torstai 7. heinäkuuta 2016

Ennakkokurkkaus naistenviikkoon: arvonta tulossa Hannan päivänä!


Aion osallistua naistenviikolla Tuijan haasteeseen ja lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta sekä pohtia lukemieni kirjojen naiskuvia. Olen lukenut haastetta varten kahta kirjaa jo näin ennakkoon, ja postaukset niistä tulevat sitten naistenviikolla. Muita tapoja osallistua haasteeseen voi käydä kurkkaamassa tuolta Tuijan blogista. 

Ajattelin myös ensimmäistä kertaa järjestää blogissani arvonnan. Virallinen arvontapostaus osallistumisohjeineen tulee ensi viikolla, ja suoritan arvonnan Hannan päivän iltana eli 21.7. Arvottavana on kaksi enemmän tai vähemmän naisena olemiseen liittyvää kirjaa - paljastan ne sitten virallisessa arvontapostauksessani. Ennakkotietona kerrottakoon, että arvonnan voittaja saa kirjan kaveriksi neulomani pöllökämmekkäät (ks. alla oleva kuva), joissa tarkenee lukea vaikka ulkona viileämmilläkin säillä. Käykäähän siis ensi viikon aikana tai viimeistään Hannan päivänä kurkkaamassa blogiani :)


2 kommenttia:

  1. Onpa ihanat kämmekkäät!^^

    En aikonut aluksi osallistua Naistenviikkoon, kun on niin monta rautaa tulessa muutenkin, mutta muutin mieleni. :D Jos en ehdi lukea naiskirjailijoilta mitään, niin kirjoitan ainakin yhden hahmopohdinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin näihin tyytyväinen (tai siis tähän, pari on vähän kesken vielä).

      Naistenviikon haasteessa on sopivan väljät "säännöt", eli monet lukupinossa odottavat kirjat sopivat siihen ilman, että pitäisi lukea jotain vain haasteen takia. Kiva, kun sinäkin olet mukana :)

      Poista