perjantai 30. joulukuuta 2016

Epähaaste: kolme viipaletta kulttuurista

Ihana Lukutoukka-Krista vinkkasi minulle loppukesästä Kolme viipaletta kulttuurista -epähaasteesta. Epähaaste on lähtenyt liikkeelle Irenen Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogista. Haaste ei siis ole varsinainen haaste, jossa olisi säännöt jne, vaan ajatus on lähestyä kulttuuria jostain vapaasti valitsemastaan näkökulmasta, esimerkiksi sitä kautta, mitkä ovat olleet kolme viimeisintä kulttuuritapausta, joiden seurassa on ollut ilo olla.

Rupesin vastaamaan tähän silloin kesällä. Kirjoitin kesäteatterista ja kesälomareissun museovierailuista, mutta jäin miettimään kolmatta viipaletta, joten postaus jäi blogiin luonnossivuksi. Mitä enemmän aikaa kului, sitä hassummalta tuntui jatkaa tuota postausta, mutta idea jäi elämään. Olisi kiva tuoda tänne blogiin joskus muutakin kulttuuria kuin kirjoja. Tässäpä siis kolme viipaletta kulttuurista, joista olen nauttinut vuonna 2016. Saapi ottaa onkeensa tämän epähaasteen, itse kukin, halutessaan, omaan aikatauluun sopivasti.

Vuoden 2016 elokuva
Näitä logoja tuli aikanaan piirreltyä sinne sun tänne, ja edelleenhän tuo sujuu.

Olen joskus aiemminkin tainnut mainita blogissani nuoruuteni jokseenkin fanaattisesta Apulanta-vaiheesta. Vuosina 1998-2000 kokosin bändistä leikekirjaa, kävin kaikilla keikoilla Oulun seudulla ja osasin tietenkin kaikki sinkkujen b-puoletkin ulkoa (luovuin kuitenkin sinkkujen ostamisesta siinä vaiheessa, kun biisit olivat sentyyppisiä kuin Japa-japa-jaa ja Rai-rai-rai). Ylioppilaskokeessa vietin äikän aineistoainetta kirjoittaessa varmaan tunnin sen parissa, miten saisin siteerattua tekstissäni jotain Apulannan biisiä. Pari vuotta sitten Apulannasta ilmestyi Ari Väntäsen kirjoittama kirja, Kaikki yhdestä pahasta, ja sen lukeminen oli mukava nostalgiamatka noihin aikoihin.

Sanomattakin siis selvää, että Tuukka Temosen ohjaama Teit meistä kauniin oli minulle tämän syksyn odotetuin elokuva, eikä turhaan. En pysty arvioimaan elokuvaa mitenkään objektiivisesti, mutta ainakin parikymmentä vuotta (Mitä hittoa?! Oon vanaha!) Apulannan uraa seuranneelle se oli elämys. Elokuva kertaa sen, mistä kaikki alkoi 1990-luvun alun Heinolassa. Monet asiat olivat toki tuttujakin esim. tuosta Väntäsen kirjasta. Silti elokuvan aikana niin itketti kuin naurattikin. Erityisesti nuoret näyttelijät olivat ottaneet roolinsa hienosti haltuun: Tatu Sinisalo oli äänenpainoineen ja ilmeineen ällistyttävästi esikuvansa Tonin kaltainen, Iiro Panula oli vakuuttava kovis-Tuukka ja Teppo Manner oli symppis Mandyn perään haikailevana Sipenä. (Niin ja Roope Salminen ei ollut yhtään ärsyttävä Anttina.)

Näin elokuvan ensin ensi-iltakiertueella ilmaisnäytöksessä Ouluhallissa, jonne sain lipun vapaaehtoistöiden kautta. Elokuvan jälkeen esiintyi niin elokuva-Apulanta kuin oikeakin Apulanta, ja paikalla oli myös Mandy (siis se oikea, aikanaan bändissä bassoa soittanut Mandy). Ainutkertainen elämys. Sittemmin kävin katsomassa elokuvan myös maksavana asiakkaana elokuvateatterissa, ja jotenkin tuntuu, että vaikka dvd alkaa olla jo vähän aikansa elänyt formaatti, ehkä tämän elokuvan voisi myös ostaa omaksi.

Elokuva-Apulanta Ouluhallissa 1.9.2016. Itse otettu kuva.

Vuoden 2016 tv-ohjelma



Copyright: MTV

En nykyisin ehdi katsoa koskaan tv:tä - onneksi on Katsomo, Yle Areena ja Ruutu. Jossain vaiheessa syksyä huomasin muutaman kirjallisuusihmisen tviittailevan silloin tällöin Pitääkö olla huolissaan -ohjelmasta. Hyppäsin ohjelmaan mukaan vähän jälkijunassa, mutta katsoin kaikki jaksot Katsomosta, hohotellen holtittomasti. Ohjelman idea on yksinkertainen, mutta Tuomas Kyrö, Kari Hotakainen, Miika Nousiainen ja Jenni Pääskysaari sanailevat hauskasti ihmisten huolista - ja aika paljon myös itsestään. Pitääkö olla huolissaan, kun vielä vähän aikaa sitten luuli olevansa nuori, mutta nyt on niin vanha, että on kehittänyt jonkinlaisen platonisen semi-ihastuksen Miika Nousiaiseen? Onneksi ohjelma jatkuu uusin jaksoin parin viikon päästä.


Vuoden 2016 teatterikokemus


Lähdin tuossa reilu kuukausi sitten toisen äikänopettajan vetämän puheviestinnän kurssin mukaan katsomaan Oulun kaupunginteatteriin Jääräpää-näytelmää. Ennakko-odotukseni eivät olleet kovin korkealla, koska Kalevan kriitikko oli arvostellut näytelmää vaikeasti seurattavaksi. Sitä esitys ei kuitenkaan ollut. Näytelmä perustuu Mikko-Pekka Heikkisen kirjaan, jonka Jukka Heinänen on dramatisoinut ja ohjannut. Kaupunginteatterin sivulla sitä kuvataan näin:  Jääräpää on kirpeä komedia ja selviytymistarina nuoresta naisesta, jonka rakkaus ja työ heittävät pohjoiseen. Pienen paikkakunnan kunnanjohtajaksi valitun Katja Karhuvuoman tulevaisuuden usko joutuu koetukselle, kun periferian pakkanen ja perinteet iskevät tuoreen kunnanjohtajan kasvoille. Köyhässä kunnassa on vähän virkavaltaa ja pitkät etäisyydet, ja pian Katja saa huomata, että oikeus on tavattu ottaa omiin käsiin. Pakkanen tulokkaan ympärillä kiristyy äärimmilleen, kun oma poliittisesti aktiivinen ja varsin jääräpäinen appiukko alkaa taistella tuoretta miniäänsä, tämän ajamia kuntaliitoshankkeita ja ylipäänsä kaikkea etelästä tulevaa vastaan. Jääräpään kuva tästä pohjoisesta maasta ja maisemasta on kaunis mutta kaunistelematon.

Näytelmässä oli vakaviakin teemoja, kuten naisiin kohdistuva väkivalta, mutta se onnistui silti myös naurattamaan. Väkivallalle siinä ei missään nimessä naureta, mutta vuorovaikutustaidoillemme kyllä. "Minulla on kaks tunnetilaa. Minua joko vituttaa tai ei vituta", kuvailee näytelmässä Katjan (Iida-Maria Heinonen) puoliso Asla (Tomi Enbuska). Pariskunnan hapuilu toisiaan kohti, ohi perinteisten roolien ja puhumattomuuden perinteen, toimi näyttämöllä hyvin.

Kulttuuripitoista uutta vuotta 2017 kaikille blogissa vieraileville! 

6 kommenttia:

  1. Mukava katsaus kulttuurielämyksiin. :) Varsinkin Apulanta-muistoja oli hauska lukea, vaikken tosin itse ole ko. bändiä koskaan fanittanut tai edes pahemmin kuunnellut (minua ovat innostaneet enemmän pop diiva -osaston laulajat :D). Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kulttuurikatsaus! Minulla kulttuurinautiskelu jäi hiukan vähemmälle, mutta ensi vuodeksi on jo paljon ohjelmaa: olen hankkinut liput kahteen oopperaan, yhteen balettiin sekä musikaaliin. Olen harkinnut vielä myös yhden balettilipun hankkimista. Lukea aion myös totta kai, pyrin lukemaan enemmän kotimaista kirjallisuutta juhlavuoden kunniaksi.

    Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Itse olen toistaiseksi varannut vasta lasten ja nuorten teatterifestareille lippuja, mutta muitakin kulttuurielämyksiä on varmasti vuoden aikana luvassa.

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista