tiistai 25. lokakuuta 2016

Annika Brusila: Kalliolla



Annika Brusila: Kalliolla 
Kustannus HD, 2016
230 s.
Arvostelukappale kirjailijalta


Viola on kasvanut kruununhakalaisessa hienostoperheessä, jossa ulospäin kulissit ovat kunnossa, mutta seinien sisällä vallitsee mitä sairain perhedynamiikka. Sekä äiti että isä - joita teoksen nykyhetkessä kutsutaan momoksi ja vaariksi - käyttävät liikaa alkoholia, ja perheessä on myös väkivaltaa. Mistään ei puhuta, ja Viola muisteleekin esimerkiksi kokemaansa pahoinpitelyä näin: Se oli Violan varhaisin muisto siitä, että hädän hetkellä kukaan perheessä ei asettunut kenenkään puolelle vaan näyteltiin normaalia vaikka pää oli hajota. Vielä aikuisenakaan Viola ei tiedä, onko myös hänen siskojaan, Ylvaa ja Lippeä, lyöty. Varsinkin Lippe on aikuisena eristäytynyt muusta perheestä, eivätkä Ylva ja Violakaan osaa seistä yhdessä vanhempiaan vastaan.

Aikuisiällä Viola kuvaa itseään miehelleen Kallelle näin: Mut on rakennettu niin, että sytytyslanka palaa koko ajan. Että vaikka pidättäisit hengitystäs, niin joku virhe siitäkin kohta paljastetaan.

Taustastaan huolimatta Viola haluaa oman lapsen, ja keskenmenojen jälkeen hän ja Kalle saavat kaksoset. Isovanhemmilta on turha odottaa apua tai tukea lastenhoitoon; päinvastoin he saattavat hälyttää Violan hoitamaan omia asioitaan vaikka keskellä yötä, jos on esimerkiksi siivottava perheriidan jäljet. Lisäksi Violaa rasittaa pomo, joka vaatii kohtuuttomia, ottaa toisten ansiot omikseen ja sysää omat virheensä muiden vioiksi. Työelämää on kuvattu kärkevästi, myös huumorin keinoin, mikä keventää kirjaa.

Lopulta Viola alkaa oppia sanomaan vastaan niin vanhemmilleen kuin pomolleenkin. Se on tietenkin jokseenkin hyödytöntä, koska nämä eivät pysty näkemään itsessään ja omassa toiminnassaan mitään vikaa. On vaikea päättää, pitääkö seurata vanhempien tuhoisaa suhdetta ja antaa sen myrkyttää omaakin elämää, vai voisiko välit katkaista kokonaan. Äitini tässä taas vaihteeksi uhkaa tappaa itsensä hiiohei kuka täällä puhuu ei tämä oikeasti tapahdu. Saako yksipuolisen yrittämisen lopettaa jossain vaiheessa, olla itselleen armollinen? Täytyykö töissä taipua kaikkeen, mennä vain virran mukana ja hyväksyä se, ettei voi muuttaa mitään?

Sain tämän kirjan siis arvostelukappaleena kirjailijalta. Epäröin ottaa sitä vastaan, mutta kävin lukemassa Kristan bloggauksen ja kirjailijan Facebook-sivulta Turun Sanomien arvostelun, ja kirja kuulosti teemoiltaan kiinnostavalta. Joka tapauksessa kirjan aloittamista hankaloitti se, että pelkäsin, etten pitäisi siitä ollenkaan. Tällöin olisin ehkä jättänyt kokonaan bloggaamatta kirjasta, tai luultavasti se olisi jäänyt kesken. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Jos nyt jostain asiasta haluaisi esikoiskirjailijalle kritiikkiä antaa, niin itse lukijana ajattelen, että minulle ei tarvitse selittää asioita puhki. Kun kuvataan vaikkapa Violan pomon kärjistetyn omahyväistä käytöstä ja Violan ajatuksia siitä, sama asia saatetaan esittää vielä dialogina, jossa Viola vuodattaa asiaa Kallelle. Violan tapa kuvata asioita on toki hauska ja kärkevä, mutta hiukan tiivistämistä olisin kaivannut joissakin kohdissa. Joka tapauksessa kirja oli raskaasta aihepiiristään huolimatta kiinnostava lukukokemus, ja varsinkin kirjan loppu imaisi mukaansa.
_____________________
Olen hiukan laiminlyönyt tätä blogiani työ- ja opiskelukiireiden vuoksi. En ole ehkä kirjoittanut vielä lainkaan siitä, että olen ensimmäistä kertaa menossa kirjamessuille tänä vuonna! Huomenna tai viimeistään torstaina on siis tulossa kirjamessuhehkutuspostaus.

2 kommenttia:

  1. Taustoiltaan kiinnostavan kuuloinen kirja, kiitos bloggauksesta. Rankemmista aiheista lukeminen on mulle mieluista, siksi tämäkin herätti kiinnostuksen. Mennyt kokonaan ohi!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olisi kyllä mennyt minullakin ohi, ellei olisi tarjottu arvostelukappaletta. Pienillä kustantamoilla on tietenkin rajallisemmat mahdollisuudet saada kirjoja esille.

      Poista