keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet



Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
WSOY, 2016
179 s.
(Kirjastolaina, kuva kirjan kannesta WSOY:n sivulta)


"Miksi me emme puhu Emma Puikkosen kirjasta Eurooppalaiset unet?" kysyi Reader, why did I marry him? -blogin Omppu jo toukokuussa. No, viimeistään nyt puoli vuotta myöhemmin kirja on saanut huomiota, varsinkin Finlandia-ehdokkuuden myötä. Mielestäni huomio on myös täysin ansaittua.

Puikkosen teos on episodiromaani, jossa takakannen mukaan "lähimenneisyyden käänteet ja tavallisten ihmisten arki risteävät toisiaan". Kuvaus on osuva. Kun toisaalla Euroopassa tapahtuu jotain käänteentekevää, toisaalla jonkun yksittäisen ihmisen elämä saa uuden suunnan. Kohtalomme leikkaavat toisiaan. Kuten Finlandia-raati ehdokkuusperusteluissaaan sanoo, "mikään ei tapahdu 'jossain muualla', maailma on meille kaikille yhteinen."

Teoksen aikajänne ulottuu 1980-luvulta nykyaikaan ja vielä vuosikymmenen verran tulevaisuuteen. Kirjan eri episodeissa on lukuisia päähenkilöitä, joiden tarinat risteävät ainakin jonkun toisen tarinan kanssa. En yritäkään esitellä näitä kaikkia. Vuonna 1980 tšekkiläinen rekkakuski Toma ottaa kyytiinsä nuoren liftarin, Johanneksen. Myöhemmin Johannes halvaantuu onnettomuudessa Suomessa. Hän saa yliluonnollisen kyvyn nähdä kaiken, mitä toisaalla maailmassa tapahtuu. Johannes näkee: -- jotain tapahtuu Saksoissa, ihmisten asennot ovat muuttuneet, he nojaavat eteenpäin, nostavat käsiään ilmaan ja huutavat. Hetken pystyn katsomaan tarkemmin vanhaa naista joka seisoo väkijoukon takana ja itkee, puristaa ruskeaa käsilaukkua josta kaivaa ruttuisen nenäliinan ja pyyhkii poskia joiden uurteita pitkin neste valuu kuin jossain vuoristossa. Muistan miehen jonka kyytiin joskus liftasin, miten hän iloitsi mielenosoituksesta jossain Itä-Euroopassa, muistan että hänen liikutuksensa oli hellyttävää, nyt ehkä ymmärrän.

Johannes muuttaa perheineen Ruotsiin, jossa hän saa 1990-luvulla hoitajakseen pakolaistaustaisen Fadumon. Fadumon tytär Immi valmistuu ammattiin 2000-luvun talouskriisin keskellä. Hän kasvaa todellisuuteen, jossa voi valita, miten sen haluaa nähdä: -- uutiset on niin kuin veden pintaa. Heijastuksia. Ne näkyy siinä ja me voidaan valita että mitä siinä näkyy, millainen maailma me nähdään. Immi alkaa kuitenkin pohtia, riittääkö vain heijastus vai voisivatko ihmiset olla enemmän perillä siitä, millainen maailma oikeasti on.

En itse ollut vielä syntynytkään Puolan lakkojen aikaan vuonna 1980, ja Berliinin muurin murtuessa vuonna 1989 olin koulussa ensimmäisellä luokalla. Siksi minulle läheisemmiltä tuntuvat teoksessa kuvatut 2000-luvun tapahtumat. Tällaisessa Euroopassa minä olen kasvanut, näitä muutoksia nähnyt ja niiden vaikutuksia kokenut: Euroopan valtioiden sisäiset etniset kriisit, lähiöissä turhautuvat teinit, pakolaisuus ja globalisaatio, entistä nopeampi tiedonkulku... Eurooppalaiset unet sai ajattelemaan monenlaista, ja nyt kun kirjan loppuun saamisesta on viikon verran, tuntuu, että haluaisin lukea sen uudelleen (itse asiassa luinkin viimeisen episodin kahteen kertaan).

Kulttuurissa on kyse jatkuvasta vuorovaikutuksesta vanhan säilyttämisen, perinteiden välittämisen ja uuden luomisen välillä. Puikkosen teos ammentaa menneisyydestä ja ulottaa myös tulevaan. Mitään ihan tällaista en ole ennen lukenut, ja siksi luulen, että teos voi olla Finlandia-kisassa vahvoilla. (Olen tosi lukenut ehdokkaista tämän lisäksi vain Tommi Kinnusen Lopotin, eli näkemykseni on hyvin suppea.)

Marraskuun lukuhaasteeni on muuten pääosin edennyt hyvin, en vain ole ehtinyt blogata kaikesta lukemastani. Päätin silti, että koska olen joinakin iltoina lukenut silmät verestäen opiskelijoiden tuotoksia pikkutunneille asti, lasken lukuhaasteen täyttyvän myös äänikirjan kuuntelulla (puoli tuntia vastannee 30 sivua - itsehän tässä itseään haastaa). 

6 kommenttia:

  1. Olipa iloa lukea noin paneutunut arvio, kiitos. Olen miettinyt tätä kirjaa ja nyt sain tästä hyvän kuvan. Kuulostaa kirjalta, joka laittaa aivot raksuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä oli hankala kirjoittaa: tuntuu, että raapaisin silti vain pintaa. Aivot ovat tosiaan raksuttaneet tämän parissa ja pitkään vielä lukemisen jälkeen. Tänään haikein mielin vein tämän kirjastoon - on ostettava omaksi, selkeästi.

      Poista
  2. Niin ihana teksti Hanna. Mä en kestä, kun en omista tätä kirja. Haluisin nyt heti lukea siitä edes pienen pätkän. Kiitos myös alkukappaleessa olevasta maininnasta *punastelee*

    Mutta siis, tässä sun tekstissä on jotakin maagista, joka sai esiin niitä samoja tuntemuksia kuin koin lukiessani Puikkosen kirjaa. Voi kiltit kirjallisuuden jumalat, please!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta sinun blogitekstisi aloituksesta tämä kirja jäi mieleen, eli maininta on hyvinkin ansaittu :) Viikonloppuna olisi tarkoitus myös aloittaa novellihaastepostaukset (olen lukenut jo kuusi novellia!), joten pidä varasi, Omppu-maininnat jatkuvat :D

      Poista
  3. Minua jäi tämä kirja kutkuttelemaan hurjasti jo tuon Ompun keväisen postauksen jälkeen, mutta kesällä laiskotti enkä jaksanut laittaa mitään kirjaston varausjonoon. Ja nyt kun kiireesti ehdokkuuden huomatessani sen sinne lisäsin, lisäsi jokunen sata muutakin. :D No, hetken vielä omaa lukuvuoroani saan odotella, mutta sillä aikaa on ihana lukea näin hienoja arvioita siitä. Kiinnostus sen kuin kasvaa ja kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa odottaa - tai sitten voi toki lähettää Korvatunturin suuntaan toiveen, jos pukilla olisi näitä varastossa :D

      Poista