tiistai 27. joulukuuta 2016

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma


Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Otava, 2016
358 s.
Kansi: Anna Lehtonen
(Arvostelukappale kustantajalta)

Elämä on sarja itselle luuloteltuja mutta yhtä kaikki kokijalleen todellisia mielialoja joilla on vain vähän tekemistä todellisen elämäntilanteen kanssa.

On perhe, joka hajosi. Isä on päättänyt kertoa tyttärelle, Aurelialle, mitä tapahtui menneisyydessä, mutta ennen kuin hän ehtii tehdä tätä, hän saa sairauskohtauksen. Aurelia ei tiedä, haluaako hän kuullakaan, mitä isällä oli sydämellään, joten hän vetäytyy yhä kauemmas myös äidistään. On näytelmäprojekti, johon Aurelia harjoittelee ja jolle hän omistautuu, vaikka ohjaaja, Joachim, muuttaa jatkuvasti visioitaan Berliinin muurin murtumista käsittelevästä esityksestä.

En halua kertoa kirjan juonesta liikaa. Sen sijaan totean, että Pulkkisen kieli on todella nautinnollista luettavaa. Pysähdyin lauseiden ja ajatusten äärelle toistuvasti, maistelin ja pohdin. Näin en ole aina kokenut: muistan tuskastuneeni esimerkiksi Pulkkisen aiemmassa Totta-romaanissa siihen, että kielessä tuntui olevan liikaakin koukeroita. Kyse on puhtaasti siitä, mitä milloinkin lukemiselta hakee: haluaako uppoutua kieleen, ajatuksiin ja sanojen sävyihin vai haluaako tarinan ja juonen vetävän mukanaan. Tässä kirjassa koin saavani molemmat. Kerronnan näkökulma siirtyy luontevasti Aureliasta hänen äitiinsä ja ajoittain Joachimiin. Kaikki kulminoituu Berliiniin: Aurelian vanhemmat ovat viettäneet siellä aikaa nuoruudessaan 1980-luvulla ja palanneet sinne muurin jo murruttua, Aurelia on syntynyt muurin murtuessa marraskuussa 1989, ja Joachimin perhe puolestaan on lähtenyt Itä-Saksasta pojan ollessa yhdeksänvuotias.

Aurelian isä Theo pohtii: Joskus minä aivan todella uskoin, että jos ihmisillä on täsmällinen tieto ja syvällisen keskustelun kautta ymmärrys yhteisestä hyvästä, todellisuuden suuntaa on mahdollista muuttaa paremmaksi. Kirja siis kurkottaa isoihin kysymyksiin, ja siksi siinä riittäisi ajateltavaa useammallekin lukukerralle. Onko parasta mahdollista maailmaa olemassa, voiko sitä ollakaan, onko se meille kaikille erilainen? Ehkä juuri siihen taidetta - niin kirjallisuutta, näytelmiä kuin muutakin - tarvitaan: näyttämään meille näitä eri versioita. Joachim toteaa kirjassa (lakonisesti, mutta ajatus on silti mielestäni totta): fiktio on eettinen kannanotto todellisuuden mielettömyyteen.

Myös vanhemmuus ja siihen kietoutuva syyllisyys on kirjassa keskeinen teema. Voiko rakastamalla pelastaa sen, minkä osaamattomuuden ja ajattelemattomuuden ja omien kipujensa vuoksi pilaa?

HS:n arviossa Helena Ruuska moittii romaanin kuvausta teatterin tekemisestä paperinmakuiseksi. Itse en kokenut näin. Juuri kun luin tätä kirjaa, käsittelimme draamakasvatusopinnoissani näyttelijäntyötä ja pidimme siihen liittyviä työpajoja. Minusta oli kiinnostavaa lukea, kuinka Aurelia uppoutui henkilökohtaisen elämän hankaluuksistaan huolimatta - tai juuri niistä johtuen - niin syvälle rooleihinsa näytelmässä ja millaisen prosessin näytelmän tekeminen vaati. (En muuten tajua, mikä vimma tälläkin kriitikolla on kertoa kirjan lopusta - en siis suosittele lukemaan tuota kritiikkiä ennen kuin on lukenut kirjan.)

Blogeissa kirjasta ovat kirjoittaneet jo alkusyksystä esimerkiksi Tuijata ja Lumiomena. Kannattaa lukea myös Oksan hyllyltä -blogin kirjoitus - täydet viisi tähteä kirjalle.  

Nyt kun kirjan lukemisesta on jo pari viikkoa aikaa ja yritän viimeistellä tätä bloggausta, täytyy sanoa, että olen kirjaa selatessa hiukan hämmentynyt. Tapahtuiko tämä kaikki tosiaan tässä kirjassa, näiden kansien välissä? Luulen, että tulen vielä palaamaan Parhaaseen mahdolliseen maailmaan.

8 kommenttia:

  1. Onpa ikävää, jos HS:n kritiikissä on juonipaljastuksia lopusta. En ole ko. kritiikkiä lukenut, mutta kirjan loppu on sen kaltainen, että oma lukunautintoni olisi mennyt täysin pilalle jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.

    Paras mahdollinen maailma tulee varmasti minullakin luettua uudemman kerran, samoin kuin muutkin Pulkkisen kirjat. Olen ollut niistä sen verran innoissani, että lukeminen on ajoittain mennyt hieman hotkimisen puolelle. Rauhallisempi tahti voisi olla hyväksi näille kirjoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen lukunautinnon spoilaaminen tuntuu olevan HS:n kriitikoille tyypillistä. Itse en uskalla enää lukea lehtikritiikkejä käytännössä ollenkaan ennen kuin olen lukenut kirjan. Mielestäni bloggareihin voi useimmiten luottaa tässä asiassa paremmin :)

      Pulkkista ei voi oikein ahmia. Tämän kirjan kanssa minulla kesti päästä vauhtiin, mutta kesti myös päästä loppuun - jotenkin halusin säästellä jäljellä olevia sivuja.

      Poista
  2. Onkohan minussa jokin vika, kun en syttynyt tälle kirjalle lainkaan ja jätin sen kesken? Minua nimittäin vaivasi teennäisyyden tuntu heti alusta lähtien, huomasin ajattelevani monessa kohtaa tyttöjen tavoin VMP :D Entiedä olisiko pitänyt vaan jatkaa sinnillä. Pidin enemmän Totta-kirjasta, vaikka siinäkin se sama teennäisyys välillä ärsytti. Ja kieli on minulle liian koukeroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se VMP:n hokeminen onneksi kirjassa väheni. Minullakin kesti vähän päästä vauhtiin tässä, mutta olen iloinen, että jatkoin. Mutta mitä ilmeisimmin tämä on jakanut mielipiteitä.

      Poista
  3. En tiedä onko ylläkommentoivassa Kaisassa vikaa, tai sitten minussakin on, mutta vaikka minä sentään sainkin taisteltua koko kirjan kokonaan läpi, sen teennäisyys ja yliyrittäminen jätti puhtaasti VMP-fiiliksen.. :D Omasta lukukokemuksesta on jo kuukausia, eikä jälkimaku ole parantunut lainkaan, ei siis ollut ollenkaan minun kirjani, mutta näitä kehuvia arvosteluita on ollut kyllä mielenkiintoista lukea, miten joku näkeekin samat jutut niin toisenlaisina miten ne itselle näyttäytyi. :) Totta-kirjasta taas pidin ihan hurjasti, mutta tähän asti Pulkkinen on minulle henkilökohtaisesti jäänyt vähän yhden hitin ihmeeksi, mutta ihan mielenkiinnolla näitä muitakin on tullut luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle suosikki-Pulkkinen on edelleen Raja, mutta tästäkin pidin paljon. Ymmärrän kyllä, mikä tai mitkä asiat tässä saattavat ärsyttää. Minulle tämä kolahti tässä hetkessä, jossain muussa hetkessä olisi voinut jäädä vieraammaksi (niin kuin kävi Vieras-romaanin kanssa, siihen en löytänyt tarttumapintaa).

      Poista
  4. Tämä on kirja, jonka kohdalla en sitten millään osaa päättää, että lukisinko vai en. Toistaiseksi olen jättänyt lukematta. Aina välillä tulee kiinnostus ja sitten se taas häipyy. Tämän kohdalla kiinnostaa kyllä paljon jo sekin, että toiset ovat tykänneet tästä niin kovasti ja toiset sitten taas ei ollenkaan. Otollinen lähtötilanne lukemiselle. Oli mukava lukea postauksesi. Kirja on selvästikin tehnyt sinuun vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välttelin tehokkaasti tätä koskevia arvioita ennen kirjan lukemista, joten minulle tuli yllätyksenä, kuinka paljon tämä on jakanut mielipiteitä. Olisi hauska kuulla, mitä sinä mietit tästä!

      Poista