tiistai 26. joulukuuta 2017

Pikabloggauksia syksyn aikana luetuista kirjoista, osa 2: Hiljaisuuteen hävinneet & Fahrenheit 451

Kiireisen syksyni aikana useimmat blogipostaukseni ovat jääneet luonnoksiksi, ja päätin koota niitä yhteen. Näillä kahdella kirjalla ei siis sinänsä ole mitään tekemistä toistensa kanssa - paitsi toki Fahrenheitin luettuaan voi miettiä sitä, miten tärkeää on, että kirja antaa lukijalleen viihteen lisäksi myös ajattelemisen aihetta.




Rosamund Luptonin kirjan Hiljaisuuteen hävinneet liepeessä kehutaan, että teos yhdistää kaunokirjallisen lukuromaanin ja uskottavan trillerin ainekset. Lukija voi olla tästä montaa mieltä - itse en täysin vaikuttunut. Kirjassa kymmenvuotiaalla kuurolla Rubylla ja hänen äidillään on ollut tarkoitus matkustaa Alaskassa dokumenttiaan varten tutkimustyötä tekevän isän, Mattin, luokse. Matkaan tuleekin uusi käänne, kun heille kerrotaan, että inuiittikylä, jossa isä oleskeli, on kokonaan tuhoutunut tulipalossa ja kaikki asukkaat, isä mukaan lukien, ovat menehtyneet.

Rubyn äiti Yasmin ei suostu uskomaan tätä, vaan lähtee hengenvaaralliselle rekkamatkalle läpi talvisen Alaskan. Trillerimäistä tunnelmaa luodaan, kun rekkaa seuraa joku, jolla ei ehkä ole hyvät aikeet mielessään. Myös muita uhkaavia merkkejä on. Välissä muistellaan Yasminin ja Mattin suhteen alkua ja myöhempiä ongelmia. Tämä romanttinen sivujuonne tuntuu todellakin hiukan sivujuonteelta, mutta toisaalta pelkkää rekassa matkaamista on ehkä suhteellisen vaikea kuvata kovin intensiivisesti, joten takaumat ovat siinä mielessä hyvää vaihtelua.

Kiinnostavinta kirjassa oli minusta Rubyn hahmo ja kurkistus kuulovammaisen, viittomakielisen nuoren elämään. Kirjassa on kaiken muun ohella myös luonnonsuojelullinen sanoma, ja kaipa se puhuu alkuperäisasukkaiden oikeuksienkin puolesta. Monenlaista siis yksissä kansissa - melkeinpä voisi käyttää kliseistä sanontaa jokaiselle jotakin.

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet. Alkuteos The Quality of Silence, 2015. Suom. Outi Järvinen. Gummerus, 2016. 321 s. (+kiitokset). Kirjastolaina.



Ray Bradburyn Fahrenheit 451 (alkuteos vuodelta 1953) on yksi tunnetuimmista länsimaisen kirjallisuuden dystopioista Aldous Huxleyn teoksen Uljas uusi maailma (1932) ja George Orwellin teoksen Vuonna 1984 (1949) rinnalla. Pelottavan siitä tekee se, että se on tavallaan - lähes - totta. Meillä ei ehkä ole tv-huoneita, joiden neljän seinän kautta olisimme vuorovaikutuksessa muiden tv:n katselijoiden kanssa, mutta sen sijaan olemme mieluummin sosiaalisessa mediassa kuin oikeiden ihmisten kanssa. Kirjoja ei ole (länsimaissa) kielletty eikä niitä polteta, mutta olemme luopuneet niistä vapaaehtoisesti, koska tarjolla on niin paljon helpompaa viihdettä, jossa ei itse tarvitse ajatella mitään. On siis periaatteessa käynyt juuri niin kuin Bradbury ennusti. Kirjoissa olisi tarjolla korkeatasoista informaatiota, ja muut mediat sulkemalla meillä olisi myös joutoaikaa sen setvimiseen, mutta käytämme mieluummin aikamme johonkin muuhun, joka tarjoaa välitöntä mielihyvää ja helppoja totuuksia.
Ray Bradbury: Fahrenheit 451. Alkuteos 1953, ensimmäinen suomenk. painos 1966. Suom. Juhani Koskinen. Lukemani painos Tammi, 1998. 194 s. Kirjastolaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti