maanantai 30. tammikuuta 2017

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Nyttemmin tiedän, että se mihin ihminen uskoo muuttuu usein pysyväksi, ja sitä mikä on pysyvää ei voi hävittää.



Chigozie Obioma: Kalamiehet
Alkuteos The Fishermen, 2015
Suom. Heli Naski
Atena, 2016
336 s.
(kirjastolaina)

Kiinnostuin nigerialaislähtöisen Chigozie Obioman teoksesta Kalamiehet ennen muuta muitten bloggareiden tekstien perusteella. Kirja ei kuitenkaan heti napannut minua otteeseensa, ja olin jo luovuttamassa sen suhteen, mutta halusin kuitenkin selvittää, mistä niin moni on tässä kirjassa vaikuttunut. (Esimerkiksi Blogistanian Globalia -äänestyksessä Kalamiehet sai neljänneksi eniten pisteitä.)

Kirjassa kerrotaan ennen muuta veljestarina: neljän pojan, Ikennan, Bojan, Obemben ja Benin, tarina. Poikien isä lähtee töihin toiseen kaupunkiin ja vannottaa poikia tottelemaan äitiään, jolla on täysi työ pienempien sisarusten kaitsemisessa ja torikauppiaan tehtävässä. Toisaalta pojat ovat kuin keitä tahansa 1990-luvun lapsia, joiden elämään kuuluu koulua, Rambo-leikkejä ja jalkapalloa, mutta kuitenkin he elävät maassa, jossa on monenlaisia levottomuuksia. Pojat ovat kristitystä perheestä, mutta myös taikauskolla, kuten hengillä ja ennustuksiin luottamisella, on kylän ihmisten elämässä suuri osa.

Niinpä kun paikallinen kylähullu ennustaa, että yksi veljeksistä tulisi tappamaan toisen, se suistaa ensin vanhimman veljen, Ikennan, raiteiltaan. Hän ei tahdo enää olla missään tekemisissä nuorempien sisarustensa kanssa ja tuhoaa heille tärkeitä yhteisiä tavaroita. Tästä käynnistyy kierre, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Kirja käsittelee vahvoja teemoja: vihaa, pelkoa ja kostoa, perheyhteisöä.

Viha on iilimato: otus, joka tarrautuu ihmisen ihoon, joka ottaa hänestä ravintonsa ja valuttaa hänestä mahlat. Se muuttaa ihmisen eikä lähde ennen kuin on imenyt hänestä rauhan viimeistä pisaraa myöten.

Kirjan voi lukea tietämättä mitään Nigeriasta, mutta lienee hyvän kaunokirjallisen teoksen merkki, että se saa myös kiinnostumaan ja etsimään lisää tietoa kuvaamastaan aiheesta. Tähän ovat avuksi kirjailijan jälkisanat, joissa hän kertoo, millä tavoin veljesten tarina rinnastuu Nigerian poliittisiin ongelmiin.

Teoksen lopussa on onneksi toiveikas sävy, eli lukijan ei tarvitse jäädä lohduttomaksi. Kirja ei kuitenkaan päästä helpolla, vaan jättää paljon pohdittavaa.

Kirjasta on siis blogattu paljon, joten linkkaan vain Maijan suosituksen, josta kirjan alun perin poimin muistiin, sekä Kirjakaapin kummituksen Jonnan bloggauksen, johon on koottu lista linkkejä muihin blogeihin.

8 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä hieno kirja, ja olipa hauska nähdä että se noinkin hyville pisteille lopulta Globaliassa pääsi, sen verran suurta kun näytti äänten hajonta olevan! Niin hieno esikoinen, että jatkoa ei meinaa malttaa odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kesti tosiaan aikaa päästä vauhtiin tässä kirjassa, ehkä siksi, että tuo takakannessakin mainittu ennustus tapahtuu vasta jossain liki sadan sivun tienoilla. Toki monenlaista pahaenteistä on jo sitä ennen ilmassa. Mutta hieno kirja, ei sitä käy kiistäminen. Ja jälleen kyllä nostaisin esiin myös suomentajan työn. Nautittavaa kieltä.

      Poista
  2. Ehdottomasti yksi viime vuoden parhaita. Taisin itse sijoittaa toiselle sijalle :) Nigerialaiset ylipäätään taitavat olla mestarikertojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen lukenut harmillisen vähän ylipäätään mitään afrikkalaista kirjallisuutta. Adichien kirjatkin lukematta (sentään tiedän toisen nigerialaisen kirjailijan!).

      Poista
  3. Tämä oli erilaisuudessaan mainio poikkeus massasta ja sai kuten sanoit myös kinnostumaan hakemaan tietoa itse maasta!
    Obioma onnistui herättämään tukun kysymyksiä:
    Mitä tapahtuu, kun paha tai viha alkavat ruokkia itse itseään? Paha ja viha tuppaavat kumuloitumaan ja poikimaan lisää sekä vaatimaan yhä vahvempaa ilmaisua. Viha sinänsä on merkittävä, kaamea energiasyöppö, joka surutta ja huomaamatta popsii kantajansa vireysvarastoja ja ohjaa puksuttamaan kuin juna kiskoilla. Miten selvitä, kun suru asettuu taloksi ja tekee pesän tukkaan?
    Onko kosto suloinen ja oikea teko helpotusta tuomaan? Vai lisääkö se ahdistusta ja tuskaa? Onko itsemurha ratkaisu vai ratkaisun ja johtopäätösten jättö läheisten harteille? Kuinka oppia elämään kuolemanpelon kanssa?
    Toivottavasti jatkoa seuraa:)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kuvaat. Juuri tuollaisia kysymyksiä kirjan henkilöiden valinnat ja teot herättivät.

      Poista
  4. Kirjasta sai paljon tietoa ja ajateltavaa. Eikä ollut ihan helpoin alussa mullekaan, mutta sitten alkoi sujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä iloinen, että jatkoin kirjan lukemista, juuri siitä syystä, että olisi vaikea kuvitella, mistä muusta syystä olisin perehtynyt yhtäkkiä 1990-luvun Nigeriaan. Kirjat ovat tosiaan ovi lukemattomiin maailmoihin, niin kuin joku kauppa taitaa mainostaa :)

      Poista