lauantai 6. tammikuuta 2018

Ossi Nyman: Röyhkeys

Ossi Nymanin Röyhkeys oli syksyn 2017 puhutuimpia kirjoja, ennen muuta aiheensa ja Nymanin HS:lle antaman haastattelun (13.10.2017) vuoksi. Haastattelu taisi lanseerata käyttöön termin "ideologisesti työtön", jota on sittemmin toisteltu esimerkiksi perusteluna työttömyysturvan aktiivimallille. Nymanin haastattelua siteerattiin iltapäivälehdissä, hän sai niskaansa melkoisen viharyöpyn.

Ostin Nymanin kirjan kirjamessuilta, koska ajattelin, että haluan itse muodostaa siitä käsityksen. Aloitin kirjan kahteen otteeseen, kunnes lopulta pääsin siinä vauhtiin. Kirja ei ollut ollenkaan niin kantaa ottava, kuin olisin kohun perusteella luullut. Oikeastaan se oli varsin verkkainen kertomus miehestä, jolla on elämässään vain vähän tavoitteita, kunnes hän metafiktiivisessä kolmannessa osassa päättää alkaa kirjoittamaan. Tällöin hänessä - tai hänen päähenkilössään - ilmenee jonkinasteista kunnianhimoakin - ja toisaalta pelkoa siitä, että hänestä joskus tuleekin jotain: Hän pelkäsi sitä niin kuin huonot urheilijat pelkäävät voittamista. Häviämisessä oli häivähdys ikuisuutta. Se oli kaunista ja viiltävää tuskaa, joka hyvin hoidettuna tuntui sydämessä koko elämän.

Kirjan toisessa osassa kertoja on samalla kurssilla Markon kanssa, jonka suuhun on laitettu paljon kantaa ottavampia ajatuksia työstä ja toimeentulosta kuin jokseenkin välinpitämättömän kertojan:

Marko sanoi, että mikäli kapitalistinen yhteiskunta halusi jokaiselle kansalaiselle ihmisarvon, oli ilman vaatimuksia annettu raha sen ainoa mahdollinen keino. -- Vastikkeettoman rahan antaminen ihmiselle olisi viesti, joka sanoisi, että tervetuloa maailmaan, tässä sinulle sen verran rahaa, että pystyt pitämään sielusi ja ruumiisi elossa. Jos taas haluat saada enemmän rahaa, niin meillä löytyy ammatteja tankotanssijasta palomieheen ja puhelinmyyjästä aivokirurgiin. Marko sanoi, että tällöin jokainen ihminen ymmärtäisi lapsesta saakka, että hän riitti ihan vain olemalla olemassa, ja hyvässä lykyssä nämä ihmiset alkaisivat ajatella, että myös tuolla toisella ihmisellä on sama oikeus olla olemassa kuin minulla. 

Markon ajatukset tuntuvat olevan kovin samanlaisia kuin Nymanin itsensä, sillä tuossa HS:n haastattelussa Nyman puhuu kansalaispalkan puolesta ja uskoo, että suurin osa ihmisistä tekisi sen lisäksi silti töitä, koska he haluavat talon ja auton.

Sinänsä Röyhkeys on hyvä keskustelunherättäjä, ja voi toki saada lukijansakin pohtimaan omaa suhdettaan työhön ja sen tekemiseen. Kirjana se ei minuun erityisemmin iskenyt. Kirja toi mieleen Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, jossa kolme nuorta miestä viettää kesäpäivää tekemättä mitään (Rimmiseen - ei tosin Pussikaljaromaaniin vaan Pölkkyyn - viitataankin kirjan kolmannessa osassa). Kirjan kertoja oli minusta lähinnä ärsyttävä - mikä voi toki olla itsetarkoituksellistakin.

Mietin mitä entinen nyrkkeilijä ja uraohjaaja ja muut kurssilaiset nyt tekivät. Kukaan heistä ei varmasti ollut ulkoilemassa, vaan kotona katsomassa tyhjänpäiväisiä tv-ohjelmia. Ajattelin, että minä olin erilainen kuin he, mutta en ajatellut, että huonompi, vaan että parempi.

Ossi Nyman: Röyhkeys
Teos, 2017
189 s.
(oma kirjaostos)
Muissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja on pohtinut kiinnostavasti sitä, miten tällaisessa kirjassa on vaikea erottaa aihe ja kirjallinen suoritus toisistaan. Näin oli itsellänikin, ja siksi meinasin jo jättää kokonaan bloggaamatta tästä kirjasta. Kirja hyllyssä -blogin Kaisa on pohtinut kirjan nimen ja kertojan persoonan ristiriitaa - enimmän aikaa kertoja ei ole röyhkeä vaan varsin nöyrä. Tuijata pitää Röyhkeyttä vuoden 2017 kirjana, ja samoin ajattelevat muutamat muutkin kirjabloggarit, sillä kirja oli kirjabloggarien valinta, kun Yle haastoi nimeämään vuotta 2017 parhaiten kuvaavan kirjan.
___________________________

Tämän postauksen myötä olen lopultakin esitellyt kaikki ne vuonna 2017 lukemani kirjat, joista aion blogata, eli pääsen pian tämän vuoden lukukokemusten ja -haasteiden pariin. Jonkinlaisen koosteen yritän ensin vielä tehdä viime vuodesta.

10 kommenttia:

  1. Tämä kirja ja siitä noussut keskustelu on ollut kiinnostavaa seurattavaa. En ole Röyhkettä lukenut, mutta omaa suhdettani työhön on tullut pohdittua aika paljonkin kohun myötä. Päädyin siihen tulokseen, että työ - olipa se mitä hyvänsä - taitaa minulle henk.koht. olla sillä lailla tosi tärkeää, että koen saavani siitä muutakin kuin vaan sen palkan (no, sekin on tietysti tärkeää) vaikken edes koe olevani mitenkään "omalla alalla" töissä (kun minulle ei oikein ole hahmottunut mikä se oma ala voisi olla :D). Mutta muita ihmisiä en mielestäni arvota työn kautta. Meitä on moneen junaan, ja töiden saanti ei nyky-Suomessa todellakaan ole mikään itsestään selvyys. Vaikken ole kirjaa lukenut, niin on hienoa, että kirja on nostattanut näinkin paljon keskustelua (ja tietysti olisi vielä hienompaa, että keskustelijat viitsisivät lukea kirjan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu tuo, että vaikka itselle työ on arvokasta, ei silti arvota muita ihmisiä työn kautta. Voin samastua.

      Töiden saaminen ei tosiaan ole itsestäänselvyys, ja itsekin olen ollut pätkätöiden välissä lyhyitä jaksoja myös työttömänä tai sivutoimisissa töissä. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat tähän oravanpyörään uupuneet, koska oman alan pätkien metsästäminen ja kyttääminen ja jalan saaminen oven väliin sinne tänne on aika raskasta.

      Poista
  2. En uskalla isosti kommentoida, koska en ole vielä lukenut tätä kirjaa, joten spekuloin (voi mennä spekulaatiot ihan metsään, tiedostan).

    Mietin voisiko kirjan nimi viitata simppelisti siihen, että työn arvon kyseenalaistaminen nähdään helposti röyhkeänä: kyllähän ihmisen arvo täytyy saada mitata nimenomaan työllä ja erityisesti henkilön asemalla. Ja mitä korkeampi asema työelämässä, sitä arvokkaampi on ihminen. Toki toimitusjohtaja on arvokkaampi kuin kaupan kassa ja kaupan kassa arvokkaampi kuin siivooja jne. Minä en ajattele näin, mutta tiedostan "nokkimisjärjestyksen" olemassaolon. Sen romuttaminen on uhka "valtaapitäjille", sehän tarkoittaisi, että he eivät olekaan parempia kuin muut. Aktiivimallista on kirjoitettu mielipide (Sakari Timonen: Kenelle tuli yllätyksenä), että se nimenomaan on askel matkalla eriarvoisuuteen perustuvaa luokkayhteisakuntaa. Niin sen näen itsekin.

    Nymanin romaanihenkilö ei suostu pitämään itseään huonompana kuin muut vain siksi, että on työtön. Se on melkoisen röyhkeää luokkayhteiskunnassa (jollainen Suomeen on syntymässä, ellei jo olekin ainakin henkiseltä ilmapiiriltä). Minulle tuli siteeraamiesi kohtien perusteella tunne, että kirjan henkilö on hyvin epävarma itsestään.

    Kerrassaan mielenkiintoinen kirjoitus, joka avaa kirjan henkilön persoonaa. Toivottavasti kirjasta ei ole pitkiä varausjonoja kirjastossa, sillä olen tulossa Suomeen kuun lopulla ja toivon ehtiväni lukea kirjan reissun aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Itsekin näkisin tuon röyhkeyden nimenomaan noin: joku - monikin - voi nähdä kirjan kertojan / päähenkilön toiminnan röyhkeänä, vaikka se ehkä enemmän on epävarmuutta ja kunnianhimottomuutta ja toisaalta tyytyväisyyttä muihin elämänaloihin: työ ei ole koko elämän sisältö tai hänen tapauksessaan ei tavoiteltava sisältö ollenkaan.

      Toivottavasti saat kirjan käsiisi. Luulisi, että varausjonot ovat jo syksystä lyhentyneet.

      Poista
  3. Pidän paljon myös Mikko Rimmisen tyylistä :) Olen täsmälleen samaa mieltä sinun ja Elegian kanssa röyhkeys-sanan käytöstä. Ja harmistunut siitä, ettei kirja avannut isompaa keskustelua työelämän nykytilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Rimmisen Pölkky oli tuskainen lukukokemus. Kestän kyllä tyylilliset kokeilut, jos kirjalla on myös sisällöllisesti annettavaa. Pussikaljaromaanista pidin. Kielenkäyttäjänä Rimminen on taitava. En ole tuon Pölkyn jälkeen uskaltanut tarttua uudempiin Rimmisiin.

      Poista
  4. Tää kirja kyllä kiinnostaa ihan tämän keskustelun ja kirjabloggaajien äänestyksen perusteella. Muistaakseni tämä taisi löytyä e-kirjapalvelustani eli varmaankin luen sen sitten sieltä. En ollut tainnut lukea yhtään bloggausta tästä aiemmin eli en yhtään tiennyt millainen kirja on, nyt osannen sijoittaa sen jo ajatustasolla oikeaan lokeroon ja vähän suhteuttaa odotuksia. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Röyhkeys on mielestäni loistava valinta kuvaamaan vuotta 2017, onhan työelämän muutos jotain mikä koskettaa ihan meistä jokaista, vähintään perheen ja lasten kautta.

    Minä pidin kertojan äänestä. Yksinkertainen mies kiteyttää yksinkertaisia asioita osuvasti ja selkeästi.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön muutaman roskapostikommentin jälkeen. Julkaisen kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kommentistasi!