keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä



Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä 
Atena, 2016
211 s.
Kirjastolaina

Minulla oli Helsingin kirjamessuilla ilo kuunnella Soili Pohjalaisen haastattelua kahteenkin otteeseen. Käyttövehkeitä on ollut lainapinossani jo loppukesästä asti, mutta lopulta sain kimmokkeen tarttua siihen. Tiesin, että kirjassa käsitellään isän kuolemaa ja veljen katoamista, ja siksi oletukseni oli, että kirja olisi mahdollisesti aika raskaskin lukukokemus. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kirjassa oli paljon myös lämpöä ja huumoriakin.

Kirjamessujen esikoiskirjakeskustelussa haastattelija Seppo Puttonen sanoikin Pohjalaisen teoksen tavallaan yhdistävän Jope Ruonansuuta ja Sakari Kuosmasta - siinä missä Kuosmanen laulaa, kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen, Ruonansuu laulaa, kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen. Pohjalaisen teoksen päähenkilö Saana varttuu ympäristössä, jossa niin sydän kuin autotkin ovat joskus koetuksella. Suhde autokauppiasisään on tiivis, muttei suinkaan helppo. Saanalla olisi tarve näyttää isälleen, että vaikka hän ei pyri isän jalanjäljille yrittäjäksi, hän pystyy kuitenkin johonkin. Isä kuitenkin kuolee elämäntapojensa seurauksena, mitä kuvataan heti kirjan alussa: Se käveli vessan kynnykselle ja kuoli. Saanan selvittäessä isän jälkeenjättämiä asioita hän käy samalla läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Pidin kirjassa erityisesti Saanan ja hänen veljensä välien kuvauksesta, siinä oli kahden isoveljen kanssa kasvaneelle jotain kovin tuttua: lapsuuden yhteiset viholliset, yhteiset pilkan ja naurun kohteet ja veljeys. Veljeys, se kulki ristiselästä ristiselkään, yhdisti ja repi ja satutti. Saana aistii myös sen, miten veljen ei ole helppo tulla toimeen isän kanssa, ja yrittää ajoittain toimia tässä suhteessa jonkinlaisena puskurina. Ylipäätään Saana tiedostaa roolinsa - jollaista ei pitäisi lapselle sälyttää: Isä tarvitsee minua hankalissa paikoissa. -- joudun edustamaan isän kanssa puolitutun hautajaisiin ja pankkikonttorin syntymäpäiville. Sosiaaliset tilanteet ovat isälle helpompia, kun minä olen mukana. Tämä on toki vasta aikuisen Saanan oivallus. Veljen katoaminen jättää aukon, jota ei yhdessä perheenä pystytä käsittelemään.

Puttonen nosti esiin myös kirjan kielen, jota on joissakin arvosteluissa sanottu arkiseksi. Kieltämättä Saanan teini-ikää kuvatessa olisivat vähemmätkin kirosanat saaneet aikaan saman tehon. Arkisuuden vastapainoksi kirjassa on myös varsinaisia lukuhelmikohtia, pohdittuja ajatuksia, joista lainaan yhden: Minä en silloin vielä tiedä, että joutuessaan tarpeeksi tiukille ihminen menee mielessään suoraan menneisyyden kaapille, ottaa sieltä käytöksen ja pukee sen ylleen. Samaistuin Saanan ajatuksiin monessa kohtaa, samoin kuin ajankuvaan. Välillä tosin menin hiukan sekaisin siitä, missä ajassa tarkalleen oltiin, kun leikkaukset nykyhetkestä veljen katoamiseen ja sitä edeltäneeseen aikaan olivat aika nopeita. Lopussa kurkotetaan tulevaankin.

Muissa blogeissa Käyttövehkeisiin ovat tarttuneet - ja voittopuolisesti siitä pitäneet - esimerkiksi Mitä luimme kerranLumiomenaKulttuuri kukoistaaTuijataKirjakaapin kummitus ja Pieni kirjasto.

Loppuvuosi on erilaisten kirjallisuuspalkintojen aikaa. Viikon päästä, keskiviikkona 16.11., julkistetaan, kuka saa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, josta kilvoittelevat nimenomaan esikoiskirjat. Ehdokkaita on kymmenen, ja Pohjalainen on yksi heistä. Muista ehdolla olevista olen lukenut Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa ja Minna Rytisalon Lempin, hienoja esikoisia molemmat. Moni muukin ehdokaskirja kiinnostaisi. Ihmeellistä, ettei Finlandia-ehdokkaissa ollut yhtään esikoisteosta (kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista olen lukenut tähän mennessä vain Tommi Kinnusen Lopotin, lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaita kaksi, joista toisesta postaus on vasta tulossa).

Tällä kirjalla aloitin myös marraskuun lukuhaasteen, sillä luin tämän loppuun marraskuun puolella. Tavoitteena siinä on lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta tai kertovaa tietokirjallisuutta joka päivä marraskuussa. Facebookista löytyy aiheesta kirjailija Karo Hämäläisen ideoima tapahtuma, jonka nimi on Lukuhaaste 2016.

2 kommenttia:

  1. Hei Hanna! Kiitos perehtymisestä kirjaan. Hienoa, että kirja yllätti lämmöllä ja huumorilla. Tsemppiä ja iloa lukuhaasteeseen!

    Soili Pohjalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta - ja hyvästä kirjasta :) Erilaiset haasteet tsemppaavat kyllä omalla kohdallani mukavasti lukemista.

      Poista