sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Lottovoittajien pöydässä - Tarinoita köyhyysrajan takaa

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä - tarinoita köyhyysrajan takaa
(Valokuvat Vesa Ranta)
Like, 2017
202 s.
(Kirjastolaina)
Millaisella reseptillä voi Suomessa päätyä köyhäksi? Miksi köyhät ovat usein ylipainoisia? Kumpi oli ensin, köyhyys vai tyhmyys? Muun muassa näihin kysymyksiin hakee vastausta Katariina Vuoren kirjoittama ja Vesa Rannan valokuvilla kuvitettu tietokirja nyky-Suomesta.

Köyhyyttä on tutkittu varsin paljon. Kirjan lopussa Vuori päätyykin aiheellisesti kysymään: Missä ovat ne tikapuut, jotka johtavat tilastoista ja akateemisesta päättelykyvystä ruohonjuuritasolle, yksilöiden keittiönpöydän ääreen?

Vuori on itse tehnyt kirjaansa isolta osin nimenomaan siellä yksilöiden keittiönpöydän ääressä. Ihmiset, joilla on ollut lottovoitto syntyä Suomeen ja päätyä köyhyysrajan alle, saavat itse kertoa tarinansa - ja rohkeasti kertovatkin. Monella on taustallaan lapsuudenkodin ongelmia, mielenterveyden järkkymistä tai ihan vain yksinkertaisesti vääräksi osoittautuneita valintoja esimerkiksi parisuhteissa. Kirjan haastateltavien tilanteessa voisi olla kuka vain. Kuten eräs heistä kysyy: Mistä sitä kukaan tietää, milloin yt-neuvottelut tulevat oman perheen kohdalle tai joutuu hometalon vuoksi velkakierteeseen? Tai että mielenterveysongelma puhkeaa synnytyksen jälkeen? Samaa kertovat myös Vesa Rannan kuvat, joissa on niitä leipäjonoja, mutta enimmäkseen tavallisia suomalaisia koteja, lasten leluja, mietelauseita seinällä. Kuvissa on kontrasteja, menneeseen tai tulevaan katsovia ihmisiä, valoa ja tummia sävyjä.

Kirjan haastatteluissa ei kuitenkaan syytetä ketään - käydään vain läpi, miten tähän tilanteeseen on tultu ja voisiko ehkä olla jotain, joka auttaisi tästä eteenpäin. Juuri tulevaisuuteen katsominen ja siihen luottaminen on tutkijoidenkin mukaan köyhyysrajan alla elävälle usein vaikeaa. Aikaperspektiivi kutistuu, ei jaksa miettiä edes seuraavaa päivää.

Haastattelujen lisäksi kirjassa referoidaan ja pohditaan köyhyyttä koskevaa tutkimustietoa. Vuoren kirjoitustyyliä on miellyttävää lukea: hankalat käsitteet ja tilastokieli loistavat poissaolollaan, ja lukija pääsee sujuvasti mukaan matkalle leipäjonojen taustalla oleviin ilmiöihin.

En ole itse mistään varakkaasta perheestä lähtöisin. Olen ala-asteella hävennyt vaatteitani ja surrut sitä, ettei minulla ole harrastuksia. Olen tuntenut palan kurkussani, kun on kerrottu joululahjoista tai kesälomatekemisistä koko luokalle. Siksi - ja varmaan muutenkin - koskettavinta luettavaa kirjassa ovat luvut Lottovoittajalapset ja Köyhyys ja lapsen kehitys. Oulun yliopiston laajassa tutkimuksessa on seurattu vuoden 1987 ikäluokkaa, joka eli lapsuutensa lama-aikana. Tutkimus vahvistaa tietoa huono-osaisuuden ulottumisesta yli sukupolvien. Merkittävää on kuitenkin mielestäni tämä: Vanhempien koulutustaso ja erityisesti äitien korkeampi koulutus suojasivat lapsia huono-osaisuudelta, vaikka perheen talous olisi heikko. Tätä taustaa vasten koulutusleikkaukset ja korkeakoulutukseen suunnitellut lukukausimaksut tuntuvat erityisen vääriltä.

En ole koskaan kuulunut kirkkoon, mutta kaiken sen kritiikin keskellä, mitä kirkkoon nykyisin kohdistuu, olisi varmaankin paikallaan useammin muistaa myös se, että kirkon diakoniatyö on suurin vapaaehtoisen avun muoto. Kirjassa kerrotaan, että esimerkiksi vuonna 2015 kirkko myönsi diakoniatyön kautta vähävaraisille taloudellista apua 7,8 miljoonaa euroa. Kirkon lisäksi avustustyötä tekevät toki monet järjestöt. Itse olen ollut mukana jakamassa ruoka-apua SPR:n kautta. Mietin, monikohan oululainen vastavalittu kuntapäättäjä esimerkiksi tietää, että joka viikko Toppilassa 150-200 ihmistä jonottaa ruokakassia, joka sisältää kauppojen ja muiden yritysten lahjoittamaa hävikkiruokaa? Kassien sisältö ei aina ole kummoinen, mutta jono on joka viikko pitkä, loppukuusta erityisesti.

Toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi tämän kirjan. Varsinkin ne, joilla on tämänkaltaisia ajatuksia: Ei Suomessa ole köyhiä, yhteiskunta ruokkii ihmisiä, vaikka he eivät joudu tekemään mitään. (Ote Helsingin Sanomien kyselystä vuodelta 2015, jossa 25 % hyvin ansaitsevista suomalaisista suhtautui köyhiin vihamielisesti, vähättelevästi tai ylimielisesti).

Kirja on luettu myös ainakin Lukukausi-blogissa ja Kirjavinkeissä.

31 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus. Lapset kärsivät sekä köyhyydestä, että varallisuuserojen kasvusta. Valitettavasti minusta yleinen käsitys on se, että rikkaat ovat parempia ihmisiä kuin köyhät. Vaikka ei voi yleistää, niin minusta rikkaat suhteillaan hommaavat lapsilleen ajokortit, kesätyöpaikat valmennuskurssit ja työpaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli paljon kiinnostavaa tutkimustietoa näistä asenteista - kuinka moni tosiaan ajattelee, että rikkaat ovat parempia kuin köyhät ja köyhät ovat itse aiheuttaneet ongelmansa.

      Useimmat vanhemmat varmasti haluavat tehdä parhaansa lastensa eteen. Jos on mahdollisuus tarjota lapselleen nuo kaikki luettelemasi asiat, ei siinä mitään väärääkään ole, mutta toivottavasti jokainen sellaisessa asemassa oleva miettii myös, voiko tehdä jonkun muunkin kuin oman lapsensa hyväksi jotain. Lisäksi yhteiskunnassa pitää olla mahdollista edetä omalla kovalla työllä ja koulutuksella, jos ja kun kukaan ei ole niitä polkuja tasoittamassa.

      Poista
  2. Tuo vuonna 1987 syntyneitä käsittävä tutkimus on todella laaja. Googlailin sitä(kin) kun luin Kaarlelan kirjaa Lasissa on tyttö. 90-luvun laman lonkerot ulottuvat tänne asti. En yhtään ihmettele että köyhyysloukussa elävät eivät jaksa katsoa tulevaisuuteen, eihän sitä energiaa riitä. Joka maassa köyhät ovat ylipainoisempia kuin paremmin toimeentulevat: vitamiineista puhdistettu roskaruoka on halpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laaja, koko ikäluokkaa koskeva aineisto ja siitä tehdyt tutkimukset ovat kyllä karua luettavaa. Esimerkiksi viidesosa v. 1987 syntyneistä oli 21 ikävuoteen mennessä käyttänyt psyykenlääkkeitä ja/tai tarvinnut psykiatrista erikoissairaanhoitoa. 20 prosenttia ikäluokasta oli vuoteen 2009 mennessä suorittanut vain peruskoulun. Ym.

      Alkoi nyt kiinnostaa tuo Lasissa on tyttö. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Luin tästä kirjasta jostakin lehdestä ja kiinnostuin. Köyhillä menee tosiaan valtavasti energiaa ihan vain siihen talouden murehtimiseen: millä maksetaan tuo ja tuo. Laitanpa varauksen tästä heti kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kyllä!

      Kirjassa tuotiin esiin kiinnostavasti sitä, mitä tuo atkuva huolehtiminen aiheuttaa ihmisen elimistössä. Koholla olevat stressihormonit vaikuttavat lihomiseen ja jopa älykkyystestituloksiin.

      Poista
  4. Tärkeä kirja tärkeästä aiheesta! Tunnen itseni usein tosi onnekkaaksi, kun minulla on kiva työpaikka ja asunto, ja normielämä rullaa omalla painollaan. Rahaa ei ole yllin kyllin, mutta minun tarpeisiini riittävästi. En ole itsekään varakkaasta perheestä, ja opiskeluaikoina elämä oli rahallisesti paljon tiukempaa. Tuntuu, ettei niistä ajoista ole niin kovin kauan aikaa, ja muutamat yt-neuvottelut itsekin läpikäyneenä en osaa ottaa työelämän jatkuvuutta itsestään selvänä asiana. Yhteiskunnan kahtiajako köyhyyden suhteen ahdistaa, ja on jotenkin outoa ja vähän pelottavaakin, jos joku korkeassa asemassa oleva poliitikko ei sitä näe. Pitääpä itsekin laittaa tämän kirja varaukseen. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli lainattu muutamien poliitikkojen ajatuksia siitä, mikä on heidän mielestään pienituloisuuden raja. Toki ne on erotettu asiayhteydestään, mutta pistävät silti miettimään, kuinkahan moni päättäjä on oikeasti irrallaan siitä todellisuudesta, millaisilla rahamäärillä ihmisten on todella tultava toimeen.

      Poista
  5. Vau, kuulostaapa tärkeältä kirjalta! Itse elin varhaisnuoruuttani kun 90-luvun lama iski perheeseemme oikein kunnolla. Lapsuuteni oli aika huoleton, mutta nuoruusvuodet jättivät sellaiset traumat, että pelkään edelleen työttömyyttä ja köyhyyttä ihan kohtuuttomasti.

    Nykyisessä asuinmaassani Norjassa taas näkee päivittäin aivan päätöntä varallisuudella pröystäilyä. Täällä monilla on oikeasti järjettömän paljon enemmän rahaa kuin Suomessa. Ja silti täälläkin on köyhiä ja ihmisiä, jotka tekevät työtä minimipalkalla. Voin vain kuvitella miltä tuntuu olla köyhä lapsi tämän päivän Norjassa. 90-luvun Suomessa oli sentään niin paljon muitakin köyhiä, mutta täällä Norjassa ihmisten välinen taloudellinen kuilu voi olla ihan käsittämättömän iso.

    En silti ole varma pystyisinkö lukemaan tätä kirjaa, sillä teema ahdistaa sen verran paljon vieläkin. Toivottavasti kuitenkin päättäjät lukisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjalta kuulostaa meno tämän päivän Norjassa.

      Vaikka minullakin tosiaan on paljon ikäviäkin muistoja vähävaraisuudesta, en kokenut tätä kirjaa erityisen ahdistavaksi. Peilasin joitakin omia kokemuksia tähän ja mietin, millä eväillä olen tähän nykyiseen tilanteeseeni ponnistanut. Oma lapsuuteni on muokannut elämänarvojani siten, että rahan tavoittelu ei ole minulle koskaan tuntunut tärkeältä. Toki toivoisi, että olisi taloudellisesti turvattu tilanne eikä jatkuvaa pätkätyökurimusta.

      Poista
  6. Hyvä, että tästäkin aiheesta on kirjoitettu. Lama on varmasti jollain tasolla koskettanut kaikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on toki laajemmasta ilmiöstä kuin 1990-luvun lamasta. Kirjassa haastatellut ihmiset ovat hyvin eri-ikäisiä, parikymppisestä kuusikymppiseen, ja vähävaraisuuden syyt ovat moninaiset.

      Poista
  7. Hieno bloggaus tärkeästä kirjasta ja teemasta! Juuri aihetta pohdiskelin, kun luin uutisia siitä älyttömästä Eurojackpot-voitosta. Että kuinka sekaisin siitä menisi, jos yhtäkkiä saisi 87 miljoonaa. Pystyisikö siitä oikeasti nauttimaan kun tietää miten vähällä moni joutuu tulemaan toimeen? Miettisikö koko ajan miten voisi parhaiten auttaa muita ja silti olisi huono omatunto, ettei vielä yhtä milliä lahjoita hyväntekeväisyyteen? Ei ihme, ettei voittaja ole vielä ilmoittautunut..
    Varallisuuserot ovat todella räikeitä nykypäivänä. Jostain luin, että maailman väestöstä rikkain kaksi prosenttia omistaa yli puolet globaalista varallisuudesta. Tasan ei käy onnen lahjat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman rikkain prosentti omistaa tosiaan enemmän kuin kaikki loput ihmiset yhteensä. Se on jotain sellaista, mitä ei voi millään mittapuulla käsittää.

      Tai vaikka sitä, että maapallolla tällä hetkellä tuotettu ruoka riittäisi ruokkimaan 10-12 miljardia ihmistä, mutta silti ihmisiä kuolee nälkään.

      Näitä kun liikaa miettii, saa kyllä päänsä aikamoiseen umpisolmuun. Ilman sitä Eurojackpot-voittoa ei ole paljon mahdollisuutta vaikuttaa isossa mittakaavassa. Mutta lohduttaudun sillä, että teen paikallisella tasolla sen minkä voin, eli olen esim. hakeutunut tuonne SPR:lle vapaaehtoistöihin sen mukaan, miten muut aikataulut antavat myöten. Ja bloggaan tästä kirjasta - eikö sekin ole vaikuttamisyritys? :)

      Poista
  8. Onpa kiinnostava teos ja tosiaan jännä sattuma, että minä bloggasin Vuoren toisesta kirjasta yhtä aikaa. Mulle vaan taisi sattua enemmän hyvän mielen kirja. Molemmat omalla tavalla tärkeitä aiheita, osin limittymineitäkin.
    Eriarvoistumiskehityksestä puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää. Tänä päivänä, jolloin syöminen ja ruoka on entistä enemmän statement, unohtuu helposti, että monelle tarjousmaksalaatikko ja nyhtökaura eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Toki vähävaraisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että syödään epäterveellisesti, mutta kyllä se helposti altistaa sille niin kuin monelle muullekin ongelmalle. Erityisesti koskettaa lasten ajatteleminen. Se, miten kouluruoka tai päiväkodin lounas voi olla ainoa kunnon ateria. Pistää miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Tässä kirjassa oli haastateltu esim. Helsingin kaupungin opetusviraston ruokapalvelupäällikköä, joka kertoi, että sen lisäksi, että maanantaisin menee tavallista enemmän kouluruokaa, on nykyisin pyritty myös siihen, että perjantaisin oppilaita "tankataan" viikonloppua varten lempiruoilla.

      Poista
    2. Aika pysäyttävä ajatus tuo perjantain "tankkaus".

      Poista
  9. Köyhyys ei ole valinta, eikä oma vika. Se on yhteiskuntarakenteellinen ongelma. Olen totaalisen herkistynyt puheenvuoroille, joissa köyhyys nähdään ihmisen vikana. Susanna Alakoski on kirjoittanut erinomaisesti köyhydessä. Se on paljon laajempi ongelma kuin pelkkä rahan puute, joka on tarpeeksi hankalaa sekin.

    Elämme paskoja aikoja. Niiltä joilla on vähän viedään loputkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun joku sanoo asiat suoraan. Paskoja aikoja, tosiaan. Alakoskelta olen lukenut vain sen Sikalat-kirjan, josta on tehty elokuvakin, mutta pitää tutkia hänen muutakin tuotantoaan.

      Poista
  10. Hieno kirjoitus, Hanna! Kirja käsittelee todella tärkeää aihetta ja lisäänkin sen lukulistalleni heti. En ole itsekään varakkaasta perheestä, vaikka vanhempani onnistuivatkin myös rahoittamaan harrastukseni.
    Minusta on kurjaa, miten yhteiskunta vie edelleen heiltä, joilla on kaikkein vähiten - eivätkö ihmiset ikinä opi menneisyyden virheistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin tuntuu, että julmemmaksi ja armottomammaksi menee tämä maailma, sen sijaan että mistään opittaisiin...

      Poista
  11. Hieno ja mielenkiintoinen kirjoitus! Otan kirjan nimen ylös, että voin sen itsekin lukea sitten, kun tulen Suomeen (suomilukulista on lähtenyt ihan käsistä jo, haha).

    Minulla on tämän asian suhteen vaikea olo siinä mielessä, että olen itse ns. varakkaasta perheestä, mutta elämä oli melko "köyhää" eli kaikenlaiset muotivaatteet olivat nou nou, kengät käveltiin puhki ennen kuin sai uusia, harrastuksen lopulta lopetin koska en jaksanut sitä painetta, mitä oli pyytää rahaa peliasuun tai leiriin jne. Muutin nuorena omilleni ja elelin todella köyhästi. Onnekeseni sairastin anoreksiaa, niin ei tarvinnut stressata onko rahaa ruokaan (sarkasmia).

    (striimi)

    VastaaPoista
  12. Tärkeä ja kiinnostava kirja. Köyhyyteen liitetään niin paljon muita mielikuvia kuin vain se, että henkilöllä on vähän rahaa. Köyhyyteen tunnutaan liittävän mm. rasismia ja laiskuutta. Köyhänä tuntee itsensä helposti huonommaksi ihmiseksi, tai ainakin sellaiseksi leimataan.

    Muistan kuinka olisin halunnut pienenä harrastaa balettia. Ja vaatteet olivat aina järkeviä. Omassa vanhemmuudessani olenkin noudattanut sitä, että lapsi saa harrastaa toivomaansa asiaa ja lapsi saa myös hömppävaatteita aina silloin tällöin. Onneksi se on ollut taloudellisesti mahdollista. Onneksi omassa lapsuudessani oli runsaasti edullisia/ilmaisia harrastuksia tarjolla. Kävin VPK:ssa, kokeilin Partiota, harrastin karatea (oli lähes ilmaista) ja niin edelleen. Edullisia harrastuksia saisi olla tarjolla nykyisinkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksut ovat tosiaan aivan mahdottomia monessakin harrastuksessa. Enemmän voisi olla sellaisia edullisia, ei-kilpailuihin tähtääviä liikuntaharrastuksia esimerkiksi tarjolla.

      Poista
  13. Minä olen myös viime aikoina miettinyt toimeentulon mahollisuuksia yleisemmällä tasolla. Meillä on miehen kanssa molemmilla nyt ihan hyvät palkat, mutta silti ei rahaa riitä normikulujen ja asuntolainojen jälkeen mitenkään tuhlattavaksi saakka. Toki verojen progressiivisuus vaikuttaa jonkin verran, mutta silti olen ihmetellyt, miten voi pääkaupunkiseudulla pärjätä pienellä palkalla. Helppoa se ei todellakaan voi olla, kun kaikki maksaa niin hirveästi.

    Eniten välillä harmittaa lapsiperheiden puolesta, sillä harrastukset tuntuvat olevan ihan järkyttävissä hinnoissa ja vaatimukset esim. varusteisiin katossa.

    Eikä minullakaan tähän ratkaisua ole. Elämme suurta muutosta työn rakenteissa digitalisaation tulon myötä, ja valitettavasti näyttää siltä, että tässäkin muutoksessa kärsijöiksi joutuvat ne, joilla ei ennestäänkään ole paljon. Toki tulee myös uusia mahdollisuuksia, mutta ne vaativat muutoksia osaamisessa ja tekemisen tavoissa, eikä muutos ole koskaan ihmiselle yksinkertainen juttu. Varsinkaan, jos aika ja energia menevät perustoimeentulon ylläpitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tarjolla olevien töiden laadussa ja määrässä tulee seuraavina vuosikymmeninä tapahtumaan tosiaan suuria muutoksia, niin kuin kirjoitat. Saapa nähdä, miten näitä hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä siinä vaiheessa enää ylläpidetään.

      Poista
  14. Aiheellinen on lopputoteamuksesi, että mahdollisimman monen pitäisi lukea tämä kirja. Läheltä olen itsekin seurannut, miten kierre avioero-mielenterveysongelmat- köyhyys-velkautuminen johtavat traagiseen lopputulokseen. Tärkeä kirja.

    VastaaPoista
  15. Suomessa ei ole köyhiä, toiset loisii muiden verovaroilla
    jne menee mielestäni ihan samaan kastiin kuin väitteet siitä ettei keskitysleirejäkään oikeasti ollut olemassa. Toiveesi siitä että mahdollisimman moni lukisi kirjan on aiheellinen. Monilla meistä on ollut parempia ja huonompia hetkiä myös taloudellisesti, mutta moniko ihan aikuisten oikeasti tietää miltä tuntuu kun niitä hyviä hetkiä ei kohdalle osu.

    VastaaPoista
  16. Kiitos Airi ja Jane kommenteista! Toivottavasti moni ohjautuu tämän kirjan pariin.

    VastaaPoista