torstai 29. joulukuuta 2016

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta


Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
Johnny Kniga, 2012
Luettu e-kirjana BookBeat-sovelluksella
(paperiversiossa 268 s.)

En ollut paikalla edellisellä kerralla lukupiirissämme, joten en tiedä, miksi tämänkertaiseksi kirjaksi valikoitui Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta. Tartuin kuitenkin kirjaan kiinnostuneena, koska näin vastikään Oulun kaupunginteatterissa näyttämösovituksen toisesta Heikkisen kirjasta, Jääräpäästä, ja se oli varsin viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kokemus.

Terveiset Kutturasta ei ollut oikein minun kirjani, mutta lukupiirin vuoksi luin sen kuitenkin loppuun. Kirja oli myös nopealukuinen. Kirja kertoo kuvitteellisesta sisällissodasta, joka syttyy Pohjois- ja Etelä-Suomen välille joskus lähitulevaisuudessa. "Käpykylien separatismipuuhastelu" osoittautuu ihan vakavasti otettavaksi sodanjulistukseksi, johon Etelä-Suomi ei ole osannut varautua. Kirjassa piisaa toimintaa ja vauhtia, ja vähän myös seksiä porontaljoilla.

Kirjassa on monia kiinnostavia hahmoja, esimerkiksi yliopistomaailmasta aliupseeritehtäviin siirtynyt Jesse Purola, joka yrittää kovasti olla kuin idolinsa, Tuntemattoman Koskela, mutta toteaa jatkuvasti olevansa tuohon rooliin vääränlainen, otsaryppyjen suunnasta lähtien. Jessen johtama sotilasjoukkiokaan ei uusavuttomuudessaan kelpaa muuhun kuin kolaamaan autioituneen varuskunnan parkkipaikkaa. Jessen yrittäessä viitata Raatteentiehen kukaan ei tajua, mistä on kyse. Päätä pisti. Kuin aivoista murrettaisiin kuorta ja solukkoon työnnettäisiin onttoa neulaa, jolla tuo ajatusvapaa kollektiivi imee sivistyksen pimeään tyhjiöönsä. Ei jatkokäyttöön, vaan räkäistäväksi raunioille.

Toinen keskeinen hahmo on Keskisuomalaisen toimittaja Aino Riski, joka yrittää tehdä vakavasti otettavaa sotajournalismia vaikka on kovin saamelaisen vastarintaliikkeen johtajan vietävissä. Heikkinen on itse ammatiltaan toimittaja ja osaa kirjoittaa mediamaailmasta uskottavasti - ja se, miten Ainoa kohdellaan nuorena naistoimittajana maakuntalehdessä, saattaa hyvinkin olla totta yhä edelleen nyky-Suomessa.

Kirjan tyylistä tuli jossain määrin mieleen Arto Paasilinna, jonka kirjoja luin isän kirjahyllystä joskus nuorempana. Paasilinnallakin on yleensä humorististen sävyjen takana vakavampaakin sanottavaa. Myös Heikkisen kirjan voi nähdä tuovan esiin todellisia ristiriitoja, joita aluepolitiikka ja maaseudun tyhjeneminen aiheuttavat. Toki näitä käsitellään kirjassa kärjistäen, mutta mielestäni kirja ei asetu kummankaan osapuolen kannalle, vaan osoittaa, kuinka pääkaupunki on toisaalta ylivelkaantunut yrittäessään pitää huolta "maalaismassoista", mutta kuinka pohjoisen ihmisillä ei ole mitään mahdollisuuksia jäädä myöskään kotiseudulleen, koska siellä ei ole sen koommin työtä kuin palvelujakaan.

Sijoitan tämän kirjan vuoden 2016 lukuhaasteessani kohtaan e-kirja. Lukuhaasteesta jää noin kymmenen kohtaa tyhjäksi, koska olen nyt syksyn aikana lukenut paljon sellaista, joka ei ole sopinut jäljellä oleviin haastekohtiin. Kirjoitan haasteesta jonkinlaisen koonnin, kunhan ehdin. Käsitöistäkin olisi kirjoitettavaa, kun ehtisi. Nyt kuitenkin jatkan joululahjakirjan parissa!

3 kommenttia:

  1. Minä olen pari Heikkisen kirjaa lukenut, tämän sekä Jääräpään. Jollain lailla pidän Heikkisen tyylistä, mutta uusin Poromafia ei kuitenkaan kolahtanut ollenkaan.

    Ihanaa uutta vuotta ja kirjaisaa vuotta 2017 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toisaalta pidin tyylistä ja luulen, että luen myös Jääräpään, mutta toisaalta en jotenkin saanut tästä kirjasta paljon mitään irti. Lukupiirikeskustelumme oli kuitenkin hyvä ja olen iloinen, että kirja tuli luettua.

      Poista
    2. Niin ja hyvää uutta vuotta sinullekin Krista! <3

      Poista