keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Emma Cline: Tytöt

Laulut lietsoivat minun omaa oikeamielistä murhettani, kuviteltua ykseyttäni maailman perimmäisen traagisuuden kanssa. Miten ihanaa minusta olikaan tuskitella sillä lailla, ruokkia tunteitani kunnes ne kasvoivat sietämättömiksi. Halusin, että koko elämäni tuntuisi yhtä kuumeiselta ja pakahduttavan merkitykselliseltä, niin että jopa värit ja sää ja maut olisivat täyteläisempiä. Sitä lauluissa luvattiin, sitä ne luotasivat minusta esiin.

Emma Cline: Tytöt
Alkuteos The Girls, 2016
Suom. Kaijamari Sivill
Otava, 2016
298 s.
(oma kirjaostos)

14-vuotiaan Evien vanhemmat ovat eronneet, ja häntä ollaan lähettämässä sisäoppilaitokseen. Hän on yksinäinen, erkaantunut ainoasta ystävästään, kunnes törmää kolmeen tyttöön, joiden elämäntyyli vaikuttaa houkuttelevalta ja huolettomalta. Tytöt asuvat kaupungin ulkopuolella ranchilla kommuunissa, jota johtaa karismaattinen Russell. Kommuunin jäsenet ovat valmiita Russellin puolesta mihin vain ja uskovat tämän kykyihin sokeasti. Tämä johtaa karmeisiin tapahtumiin.

Evie tarkastelee tuota aikaa, 1960-luvun Kaliforniaa, kirjan nykyhetkessä vuosikymmeniä myöhemmin, aikuisen suodattimen läpi. Silti hän uskoo olleensa jo 14-vuotiaana harvinaisen tarkkanäköinen: "--olin tahtomattani alkanut huomata kaikki pikkuruiset muutokset valtasuhteissa ja tilanteen hallinnassa, väistöt ja pistot."

Jäin miettimään kirjan lyhyttä ja ytimekästä nimeä Tytöt. Ainakin se kuvaa kirjan kertojan, Evien, tapaa havainnoida ranchin tyttöjä, heidän tapojaan ja suhteitaan. Ylipäätään Evie pohtii hyvin aikansa naisen asemaa - ja toki lukija voi miettiä, ovatko samat asiat ajankohtaisia edelleen. Esimerkiksi parisuhteessa "Tytöt ovat hyviä värittämään harmittavat tyhjät kohdat" eli selittämään toisen käytöstä keksimällä sille itselleen mieleisiä syitä. Toivottavasti kuitenkin on päästy eteenpäin tämäntyyppisistä kuvioista: "Kaiken sen ajan, jonka minä olin käyttänyt valmistautumiseen - olin lehdistä oppinut, että elämä on pelkkä odotushuone, kunnes joku huomaa - pojat olivat käyttäneet omaksi itsekseen kasvamiseen" ja "Tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä."

Yleensä ottaen vieroksun todellisiin rikoksiin jollain tavoin pohjaavaa fiktiokirjallisuutta. Koen, että on väärin tehdä rahaa oikeiden ihmisten kuolemalla, ja lisäksi on vaarana kasvattaa jonkun murhaajan mainetta ja sitä kummallista mystiikkaa, joka joihinkin rikollisiin tuntuu liittyvän. Clinen kirjassa yhteyttä tositapahtumiin ei ole kirjoitettu auki tekstiin, vaan Charles Mansonin johtama kultti mainitaan vain kirjan liepeessä. En itse lukijana tuntenut tarvetta enkä halunnut käydä lukemassa, missä määrin kirjan tapahtumat muistuttavat Mansonin seuraajien tekoja. Mielestäni tuollaisia yksityiskohtia olennaisempaa on se, miten Cline kuvaa Russellia ja tämän tapaa käyttää valtaa. Kirja on yksi tulkinta siitä, mikä saa ihmiset mukaan tämäntapaisiin ryhmiin ja äärimmäisiinkin tekoihin.

Ns. kaikki ovat jo lukeneet tämän kirjan, ja mielipiteet tuntuvat hiukan jakaantuneen. Katjan mielestä moni seikka kirjassa jää pintaraapaisuksi, mutta kirja on silti vahva kuvaus viettelyksestä ja vaarasta, ja tästä olen kyllä samaa mieltä. Krista on pitänyt kirjasta, muttei rakastunut palavasti. Hennan mieleen kirja on palauttanut, millaista oli olla nuori ja elämänjanoinen. Vähän sama ajatus itsellänikin, tosin tässä suhteessa kirja vertautuu minulla Aino Kiven Maailman kauneimpaan tyttöön, jonka luin sattumalta juuri ennen tätä. MarikaOksa suosittelee tätä kesäkirjaksi, ja kieltämättä tätä olisi ollut mukava lukea rannalla tai vaikka kuistilla elokuun illassa. Kirjassa on toki paljon rumaa ja vastenmielistäkin, niin kuin Riitta K huomauttaa. Main mielestä Cline on kirjoittanut tällä teoksella itsensä suoraan tähtiradalle. Itsekin odotan, mitä Cline jatkossa kirjoittaa.

Itse olen tyytyväinen, että luin Tytöt. Kuten sanottua, eniten minua jäi kiinnostamaan se, miksi toiset ovat niin vaikutuksille alttiita ja valmiita äärimmäisiin tekoihin. Kirja antoi tämän pohtimiseen aineksia, ja siksi se jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.

8 kommenttia:

  1. Minusta kirjan pääosassa olivat tytöt, ei tämä mainittu kultti. Olen kyllä utelias ja luin kaikkea mahdollista mitä Mansonin kultista löytyi. Siitähän on tehty useampi kirja.
    Luen aika paljon jännityskirjoja, joten uskon, että kirjojen rikoksiin tulee vaikutteita tositapahtumista. Sellainen sanonta käy mielestäni tähänkin kirjaan hyvin, että totuus on tarua ihmeellisempää. Amerikassahan on ollut hurja määrä erilaisia kultteja ja kurja, että kirjaa on myyty juuri Mansonin kultin varjolla, sillä kirja on paljon enemmän. Kirja on nuoruuden kehityskertomus, nuori etsii itseään ja seksuaalisuuttaan. Ihastuminen voi johdattaa mihin vain myös muun ikäisenä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Ilman muuta tytöt ovat keskiössä, ja kultti - jos tämä nyt oikein sellainen edes oli - jäi sivuosaan. Kiinnostavaa oli myös pohtia kasvukertomusta, lapsuuden loppua, tämän kesän tapahtumien vaikutusta koko Evien loppuelämään.

    VastaaPoista
  3. Tytöt on hurjan kiinnostava romaani ja Cline tavoittaa paljon tyttöydestä. Jäin silti kaipaamaan tästä jotain, ehkä jotain syvällisempää - tai en tiedä, jotain, mikä on aina vaikeasti määriteltävissä. :) Minäkin odotan mielenkiinnolla, mitä Cline seuraavaksi kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiinnostava romaani tosiaan, ja toki tässä oli sellaisia aineksia, joita olisi vielä voinut käsitellä tarkemmin. Aikuisen Evien tarinassa olisi ehkä voinut tapahtua selkeämmin jokin muutos tai käänne; nyt se jäi enimmäkseen kehykseksi nuoruuden muistelulle. Mutta taitava kirjoittaja Cline on!

      Poista
  4. Tosi hyvin kirjoitettu, varsinkin viimeisen lauseen johdosta tekisi mieli lukea tämä kirja!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. En tiedä mikä minua riepoi tätä lukiessa. Ehkä ajoitus oli väärä. Loistavasti Cline kirjoittaa, mutta jotenkin jäi ristiriitainen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jossain kirjassa ei ole varsinaisesti mitään "vikaa", jonka pystyisi nimeämään, miksei tykännyt, mutta jostain syystä se ei vain sillä hetkellä iske. Mulle kävi näin toisen hyllynlämmittäjäkirjani kanssa, ja mietin, millaisen postauksen voisin kirjoittaa, kun lukiessa piti jatkuvasti ponnistella, että viitsi jatkaa eteenpäin.

      Poista