunnin isoisäkseen kutsuman Tormodin nuoruudesta, josta sarjassa on aiemmin vihjailtu ja valotettu sitä vain lyhyesti. Jollain tavoin ympyrä siis sulkeutuu. Silti kirjasta jää sellainen olo, että henkilöiden tarina ei ole vielä loppuun saneltu, vaan ehkä heistä kuullaan vielä. Sarjan parissa on ollut helppo viihtyä, vaikka teemat eivät ole aina ihan kevyitä.

Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 40 eli Kirjassa on lemmikkieläin, koska Torunnin Anna-koira tuo kovasti iloa niin hänen kuin Tormodinkin elämään. Haasteestani on näköjään löytynyt paikat kaikille Ragden Berliininpoppelit-sarjan kirjoille - olen tosiaan lukenut kaikki viisi tänä vuonna.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Tammi, 2016. Suom. Antti Valkama. Japanink. alkuteos Hakase no Aishita Sûshiki, 2003. Kirjastolaina. 286 s.

Valitsimme tämän pari vuotta sitten suomennetun japanilaisen teoksen lukupiirikirjaksemme yhden jäsenen suosituksesta. Koska hän on kirjastoihminen, voin siis sijoittaa kirjan Helmet-haasteessani kohtaan "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Kirjaa suosittelevat myös esimerkiksi Keski-kirjastot, jotka ovat nostaneet sen aikuisten lukudiplomilistalleen kohtaan "Ihmeellisiä ihmisiä".

Kirjan kuvaama professori on tosiaan aika ihmeellinen ihminen. Hän on onnettomuuden seurauksena saanut aivovaurion ja menettänyt osittain muistinsa siten, että uudet asiat ja henkilöt säilyvät hänen lähimuistissaan ainoastaan 80 minuuttia. Professori kompensoi muistiaan kiinnittämällä vaatteisiinsa muistilappuja. Silti joka päivä hänen on aloitettava alusta taloudenhoitajaansa tutustuminen. Taloudenhoitajat eivät olekaan pestissä pitkään viihtyneet, mutta tämänkertainen tapaus tahtoo olla poikkeus. Hän kiintyy professoriin ilmeisen vilpittömästi, eikä vähiten siksi, että professori osoittaa puolestaan suurta kiinnostusta ja lämpöä hänen pojalleen, jota kutsuu tämän pään muodon vuoksi Juureksi (tasainen päälaki muistuttaa neliöjuurta).

Vaikka professorin lähimuisti on mennyt, hän on kuitenkin edelleen taitava erikoisalallaan eli matematiikassa. Hän viettää päivät ratkoen eri lehtien matemaattisia ongelmia ja saa niistä rahapalkkioita. Professori saa myös taloudenhoitajan ja tämän pojan matematiikan kauneuden pauloihin - sekä kieltämättä myös ajoittain lukijan. Kirjassa ei tapahdu paljoa, vaan ennen kaikkea sen vähäeleisessä tarinassa korostuu toisesta huolehtiminen ja välittäminen ja ihmisarvo. Siksi se ehkä onkin myynyt miljoonia Japanissa.

Minä, joka nälän kiusaamana pesin toimiston lattioita ja samalla kannoin huolta Juuresta, tarvitsin niitä ikuisia totuuksia joista professori puhui. Minun täytyi saada tuntea, että näkyvää maailmaamme kannatteli toinen, näkymätön maailma. Majesteettisena pimeyden lävistävä, ilman leveyttä tai pinta-alaa äärettömiin jatkuva todellinen suora - siitä minä sain vähäisen rauhani ja lohtuni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön muutaman roskapostikommentin jälkeen. Julkaisen kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kommentistasi!