torstai 22. kesäkuuta 2017

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna

Halusin ostaa kesäloman alkajaisiksi jonkin kirjan. Silmäilin Suomen Kuvalehden kritiikin Pirkko Saision Spuuki Spaidermän ja raju Nonna -kirjasta ja ajattelin, että tuossa voisi olla kirja, jonka haluaisin omistaa.

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna
Siltala, 2017
194 s.
Kansi: Elina Warsta
Kuvitus: Remu Välisaari
(oma kirjaostos)
Kirjassa Saisio kertoo 3–6-vuotiaasta tyttärenpojastaan (ja tämän pikkusiskosta ja muista perheenjäsenistä), isovanhemmuudesta, arjesta lapsen kanssa mutta ei arkisesti. Lukemista aloittaessani olin silti hiukan kyyninen, kun minulle selvisi, että kirja perustuu Saision Facebook-päivityksiin, joita hän on karsinut ja muunnellut. Mietin, julkaistaisiinko kenen tahansa mummon huomioita lapsenlapsestaan. Mutta Saisio ei kyllä kirjoittajana ole kuka tahansa mummo. Kirjassa on samaa lämpöä ja oivaltavuutta kuin Tove Janssonin Kesäkirjassa.

Olen oman lapseni kanssa monesti miettinyt, että lapsi kasvattaa kyllä vanhempaansa yhtä lailla kuin vanhempi (yrittää kasvattaa) lastaan. Kasvattava vaikutus yltää Saision kirjan perusteella myös isovanhempaan. Kun Saisio esimerkiksi tuskailee autonratissa muiden törttöilyjä, nelivuotias taputtaa häntä polvelle ja sanoo: Sun pitäis kyllä olla enempi kärsivä. 

Monessa kohtaa tuli muutenkin mieleen oma lapseni, joka aloittaa syksyllä eskarin. Viisivuotias on oppinut sanomaan sekä geen että deen. Hienosti. Kuten sanassa vedengeidin.  Oman lapseni sanavarastossa on sellaiset sanat kuin 'hobea' ja 'geikka' (keikka). Myös Saision ja viisivuotiaan käymät kuolemaa koskevat keskustelut muistuttivat siitä, miten olemme käsitelleet samaa aihepiiriä oman lapseni kanssa.

Lapsen kanssa ei voi muutenkaan kaihtaa vaikeitakaan asioita. Mitä sanoa, kun viisivuotiaan paras kaveri on yhtäkkiä hylännyt tämän? Voi toki opettaa viisivuotiaan viheltämään, jos ystävyys on kerran siitä kiinni, Mutta siitähän se ei ole kiinni, sen ymmärtää Viheltävä viisivuotiaskin. 

Kirjaan on tykästynyt myös Hemulin kirjahyllyn Henna, jonka bloggauksen perusteella kirjaa voi suositella sellaisillekin, joilla ei ole itsellään lapsia. Ihminen välissä -blogissa ollaan jopa sitä mieltä, että kirjasta ei voi olla pitämättä, "paitsi jos vihaa lapsia, isovanhempia, elämää ja nauramista". Helmi Kekkonen kirjoittaa, kuinka Saisio tavoittaa isovanhemman ja lapsen välisen rakkauden "kauniisti, kirkkaasti ja viisaasti". Kirja on esitelty myös ainakin Kirjareppu- ja Donna Mobilen kirjat -blogeissa.

4 kommenttia:

  1. Oi, tämä olisi ihana lukea. Saisio on aina jotenkin terävä ja lempeä samalla kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :). Minun täytyy häpeäkseni myöntää, että olen lukenut Saision kirjoista vain Elämänmenon, ja siitäkin on tosi kauan. Minulla oli jo se lainassa keväällä, että olisin lukenut sen uudestaan, mutta muut kirjat kiilasivat sitten edelle. Haluaisin kyllä lukea Saision muitakin kirjoja.

      Poista
  2. Kirjoititpa hauskasti tästä kirjasta! Ostimme tämän juuri lasteni isoäidille äitienpäivälahjaksi, ja hänkin on tykännyt siitä. Meidän viisivuotiaamme ei muuten osaa vielä kunnolla sanoa d:tä, kolmevuotiaalta pikkusisaukselta puuttuukin sitten vielä useampia äänteitä. Lisää on esimerkiksi tilää, mikä aiheuttaa monesti kummastusta kanssaihmisissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oma lapseni sinänsä osaa nykyisin sanoa kaikki äänteet, muttei aina erota/muista, milloin sanoissa on esim. b tai p, niin kuin tuo hobea :D.

      Poista