maanantai 29. elokuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi


Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus, 2016
230 s. (+kiitokset)
Mistä: Lukutoukka-Kristalta bingopalkintona (Kiitos vielä kerran!)

Minna Rytisalon esikoisteos Lempi on  HS:n arvion alaotsikon luonnehdinnan mukaan "syksyn tapaus". Moni blogikollegakin on jo tätä ehtinyt kehua, tosin jonkin viileämmänkin arvion muistan silmäilleeni. Vaikka yritän olla lukematta etukäteen muiden ajatuksia liian tarkkaan niistä kirjoista, jotka aion lukea, ei tätä kirjaa koskevilta jutuilta ole voinut täysin välttyä.

Niin, kuka on Lempi ja mitä on lempi, niin kuin kirjan takakannessa kysytään? Viljamille Lempi on vaimo, johon hän hädin tuskin ehtii kunnolla tutustua ennen kuin pariskunnan erottaa miehen lähtö rintamalle. Ellille Lempi on talon emäntä, kaupunkilaiskekkanokka, joka olisi saanut pysyäkin kaupungissa silkkisukkineen. Siskolle Lempi on sisko, toinen kaksosista, joita elämä ja sota-aika vievät eri teille. Kaikille heistä myös lempi on erilaista - rakkaus voi kannatella, se voi tuhota ja saada tuhoamaan. 

Kirjassa on siis kolme minäkertojaa, joiden tarinat kietoutuvat yhteen. Jokainen kertoo oman osansa vuorollaan, eli lukijalle on hyvin selkeää, kuka on milloinkin äänessä. Käsitys Lempistä ja hänen kohtalostaan muodostuu hiljalleen.

Nautin monesta asiasta tässä kirjassa, ensinnäkin kielestä ja sen rytmistä. Näin pohtii sodasta kotiin pieneen lappilaiskylään palaava Viljami: Kauanko voi tehdä kahdenkymmenen kilometrin matkaa. Kuinka siihen kaikkeen voi palata. Siellä on koko Korvasjärven kylä, veden sini, oman laiturin kuluneet laudat, polku rantaan, navetan oven ruostunut ripa, sisällä pirtinovi, jonka saranoihin pitäisi tiputtaa öljyä, ja minun paikkaniko siellä, missä. Siellä on ruokapöytä, jonka isä teki ja jonka ääressä sinun kanssasi istuimme, liian vähän aikaa, vain loppukeväästä sydäntalveen.

Toiseksi pidin siitä, että kirjassa on siellä täällä joitakin ajatuksia, jotka teki mieli kirjoittaa muistiin: Läksy oli kauhistuttava: koskaan toista ihmistä ei näe kokonaisena. En ole varma, tajuanko sitä vieläkään.

Kolmanneksi pidin siitä, ettei kirjassa selitetä kaikkea puhki, vaan lukijalle jätetään pohdittavaa. Ja sitten toisaalta - olisin voinut lukea enemmänkin! Viljamin näkökulma jää aika lyhyeksi alussa, eli yksi vaihtoehto olisi voinut olla palata vielä siihen sitten kun selviää, kuinka Lempin on käynyt. Joka tapauksessa luulen, että Lempi jää kirjahyllyyni ja palaan selaamaan sen sivuja ja kaunista kieltä vielä toisenkin kerran.

Kirjasta on siis jo todella paljon blogijuttuja - linkitän niistä kaksi. Saralla on ilo tuntea kirjailija, ja hän onkin saanut seurata kirjan valmistumista. Elinan postaukseen on puolestaan koottu pitkä lista linkkejä muihin blogeihin, joissa kirjasta on ehditty jo heti ennakkokappaleen ilmestyttyä kirjoittaa - ja tosiaan voittopuolisen kehuvasti. Jotenkin minusta tuntuu, että kun tämän vuoden kirjallisuuspalkintoja jaetaan, Lempi nousee vähintäänkin ehdokaslistoille. 

P. S. Olen tänä syksynä pyytänyt ensimmäistä kertaa arvostelukappaleen muutamasta kirjasta kustantajilta. Tätä en pyytänyt, koska sain tämän Kristalta, mutta aion siis jatkossa merkitä blogipostauksiin, mistä lukemani kirjat ovat peräisin.

1 kommentti:

  1. Vuoden 2016 lukuhaasteessa laitan tämän historialliseksi romaaniksi, kun se kohta on näköjään tyhjä. Eihän tämä täydellisesti siihen sovi, mutta pääasiassa tässä kuvataan kuitenkin mennyttä aikaa.

    VastaaPoista