perjantai 4. marraskuuta 2016

Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä


"Se kirja minkä mää ostin sulle sieltä kirjamessuilta on ehdolla semmosen palkinnon saajaksi."

"Mää en tiennykkään, että ne messut on niinku kilpailu."

"No ei ne ookaan, mutta nyt on menossa semmonen tavallaan kilpailu, että mitkä oli viime vuoden hienoimmat kirjat, lasten ja aikuisten. Että oisko se hienoin lastenkirja."

"Mitä siitä voi voittaa?"

"Se kirjailija voi voittaa rahhaa."

"Ai, mää luulin, että ne sen kirjan omistajat."

Kirjan äärellä:

"Mikä susta on tässä kirjassa hienoa?"

"No nämä kuvat. Ja tämä on vähän jännä. Se Gargatuula-sivu on tosi jännä."

"Onko se sun suosikki tässä?"

"Eiku se tähtisivu. Siinä on kaikista eniten niinku valoa."



Lena Frölander-Ulfin Minä, Muru ja metsä (S & S, 2016) oli 5-vuotiaalle tyttärelleni tuttu kirja jo hänen harrastuksestaan, sanataidekerhosta, ja nyt hän sai oman kappaleen kirjamessutuliaisena. Lyhyesti tiivistettynä kirjassa kerrotaan pienestä lapsesta, jonka pitäisi mökkireissulla käydä ulkona pissalla. Ulkona vain on jo pimeää, mikä saa aikaan sen, että mieli loihtii metsään peikon, näkin ja muuta jännittävää. Onneksi seurana on Muru-koira, ja lopulta hädän hoitaminen onnistuu ja voi palata sisälle mökkiin äidin luo.

Aikuisen näkökulmasta kirjassa on paljon sellaista, mistä voi lapsen kanssa jutella. Siksi kirja kestää useamman lukukerran (meillä tätä on luettu joka ilta tällä viikolla). Mikä pimeässä saattaa jännittää? Miten kirjan lapsi kuitenkin uskaltaa mennä ulos? Miltä hänestä mahtoi tuntua? Millaista oli mennä takaisin sisälle? Onkohan seuraavalla kerralla yhtä jännää mennä ulos pimeällä? Tämän tyyppisiä juttuja meillä on mietitty sen mukaan, mistä lasta kiinnostaa jutella sillä lukukerralla. Ihan pienelle lapselle kirjan tummanpuhuvat kuvat ja peikkojutut voivat olla liiankin jänniä, mutta viisivuotias jännityksen ystävä ja pieni pohdiskelija on tälle kirjalle oikein sopiva kohderyhmä. Minusta kirjan ulkoasu on viehättävä: lastenkirjan ei tarvitse aina kirkua värejä. Kuvat on pääosin tehty työläällä raapetekniikalla.

Vuoden 2016 lukuhaasteessani sijoitan tämän kirjan kohtaan "kirja, jossa on enemmän kuvia kuin tekstiä". Hassua, etten ollut vielä laittanut siihen mitään, koska luemme kuitenkin tytön kanssa jatkuvasti.

4 kommenttia:

  1. En ole itse tätä lukenut, mutta olen lukenut muiden mielipiteitä ja nähnyt kuvia tuosta upeasta kuvituksesta. On kyllä vahva Finlandia-ehdokas sen perusteella, mitä olen nähnyt. :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukemassa Seita Vuorelan Lumi-nuortenromaania, joka kisaa samasta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiasta kuin tämä kirja. Tuntuu hullulta, että nämä täysin erilaiset kirjat voisi asettaa jotenkin paremmuusjärjestykseen - erittäin hienoja omissa kategorioissaan kumpikin. Saa nähdä, mihin valitsija päätyy.

      Poista
  2. Luin ja katselin tämän omaksi ilokseni ja pidin kovasti. Kuvitus on todella onnistunut, ja pidän tälle peukkuja Finlandiassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvitus on kyllä tosiaan hieno. Itse en osaa sen kummemmin peukuttaa minkään lanu-ehdokkaan puolesta, koska kaikki ovat niin erilaisia. Esim. Siri Kolun ehdokaskirja, jota en tosin ole lukenut, käsittelee tärkeää teemaa, samoin kuin Seita Vuorelan kirja, jota olen lukemassa.

      Poista