lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Alkuteos I varje ögönblick är vi fortfarande vid liv, 2015
Suom. Outi Menna
S&S, 2017
325 s.
(Kirjastolaina / Luettu loppuun BookBeat-sovelluksesta)
Tom Malmquistin esikoisromaanin lähtökohtana on avopuolison kuolema ja yksin jääminen ennenaikaisesti syntyneen vauvan kanssa. Kirjan alku imaisee mukaansa todella tehokkaasti: lukija kulkee päähenkilön, Tomin, mukana Karoliinisen sairaalan käytäviä edestakaisin vakavasti sairaan Karinin ja vastasyntyneen Livian välillä.

Kuukauden jälkeen Karinin taistelu on ohi, ja Tomin on jatkettava elämää Livian kanssa. Tom ja Karin eivät olleet naimisissa eikä Tom siksi ole virallisesti vauvan isä, joten hän törmää monenlaiseen byrokratiaan, jota hänen on jaksettava surunsa keskellä selvittää: Miksi tyttövauva Lagerlöf asuu hänen luonaan? Onko tyttövauva Lagerlöfillä kenties omaisuutta? Kaupungin on nostettava vauvan nimissä kanne Tomia vastaan ennen kuin Tom voi olla virallisesti tämän isä. Tuntuu kohtalon ivalta, miten Tomin asemaa on kuvattu neuvolassa: Kätilö katsoo koko ajan Karinia neuvoessaan, kuinka meidän tulee toimia vanhempina. Sitten hän hymyilee minulle ja sanoo: Monet isät tuntevat itsensä alkuvaiheessa ulkopuolisiksi. Hän korostaa kuitenkin, että meitä tarvitaan äidin apuna ja tukena. Ja lapsen myös, toivottavasti, Karin huomauttaa. Kätilö nauraa ja vastaa: Tietenkin.

Samaan aikaan muistot Karinista tulvivat mieleen. Lukija saa tietää suhteen alkamisesta, Karinin aiemmista sairasteluista, pariskunnan yhteiselämästä ja riidoistakin. Myös molempien vanhemmista kerrotaan paljon, ja he ovat myös mukana huolehtimassa Liviasta, vaikka Tomin isä on vakavasti sairas hänkin.

Mukaansatempaavan alun jälkeen kirjan lukeminen jäi hetkeksi tauolle, ja kesti hetken, että pääsin kerronnan mukaan uudelleen. (Tämä johtui kahdestakin syystä: ensinnäkin kuulin surullisen uutisen Lukutoukka-Kristan kuolemasta, enkä pystynyt heti jatkamaan tätä kirjaa, ja toiseksi sellaisesta triviaalista seikasta, että jouduin palauttamaan kirjan ja luin loput puhelimen kautta Bookbeatista.) Kirjan loppua kohti elin kuitenkin taas Tomin elämässä vahvasti mukana. Pidin tavasta, miten Malmquist kuvaa surusta sekaisin olevaa ihmistä, jonka pitää samaan aikaan olla isä pienelle vauvalleen, tehdä jatkuvasti päätöksiä ja valintoja. Kerronta ei missään nimessä ole ylitunteellista, mutta kun Tomin suru pääsee pintaan, se viiltää myös lukijaa.

Karin täydensi minua, minun puutteitani, minun kiivasta temperamenttiani, minun pikkumaisuuttani, minun pitkävihaisuuttani, lista on ihan saakelin pitkä, usko huviksesi, mutta hän lievensi kaikkia paskamaisia ominaisuuksiani, sai minut ottamaan vastuuta, Karin oli ainoa jota minä kuuntelin ja hän opetti minut pitämään itsestäni -- sen olisi pitänyt olla minä.

Tom joutuu kestämään paljon lyhyessä ajassa, mutta moni asia tukee ja kannattelee: ennen kaikkea oma pieni tytär, mutta myös muut läheiset ja kyky jäsennellä asioita kirjoittamalla. En suosittelisi kirjaa kenellekään, joka juuri nyt käy läpi läheisen sairastumista, kuolemaa ja akuuttia surua. Suosittelisin sitä siihen vaiheeseen, kun on valmis prosessoimaan asioita ja käymään tunteitaan läpi.

Muita bloggauksia kirjasta esim: MarikaOksaNannan kirjakimaraKirjakaapin kummitus ja Evarian kirjahylly.

6 kommenttia:

  1. Minulla kävi lukemisen kanssa hieman samoin kuin sinulla eli kirjan alkuosan luin lähes hengästyttävällä tahdilla, ja sitten tekstin rytmi muuttui niin, etten heti osannut mukautua rauhallisempaan tahtiin. Luin tosin kirjaa silloin, kun mitään henkilökohtaisesti koskettavaa suru-uutista ei ollut mielen päällä. Suosituksesi on oikea - en minäkään lukisi tätä kirjaa, jos läheisen menetys pyörisi tuoreena asiana mielessä. Krista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rytminvaihdos kirjassa on jännä, koska se on niin monessa blogiarviossa nostettu esiin. Toisaalta se kuvaa ehkä aika hyvinkin sitä, miten Tomin elämä muuttuu sen sairaalassa eletyn intensiivisen jakson jälkeen.

      En itse tuntenut Kristaa kovin hyvin, tapasimme livenä vain kerran, mutta hän jätti ison aukon kirjablogimaailmaan. Hän oli myös ensimmäisiä bloggareita, jotka alkoivat seurata ja kommentoida blogiani. Ihana, positiivinen, kaikkia kohtaan kannustava ja rohkea kertomaan myös elämän synkemmistä puolista ja niistä selviämisestä <3

      Poista
  2. Malmquist tavoittaa minusta valtavan hienosti surun kokemuksen, niin hienosti että en minäkään tätä suosittelisi henkilölle, joka on juuri suuren menetyksen kokenut. Krista ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Surun kokemus ja sen vaiheet välittyvät kirjasta vaikuttavasti.

      Poista
  3. Tämä kirja kiinnostaa minua, mutta en uskalla lukea sitä, sillä siinä on teemoja, jotka tulevat liian lähelle - tai olisivat voineet tulla liian lähelle. Kiinnostuksella luen siis blogikirjoituksia tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. Itsekin harkitsin pitkään, pystynkö tätä lukemaan.

      Poista