lauantai 23. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Ina Westman, Syliin



Ina Westman: Syliin
Kosmos, 2016
208 s.

Syliin alkaa sairaalan osastolta 42, jossa hoidetaan vaikeita raskauksia. On verenvuotoa, liian aikaisin lyhentyneitä kohdunkauloja, jatkuvia supistuksia ja tiputuskuntoon vievää pahoinvointia. Sairaalassa on potilaana myös Iida, joka on teoksen keskushenkilö.

Täällä tottuu selittämättömään, hän ajattelee. Hyväksyy, koska on hyväksyttävä. Koska muutakaan ei ole. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee, kaikki me olemme täällä samasta syystä. Saadaksemme lapsen, joka pystyy elämään.

Iida selviää hankalasta raskausajasta, ja hänestä tulee tiiviiseen tahtiin neljän lapsen äiti. Ensimmäisen raskauden aikana hän tutustuu osastolla Maijaan, joka odottaa toista lasta, ja pitää tähän yhteyttä aina kun kumpikin vauvakiireiltään ja väsymykseltään ehtii. Jossain vaiheessa Iida tajuaa, että yhteydenpito on katkennut jo pitkäksi aikaa, eikä saa enää yhteyttä Maijaan. Näkökulma siirtyy ajoittain Maijan tyttäreen Stiinaan, ja kuvataan hänen kasvuaan naiseksi ja itsekin äidiksi.

Naiseus määrittyy kirjassa pitkälti äitiyden kautta. Kun Iida on kotona lasten kanssa, hän pitää ensin tavoitteena käydä suihkussa ja laittaa ripsiväriä joka päivä, mutta luopuu siitäkin. Lasten ehdoilla hän saattaa käydä vauvajumpassa, mutta vapaa-aikaa ei käytännössä ole, ja urahaaveet on ainakin väliaikaisesti haudattu, kun toinen lapsi on tullut pian ensimmäisen jälkeen. Myös Stiina luopuu tutkijantyöstään ja suostuu hänelle saneltuun ahtaaseen perheenäidin rooliin, muttei lopullisesti. Kun pikkulapsiaika on ohi, ei olekaan helppoa löytää sitä itseään, joka oli ennen kuin hautautui pyykkivuorten ja yövalvomisten keskelle imetyspaidoissaan. Myös kumppanista saattaa paljastua lasten myötä puolia, jotka muuttavat käsityksen toisesta.

Iidan, Maijan ja Stiinan lisäksi teoksessa kuvataan muitakin naisia, erilaisia tarinoita äidiksi tulemisesta tai äidiksi haluamisesta. Lähes kaikilla kuvatuilla äideillä on takanaan vaikea raskaus tai synnytys, tai Stiinan tapauksessa oman äidin hylkäämäksi tuleminen. Lähtökohdat äitiyteen eivät siis ole helpot, eikä äitiys tunnu olevan samanlaista kuin perhe- ja naistenlehtien sivuilla. Kun on saanut pelätä lapsensa tai oman henkensä menettämistä, tuntuu jokseenkin toisarvoiselta, puetaanko lapselle kestovaipat tai annetaanko luomuruokaa.

Miten tällainen vastuu annetaan ihmisille tutkimatta ja kyselemättä? Että kuka tahansa saa synnyttää ja tuoda uuden ihmisen kotiin, se tuntuu äkkiä täysin käsittämättömältä tässä holhousyhteiskunnassa. Maailman huono-osaisten vauvojen paino laskeutuu hänen päälleen ja tekee hengittämisestä raskasta. Itkettää. Mitä hän tästä tietää.

On myös naisia, jotka haluavat äidiksi hinnalla millä hyvänsä, jopa henkensä uhalla tai valikoimalla isäkandidaatiksi kenet tahansa, joka siihen vain suostuu. Isät ja isäksi tuleminen puolestaan jäävät kirjassa sivurooliin, eikä tietenkään kaikkea voi yhteen kirjaan mahduttaakaan. Toki kirjan olisi voinut kirjoittaa vain Iidaan ja hänen mieheensä Villeen keskittyen, mutta se olisi ihan toinen tarina se. Jäin miettimään miesnäkökulmaa sen vuoksi, että oli mielenkiintoista, kun yhdessä sivujuonessa, jossa kuvattiin lapsettomuutta, mies pääsi hetkeksi ääneen: Entä hänen surunsa ja ahdistuksensa? Se oli tässä prosessissa sivuseikka, hänen roolinsahan oli helppo ja kevyt, truutata spermaa pari kertaa kuussa välillä purkkiin, välillä Miiaan, mutta mutta Miia kantoi kaiken toivon ja toivoa seuraavan epäonnistumisen sisällään, eikä siihen väliin päässyt kukaan. 

Syliin oli koskettava lukukokemus. Olen aikaisemminkin viitannut siihen, että arvostan sitä, ettei vanhemmuutta kuvata vain ruusunpunaisena onnena. (Ks. postaukseni Essi Kummun Lasteni tarinasta ja Pauliina Vanhatalon Keskivaikeasta vuodesta.) Varmasti jokainen äiti - ja isä - on kokenut jonkinlaista epävarmuutta ja epätoivoakin hetkittäin, ja on hyvä, mitä enemmän näistäkin puolista puhutaan. Syliin ei silti ole synkkä kirja, vaan siinä on eloa, valoa ja kokonainen elämä, kaikkine sävyineen.

Monessa blogissa kirja on esitelty osuvasti äitienpäivänä toukokuussa - ks. esim. Kulttuuri kukoistaaKirjakirppu ja Suomi lukee. Naistenviikollekin kirja sopii erinomaisesti.

Edellisestä postauksesta jäi pois kirjablogien naistenviikon logo. Lista naistenviikkoon osallistuvista kirjablogeista löytyy Tuijan blogista.


4 kommenttia:

  1. Hienosti kuvaat kirjaa; kestovaipat tai luomuruoka ei tosiaan liene päällimmäinen ongelma, kun selviytymisestä puhutaan, päivästä päivään, hetkestä hetkeen. Ja totta, kaikesta huolimatta kirja ei ole synkkä, vaikka rankka ja koskettava. Ehkä Ina kirjoittaa seuraavan kirjan miesnäkökulmasta? Hyvä valinta naistenviikon kirjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Lukisin tosiaan mielelläni lisää miesnäkökulmasta tai ylipäätään vanhemmuudesta, kummankin vanhemman kannalta. Mutta siis ymmärrän tämän kirjan rajauksen; ei tosiaan voi kaikkea yhteen kirjaan sisällyttää.

      Poista
  2. Ajattelin vinkata sulle tällaisesta mukavasta, kulttuuriin liittyvästä "epähaasteesta". Tämä ei siis painosta osallistumaan, vaan jos innostut niin lähde mukaan. Sääntöjäkään ei ole, vaan saa kertoa omia kulttuuriin liittyviä juttuja sillä tavalla kuin mieli tekee. Musta tän kirjoittaminen oli hurjan hauskaa, joten ajattelin muutamalle lempibloggarilleni vinkata tästä. <3 http://kristankirjat.blogspot.fi/2016/07/kolme-viipaletta-kulttuurista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin kurkkimassa ja pistän asian hautumaan :)

      Poista