sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (bloggaajien klassikkohaaste, osa 3)


F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Alkuteos The Great Gatzby, 1925
Suuri suomalainen kirjakerho, 1974 (ensimmäinen suomenkielinen painos 1959)
220 s.

Kirjablogien klassikkohaaste on edennyt kolmanteen osaan. En ole aiemmin haasteeseen osallistunut, mutta ajattelin, että kesällä voisin lukea jonkin kauan odottaneen klassikon. Esittelemäni kirja onkin kirpputoriostokseni vuodelta 2004 (hintaa taisi olla euro, ja kansipaperi puuttuu, siksi kuva sisäsivulta). Kooste haasteen 3. osasta on Marilen 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogissa, kiitos haasteen emännöijälle!

F. Scott Fitzgerald (1896 - 1940) lukeutuu ns. kadotettuun sukupolveen, joka on Kirjasammon sivulla määritelty Otavan kirjallisuustiedon pohjalta näin: "Gertrude Steinin antama nimitys 1920-luvun nuorille, lähinnä amerikkalaisille kirjailijoille, jotka olivat menettäneet ihanteensa ja illuusionsa useiden palveltua ensimmäisessä maailmansodassa ja nähtyä sen mielettömyyden." Fitzgeraldin ohella tähän sukupolveen kuuluvat esimerkiksi Ernest Hemingway ja John Steinbeck.

Kultahattu on Fitzgeraldin tunnetuin teos, josta on tehty jopa viisi elokuvasovitusta, viimeisin vuonna 2013. Tarinassa on siis jotain, joka kiehtoo sukupolvesta toiseen - klassikkoainesta ilmiselvästi. Itse en ole elokuvia nähnyt, ja minulla oli vain pinnallinen käsitys siitä, että teos kertoo 1920-luvun Yhdysvalloista ja sijoittuu yläluokkaisten ihmisten piiriin.

Kultahatun minäkertoja on Nick Carraway, joka vuokraa edullisen pienen huvilan Long Islandilta pyrkiessään tekemään töitä osakealalle New Yorkissa. Nick tutustuu naapurissa, suurellisessa kartanossa asuvaan Jay Gatzbyyn, jonka luokse jokailtaisiin juhliin saapuvat kaikki seurapiirien silmäätekevät. 

Naapurini talosta kaikui musiikkia halki kesäöiden. Hänen sinisissä puutarhoissaan miehet ja tytöt kulkivat edestakaisin kuin koit, kuiskeiden ja samppanjan ja tähtien parissa. Nousuveden aikaan näin iltapäivisin hänen vieraittensa sukeltavan hänen laiturinsa hyppytornista tai lojuvan auringossa hänen kylpyrantansa kuumalla hiekalla, sillä aikaa kun hänen molemmat moottoriveneensä viilsivät salmen vesiä vetäen vaahtoa sinkoavia vesisuksia. Viikonloppuina hänen Rolls Roycestaan tuli linja-auto, joka kuljetti seurueita kaupungista ja kaupunkiin alkaen kello yhdeksästä aamulla aina paljon jälkeen puolenyön.

Juhlien isännästä ja hänen vaurastumisensa syistä on kaikilla oma käsityksensä, eikä kukaan tunne Gatzbya kunnolla. Gatzbylla on syynsä hakeutua juttusille nimenomaan Nickin kanssa: Nickin pikkuserkku Daisy on Gatzbyn vuosientakainen rakastettu, ja vaikka nainen onkin jo naimisissa toisen kanssa, Gatzby tahtoo silti järjestää tapaamisen tämän kanssa.

Kirjassa keskeisiä ovat ihmissuhteet ja niiden tyhjyys. Minulla jäi kirjasta pessimistinen olo: kukaan ei varsinaisesti välitä kenestäkään, vaan vaikuttimet ovat aina itsekkäitä. Sinänsä kirja kuvaa siis hyvin niitä teemoja, joita ns. kadotetun sukupolven sanotaan usein kuvanneen. Minulle kirja ei ollut mitenkään erityisen antoisa, mutta ymmärrän, miksi se on klassikko. Sinänsä kyllä pidin Fitzgeraldin tavasta luoda hahmoja ja kertojan tavasta tehdä havaintoja muiden eleistä ja olemuksesta.

Loppuun lainaan vielä kirjan viimeisen virkkeen, joka on kaiverrettu myös Fitzgeraldin hautakiveen:

Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.

Kesäbingossa sijoitan tämän kirjan kohtaan "menneisyyteen sijoittuva kirja", ja kas, jo kolme riviä on täynnä.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti


Kaikki nämä täällä kaikkea liikaa heidän maailmassa.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
Alkuteos Interpreter of Maladies, 1999
Suom. Kersti Juva
Tammi, Keltainen pokkari, 2010 (ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 2001)

Tiedättehän sen tunteen, kun usein kirjan lukemisen jälkeen on jotenkin tyhjä olo eikä sitä silti heti halua täyttää tarttumalla seuraavaan kirjaan? Jonkinlainen ratkaisu siihen voisivat olla novellit. Ne ovat sopivan lyhyitä eikä heti tarvitse sitoutua uuteen kirjaan pitkäksi aikaa. Kesän mittaan olenkin aina välillä saatuani jonkin romaanin loppuun lukenut muutaman novellin Jhumpa Lahirin esikoisteoksesta Tämä siunattu koti

Tämä kokoelma olisi toki varmasti toiminut yhdellä kertaa luettunakin.  Monissa novelleissa käsitellään siirtolaisia, Intiasta muualle muuttaneita, ja muutama yhdeksästä novellista sijoittuu myös Intiaan. Parhaiten mieleen jäivät novellit Senin täti sekä suomennoksen niminovelli Tämä siunattu koti ja alkuteoksen niminovelli Tuskien tulkki. Senin täti on päätynyt Amerikkaan, koska hänen miehensä on töissä yliopistolla. Hän hoitaa lapsia asunnossaan, mutta kaipaa Intiaan, koska Kaikki on siellä. "Täällä, minne herra Sen on tuonut minut, en joskus saa unta kun on niin hiljaista."

Tämä siunattu koti käsittelee puolestaan järjestettyä avioliittoa. Twinkle ja Sanjeev ovat avioituneet vastikään ja muuttaneet Sanjeevin ostamaan taloon. Sanjeev on valinnut morsiamensa äitinsä lähettämien kuvien perusteella, ja hänestä alkaa tuntua, ettei hän oikein ymmärrä valitsemaansa naista. Tätä kuvataan hauskasti sen kautta, kuinka eri tavoin he suhtautuvat talosta sieltä täältä löytyviin kristillisiin koriste-esineisiin, jotka ovat melkoista kitschiä. 

Kokoelman novellit ottavat suurennuslasin alle jonkin yksittäisen tilanteen tai toistuvan rutiinin kuvaamiensa henkilöiden elämästä. Kaikissa novelleissa ei tapahdu juonellisesti mitään kovin merkillistä, mutta tunnelma ja novellien välittämät tunteet ovat tunnistettavia. Tuskien tulkki -novelli esimerkiksi kuvaa yhtä retkeä intialaistaustaisen perheen Intian-matkalla, mutta kertoo samalla paljon perhesuhteista, avioliitosta ja salaisuuksista. Kaiken kaikkiaan taitavasti kirjoitettuja novelleja, ja Lahiria tulee varmasti luettua lisääkin. Kesäbingossa tämä menee kohtaan "novellikokoelma".


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Ina Westman, Syliin



Ina Westman: Syliin
Kosmos, 2016
208 s.

Syliin alkaa sairaalan osastolta 42, jossa hoidetaan vaikeita raskauksia. On verenvuotoa, liian aikaisin lyhentyneitä kohdunkauloja, jatkuvia supistuksia ja tiputuskuntoon vievää pahoinvointia. Sairaalassa on potilaana myös Iida, joka on teoksen keskushenkilö.

Täällä tottuu selittämättömään, hän ajattelee. Hyväksyy, koska on hyväksyttävä. Koska muutakaan ei ole. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee, kaikki me olemme täällä samasta syystä. Saadaksemme lapsen, joka pystyy elämään.

Iida selviää hankalasta raskausajasta, ja hänestä tulee tiiviiseen tahtiin neljän lapsen äiti. Ensimmäisen raskauden aikana hän tutustuu osastolla Maijaan, joka odottaa toista lasta, ja pitää tähän yhteyttä aina kun kumpikin vauvakiireiltään ja väsymykseltään ehtii. Jossain vaiheessa Iida tajuaa, että yhteydenpito on katkennut jo pitkäksi aikaa, eikä saa enää yhteyttä Maijaan. Näkökulma siirtyy ajoittain Maijan tyttäreen Stiinaan, ja kuvataan hänen kasvuaan naiseksi ja itsekin äidiksi.

Naiseus määrittyy kirjassa pitkälti äitiyden kautta. Kun Iida on kotona lasten kanssa, hän pitää ensin tavoitteena käydä suihkussa ja laittaa ripsiväriä joka päivä, mutta luopuu siitäkin. Lasten ehdoilla hän saattaa käydä vauvajumpassa, mutta vapaa-aikaa ei käytännössä ole, ja urahaaveet on ainakin väliaikaisesti haudattu, kun toinen lapsi on tullut pian ensimmäisen jälkeen. Myös Stiina luopuu tutkijantyöstään ja suostuu hänelle saneltuun ahtaaseen perheenäidin rooliin, muttei lopullisesti. Kun pikkulapsiaika on ohi, ei olekaan helppoa löytää sitä itseään, joka oli ennen kuin hautautui pyykkivuorten ja yövalvomisten keskelle imetyspaidoissaan. Myös kumppanista saattaa paljastua lasten myötä puolia, jotka muuttavat käsityksen toisesta.

Iidan, Maijan ja Stiinan lisäksi teoksessa kuvataan muitakin naisia, erilaisia tarinoita äidiksi tulemisesta tai äidiksi haluamisesta. Lähes kaikilla kuvatuilla äideillä on takanaan vaikea raskaus tai synnytys, tai Stiinan tapauksessa oman äidin hylkäämäksi tuleminen. Lähtökohdat äitiyteen eivät siis ole helpot, eikä äitiys tunnu olevan samanlaista kuin perhe- ja naistenlehtien sivuilla. Kun on saanut pelätä lapsensa tai oman henkensä menettämistä, tuntuu jokseenkin toisarvoiselta, puetaanko lapselle kestovaipat tai annetaanko luomuruokaa.

Miten tällainen vastuu annetaan ihmisille tutkimatta ja kyselemättä? Että kuka tahansa saa synnyttää ja tuoda uuden ihmisen kotiin, se tuntuu äkkiä täysin käsittämättömältä tässä holhousyhteiskunnassa. Maailman huono-osaisten vauvojen paino laskeutuu hänen päälleen ja tekee hengittämisestä raskasta. Itkettää. Mitä hän tästä tietää.

On myös naisia, jotka haluavat äidiksi hinnalla millä hyvänsä, jopa henkensä uhalla tai valikoimalla isäkandidaatiksi kenet tahansa, joka siihen vain suostuu. Isät ja isäksi tuleminen puolestaan jäävät kirjassa sivurooliin, eikä tietenkään kaikkea voi yhteen kirjaan mahduttaakaan. Toki kirjan olisi voinut kirjoittaa vain Iidaan ja hänen mieheensä Villeen keskittyen, mutta se olisi ihan toinen tarina se. Jäin miettimään miesnäkökulmaa sen vuoksi, että oli mielenkiintoista, kun yhdessä sivujuonessa, jossa kuvattiin lapsettomuutta, mies pääsi hetkeksi ääneen: Entä hänen surunsa ja ahdistuksensa? Se oli tässä prosessissa sivuseikka, hänen roolinsahan oli helppo ja kevyt, truutata spermaa pari kertaa kuussa välillä purkkiin, välillä Miiaan, mutta mutta Miia kantoi kaiken toivon ja toivoa seuraavan epäonnistumisen sisällään, eikä siihen väliin päässyt kukaan. 

Syliin oli koskettava lukukokemus. Olen aikaisemminkin viitannut siihen, että arvostan sitä, ettei vanhemmuutta kuvata vain ruusunpunaisena onnena. (Ks. postaukseni Essi Kummun Lasteni tarinasta ja Pauliina Vanhatalon Keskivaikeasta vuodesta.) Varmasti jokainen äiti - ja isä - on kokenut jonkinlaista epävarmuutta ja epätoivoakin hetkittäin, ja on hyvä, mitä enemmän näistäkin puolista puhutaan. Syliin ei silti ole synkkä kirja, vaan siinä on eloa, valoa ja kokonainen elämä, kaikkine sävyineen.

Monessa blogissa kirja on esitelty osuvasti äitienpäivänä toukokuussa - ks. esim. Kulttuuri kukoistaaKirjakirppu ja Suomi lukee. Naistenviikollekin kirja sopii erinomaisesti.

Edellisestä postauksesta jäi pois kirjablogien naistenviikon logo. Lista naistenviikkoon osallistuvista kirjablogeista löytyy Tuijan blogista.


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Katja Kettu, Kätilö


Katja Kettu: Kätilö
WSOY, 2015 (ensimmäinen kovakantinen painos 2011)
348 s. + liitteet (tietoa Lapin sodasta, kartta sekä elokuvan storyboard-aineistoa ja still-kuvia elokuvasta)
Osin kuunneltu Eija Ahvon lukemana äänikirjana (WSOY, 2011, saatavilla myös Bookbeat-sovelluksessa), kesto 10 tuntia 16 minuuttia

Naistenviikolla tarkoitukseni on lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta ja pohtia teosten naiskuvia. Erinomaisen hyvin tähän tarkoitukseen sopii Katja Ketun läpimurtoteokseksi kutsuttu Kätilö.

Kirjan naispäähenkilö - jota saksalaissotilaat kutsuvat Fräulein Schwesteriksi mutta jonka oikea nimi jää kirjassa epäselväksi - toimii siis kätilön ammatissa, ja hänellä on siksi paljon tietoa naisen kehosta sekä vapauksia, joita muilla naisilla ei tuona aikana pienissä lappilaiskylissä ollut. Hän on jäänyt orvoksi ja kasvanut sijaisperheessä, ja häntä on väheksytty ja arvosteltu taustansa takia: isä toimi kansalaissodassa punaisten puolella. Siksi lapsenpäästäjän oppiin pääseminen on ollut hänelle kullanarvoista - se on antanut hänelle aseman ja arvon yhteisössä.

Ei kukaan ennen sinua ollut ymmärtänyt. Etten minä halunnut asettua aloilleni. En halunnut lopettaa. -- Aunen ansiosta minulla oli jotain mitä muilla naisilla ei ollut, tietoa, ja siitä syystä vapaus mennä ja kulkea. --olin jotakin muutakin kuin maho, hyljeksitty punikkiäpärä. Minä rakastin niitä vanhoja verenseisautusloitsuja ja taikoja, joita Aune minun korvaani kuiskutti. 

Kätilö ihastuu Lapin sodan aikana saksalaiseen upseeriin ja päätyy sen vuoksi töihin saksalaisten pitämälle vankileirille Titovkaan. Myös Johann (suomalaisten suussa Johannes), ihastuksen kohde, kiinnittää huomionsa kätilöön - jota hän kutsuu Villisilmäksi - nimenomaan tämän itsenäisyyden vuoksi: Aivan erilainen kuin muut tapaamani naiset täällä. Se kulkee yksin ja ilman miestä ympäri Petsamoa eikä näytä hirmustavan mitään. Tuli mieleen, että siinä on jotain samaa kuin äidissäni Annikissa. Että tuommoisen kanssa ei pelottaisi eksyä tunturiin. Myöhemminkin Johann pohtii, että Villisilmä on pelottava, koska ei pelkää Johannia, vaikka hänellä on ase ja elin jolla sitä häpäistä. Tämä miesten ylivalta naisiin tulee kirjassa brutaalilla tavalla selväksi.

Kätilö on siis itsenäinen ja vahva nainen, mutta saako sota lopulta otteen kaikista? Kätilöllä on paljon tietoa, valtaa ja osaamista - kaikkia näistä voi käyttää myös väärin. 

Kätilö antaa muutenkin aineksia pohtia naisen asemaa sodan aikana. Erityisesti vankileirillä naisten kohtalo on karu. Hyvin ei useinkaan käynyt niidenkään naisten, jotka saivat lapsia saksalaisten sotilaiden tai venäläisten vankien kanssa. Molempia on satoja (Ketun kirjan lopussa olevassa historiaosuudessa mainitaan, että saksalaisten suhteista syntyneitä lapsia olisi noin 700 ja venäläisvankien jälkeläisiä jopa 1100 - esim. tässä Ylen artikkelissa puhutaan parista sadasta venäläisvangin lapsesta).

Aloin ensin kuunnella Kätilöä äänikirjana. Oli kuitenkin hyvä, että rinnalla silloin tällöin silmäiltävänä oli paperiversio, koska kirjan rakennetta olisi ehkä kuultuna ollut vaikea hahmottaa (kirja ei etene kronologisesti ja näkökulmia on useita). Eija Ahvon lukutapa sopi kirjaan hyvin: sopivan rauhallinen ja vähäeleinen, mutta repliikit ja murre soljuivat elävästi. Äänikirja eteni aika hitaasti, koska jaksoin kuunnella sitä reilun tunnin illassa. Lopulta halusin päästä tarinassa nopeammin eteenpäin ja luin loppukirjan paperiversiona.

Aiottuun näkökulmaan palatakseni: Kätilö on mitä sopivin kirja naistenviikolle, vahva muttei yksioikoinen naiskuvaus. 

Kirja on varmasti vaikuttava myös elokuvana, ja kesäkirjabingosta ympyröinkin kohdan "kirja, josta on tehty elokuva". Itse en tiedä, pystynkö sitä katsomaan - on eri asia lukea raiskauksesta tai hampaiden lyömisestä kurkkuun kuin nähdä ne kuvina. Samasta syystä Puhdistus on elokuvana edelleen näkemättä, vaikka kirjan olen lukenut kahdesti. Vuoden 2016 lukuhaasteessani merkitsen ruksin puolestaan kohtaan "kirja kirjailijalta, joka on saanut useamman kuin yhden kirjallisuuspalkinnon". Kettu sai tästä kirjasta Runeberg-palkinnon, Kalevi Jäntin palkinnon ja Blogistanian Finlandia-palkinnon. Ansaitusti. 


torstai 21. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Hannan päivän arvonnan voittajat


Arpaliput on askarreltu (seuraajilla siis kaksi lipuketta) ja viisivuotias onnetar on nostanut onnekkaat voittajat kummallekin kirjalle sekä niiden seuraksi kämmekkäille. 

Voin siis julistaa Hannan päivän arvonnan voittajat: Sellainen tyttö -kirja matkaa Hannelle ja Mutta minä rakastan sinua Handelle!

Hauska sattuma nuo voittajien nimet - vakuutan, että arvonta suoritettiin huippuvirallisesti ja rehellisesti :). Olen voittajiin yhteydessä pikimmiten ja pistän palkinnot postiin osoitteet saatuani. 

Kiitos kaikille osallistujille ja mukavaa naistenviikon jatkoa! Blogissani on viikon aikana tulossa vielä juttua kahdesta kirjasta, erityisesti niiden naiskuvista: esittelyssä ovat Katja Ketun Kätilö sekä Ina Westmanin Syliin-romaani. 

torstai 14. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Hannan päivän kirja- & käsityöarvonta


Kirjablogeissa vietetään Tuijan  emännöimää naistenviikkoa 18.-24.7.2016. Otan viikkoon varaslähdön julkaisemalla jo nyt arvonnan, jonka suoritan naistenviikolla Hannan päivänä eli 21.7.2016. Arvottavana on kaksi eri-ikäisistä naisista kertovaa kirjaa ja lisäksi kummankin kirjan voittaja saa neulomani kämmekkäät.

Palkintopaketteja arvonnassa on kaksi:
  • Pöllökämmekkäät + Lena Dunhamin kirja Sellainen tyttö (2014), jota kustantaja luonnehtii näin: "Omaelämäkerrallisessa oppaassaan Dunham jakaa omituisimmat seksikokemuksensa ja suurimmat kasvukriisinsä helpottaakseen sielunsiskojensa taivalta." Minun ajatuksiani kirjasta voi lukea alla olevasta postauksesta.
  • Pöllökämmekkäät + Eppu Nuotion kirja Mutta minä rakastan sinua (2015), joka on kustantajan mukaan "valloittava kuvaus keski-ikäisestä rakkaudesta täynnä kaipausta ja huumoria".  Minun ajatuksiani kirjasta täällä.

Kirjat ovat omasta hyllystäni, siististi käsiteltyjä ja kerran luettuja. Kämmekkäät ovat itse neulomani. Kämmekkäissä käytetty lanka on miellyttävän pehmeää villasekoitelankaa (Viking Raggen, 70 % villaa ja 30 % nylonia). Kämmekkäät joustavat monenkokoiseen käteen.


Arvonnan säännöt:
  • Osallistua voi kommentoimalla tähän postaukseen ensinnäkin, kumman kirjan haluaisit voittaa, ja toiseksi jotakin blogiini liittyvää. Olisi kiva tietää esimerkiksi, mitä kautta päädyit blogiini, luetko käsityö- vai kirjapostauksia vai kumpiakin, ja saada myös muuta palautetta blogista.
  • Jätä kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi tai muu yhteystieto, josta tavoitan sinut, jos arpaonni suosii juuri sinua. 
  • Jos olet blogini seuraaja, saat kaksi arpalippua. Seuraajaksi voi liittyä tuossa sivupalkissa Google-tunnuksilla. Kerrothan kommentissasi, millä nimellä seuraat blogiani.
  • Osallistumisaikaa on Hannan päivän iltaan saakka eli 21.7.2016 klo 21 asti. Julkaisen voittajan joko illalla tai seuraavana aamuna.
Onnea arvontaan! Naistenviikolla arvonnan jälkeen on muuten tulossa postauksia, joissa pohdin parin lukemani kirjan naiskuvaa, mutta ajastan ne ilmestymään arvonnan jälkeen, jotta tämä postaus pysyy tässä ylimpänä arvontaan asti.


Lena Dunham: Sellainen tyttö - Nuoren naisen "opetuksia"


Lena Dunham: Sellainen tyttö - Nuoren naisen "opetuksia"
Alkuteos Not That Kind of Girl. A Young Woman Tells You What She's "Learned", 2014
Suom. Lotta Sonninen
Otava, 2014

Girls-tv-sarjan luojan Lena Dunhamin Sellainen tyttö - Nuoren naisen opetuksia on virkistävä ja sujuvasti kirjoitettu kirja. Dunham kertoo suorasanaisella tyylillään havaintojaan elämän eri osa-alueilta: rakkaudesta, seksistä, vartalosta, ystävyydestä, työstä ja monesta muusta asiasta.

Samalla tavalla kuin tv-sarjassaan, myös kirjassaan Dunham laittaa itsensä alttiiksi. Kun sain tilaisuuden tehdä tv-sarjan, tein samoin kuin olin jo melkein viiden vuoden ajan tehnyt indie-tuotannoissani: heitin vaatteet pois ja ryhdyin töihin. -- Kun on ilman vaatteita, kannattaa ohjat pitää omissa käsissä. Kirjassa Dunham kertoo esimerkiksi aseman saamisesta nuorena naisena miesvaltaisella tv-alalla, terapioistaan, laihdutuksestaan, ensimmäisistä seksikokemuksistaan - useimpiin näistä liittyy noloja hetkiä, joita Dunham käsittelee taitavasti. Hän osaa ottaa kokemuksistaan etäisyyttä ja käyttää ironiaa, muttei liiaksi, eikä rakenna siitä suojamuuria itsensä ja lukijan väliin.

Loppuun vielä lainaus, jossa Dunham kertoo naistyypistä, jota kadehtii: Ne joka paikkaan ehtivät, joilla on kalenteri täynnä aamusta iltaan ja jotka rakastavat yhteislounaita, spontaaneja lomareissuja Cartagenaan tyttöporukalla ja toisten ihmisten vauvakutsujen suunnittelua. Turhat eksistentiaaliset kysymykset eivät tunnu heitä vaivaavan, ja heiltä näyttää onnistuvan uunin peseminen ilman että he alkavat miettiä, mitä järkeä siinä oikeastaan on kun se likaantuu kuitenkin taas ja pian me kaikki jo kuolemmekin, mitä jos vain työntäisin pääni... Minulta tuollaisena naisena eläminen ei onnistu - jos olen joskus yrittänyt, väsyn melko pian. Ehkä siksi Dunhamin teksti vetoaa; ei tarvitse olla kuvatun kaltainen nainen menestyäkseen.

Minä pidin tästä (parikymppisenä olisin pitänyt vielä ehkä enemmän). Lukekaa itse, laitan tämän kohta arvottavaksi.

Kesäkirjabingossa ympyröin kohdan "kannessa nainen".


Pöllökämmekkäät arvontaan


Lanka: Viking Raggen (150 g = 225 m, 70 % superwash-villaa, 30 % nylonia)
Puikot: 5 mm
Silmukoita: 30
Koko: aikuiselle
Langanmenekki: vähän vajaa 50 g (150 g kerästä tuli kolmet kämmekkäät)


Kesäilloissa olen katsonut jalkapalloa tai kuunnellut äänikirjaa ja samalla neulonut kahdet tällaiset kämmekkäät. Malli on mukailtu Ursus-kämmekkäistä. Pöllöihin otin mallia Ravelrysta ilmaisesta Owlie socks -ohjeesta. Kyse on samanlaisista palmikonkierroista kuin Ursus-kämmekkäiden ohjeessa, mutta välikerroksia on erilainen määrä. Kämmekäsohjeeseen verrattuna näihin lisätty yksi nurja silmukka palmikon molemmille puolille ja yläosassa on joustinta useampi kerros. Helmet opettelin sujauttamaan silmukoihin hammaslangan avulla. Tässä tuskattavan pitkässä Youtube-videossa selitetään tämä yksinkertainen tekniikka n. 7 minuutin kohdalta eteenpäin. Minulla oli ihan tavallista hammaslankaa eikä mitään superflossia.

Näistä tulee siis arvontapalkintoja, arvonta starttaa kohta!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Ennakkokurkkaus naistenviikkoon: arvonta tulossa Hannan päivänä!


Aion osallistua naistenviikolla Tuijan haasteeseen ja lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta sekä pohtia lukemieni kirjojen naiskuvia. Olen lukenut haastetta varten kahta kirjaa jo näin ennakkoon, ja postaukset niistä tulevat sitten naistenviikolla. Muita tapoja osallistua haasteeseen voi käydä kurkkaamassa tuolta Tuijan blogista. 

Ajattelin myös ensimmäistä kertaa järjestää blogissani arvonnan. Virallinen arvontapostaus osallistumisohjeineen tulee ensi viikolla, ja suoritan arvonnan Hannan päivän iltana eli 21.7. Arvottavana on kaksi enemmän tai vähemmän naisena olemiseen liittyvää kirjaa - paljastan ne sitten virallisessa arvontapostauksessani. Ennakkotietona kerrottakoon, että arvonnan voittaja saa kirjan kaveriksi neulomani pöllökämmekkäät (ks. alla oleva kuva), joissa tarkenee lukea vaikka ulkona viileämmilläkin säillä. Käykäähän siis ensi viikon aikana tai viimeistään Hannan päivänä kurkkaamassa blogiani :)


lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta + testissä BookBeat-sovellus


Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
Johnny Kniga, 2015
Kuunneltu äänikirjana BookBeat-sovelluksen kautta
Kesto 3 h 47 min.
Lukijana Krista Putkonen-Örn

Olen lukenut tässä kesän aikana aika erikoisia ja vähän absurdejakin kirjoja, ja viimeisimpinä tosiaan tuon aika ahdistavan Illallisen. Kaipasin siis jotain kevyempää lukemista.

Meikkipussin pohjalta -kirjan minäkertoja ja päähenkilö, liki viisikymppinen Tytti on elämässään taitekohdassa. Työ kirja-alalla tuntuu leipäännyttävältä, ja hän päättää ottaa virkavapaata ja tarkastella elämäänsä kirjoittamisen kautta: En ole koskaan ehtinyt pysähtyä miettimään, kuka minä olen ja mistä tulen ja miksi olen tällainen. Hän päätyy listaamaan ajatuksiaan erilaisista elämäänsä kuuluvista asioista ja järjestää lopuksi ajatukset aakkosjärjestykseen. Niinpä vaikkapa R:n kohdalla käsitellään rahaa, rakkautta, ruukkukasveja ja ruusufinniä.

Kirja sisältää siis lyhyitä episodeja keski-ikäisen, itsellisen naisen elämästä. Teoksessa on huumoria ja (itse)ironiaa. Esimerkiksi suomalainen vapunvietto on kertojan mielestä hengenvaarallista perseilyä, ja muutenkin hän viettää juhlat muutenkin yksin ennemmin kuin taipuu juhlimaan niitä sillä ainoalla oikealla hyväksytyllä tavalla. Tätä hän kommentoi sanomalla olevansa sielultaan pieni ihminen. Kuitenkaan hän ei mielestään ole katkera, vaan miedosti marttyyri. Kertoja on lopulta suhteellisen tyytyväinen siihen, miten asiat ovat - silloin tällöin tulee jännittävä pilkahduksenomainen tunne siitä, että kaikki on hyvin tässä ja nyt. 

Tämän kirjan äärelle minut johdatti pari sattumaa: Ensinnäkin eräs siskoni kaveri kertoi BookBeat-sovelluksesta, jossa on äänikirjoja ja e-kirjoja, ja vinkkasi, että sen saa kuukaudeksi ilmaiseksi kokeiluun Isyyspakkaus-blogista löytyvällä koodilla. Päätin kokeilla. Toiseksi huomasin Instagramista Kujerruksia-nimimerkin suosittelevan tätä kirjaa äänikirjana, ja suositus muistui mieleen, kun selasin, mitä äänikirjoja BookBeatissa on.

Nyt sitten loppuelämäni on pelastettu: voin neuloa ja kuunnella kirjoja yhtä aikaa! No, ei sentään, mutta ainakin tällaisen lyhyehkön ja kevyehkön kirjan kuunteli mielellään. Krista Putkonen-Örnin ääni ja lukutapa sopi hyvin tähän kirjaan: erilaiset sävyt ja ironia välittyivät mainiosti. Tällä kirjalla tuli kuitattua myös lukuhaasteeni kohta "äänikirja". 

Viime syksynä meikkipussin pohjalle ovat kurkistelleeet esimerkiksi Ulla (opin tästä uuden sanan, turkey lit eli chick litiä vanhemmille naisille), Krista (jolle on tullut itkettävän hyvä olo), Jonna (joka ei vakuuttunut vaan arvelee kirjan olevan suunnattu itseään vanhemmille lukijoille) sekä Tuija (jonka mukaan "viisikymppisen naisen asenneopuksille on tilausta"). Ehkä tämä kirja siis uppoaa parhaiten perheettömiin, hyvin toimeentuleviin keski-ikäisiin naisiin, jollainen päähenkilökin on.

Saapa nähdä, tuleeko tuota BookBeat-kokeilua jatkettua ilmaisen kuukauden jälkeen. E-kirjoja siellä on ihan hyvä valikoima, äänikirjoja hiukan vähemmän, eikä lastenkirjoja kovin paljon. Luulen, että reissussa tämä osoittautuu näppäräksi myös lapsen kanssa, joten toivottavasti lastenkirjavalikoimaa tulee lisää. Nyt olemme kuunnelleet vasta yhden Markus Majaluoman kirjan Martti Suosalon lukemana, ja ainakin sen parissa tyttäreni viihtyi.

(Ihan vain selvennyksenä, että tämä postaus ei sitten ole mitään kaupallista yhteistyötä, vaan päädyin tosiaan sovellusta käyttämään muita reittejä. Eipä ole yhteistyötarjouksia tähän vaatimattomaan blogiini muutenkaan sadellut - eikä minulla kyllä täällä ole mitään yhteystietojakaan näkyvillä, pitäisiköhän se asia korjata?)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Herman Koch: Illallinen


Herman Koch: Illallinen
Alkuteos Het diner, 2009
Suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2012
340 s.

Kaksi pariskuntaa kokoontuu illalliselle. Miehet ovat veljekset, Paul ja Serge. Paul on (ollut) ammatiltaan opettaja, Serge puolestaan on poliitikko. Perheissä on liki samanikäiset pojat, mutta vanhempien välit eivät silti ole erityisen läheiset. Paulilla on valtavasti kaunaa veljeään kohtaan. Nyt on kuitenkin puhuttava lapsista.

Kertojana kirjassa on Paul. Lukijaa pidetään jännityksessä, kun Paul kertoo hiljalleen, mitä hän tietää ja mitä arvioi muiden tietävän. Jotain ikävää on siis paljastumassa, ja tunnelma ja sen myötä lukukokemus muuttuu illallisen mittaan yhä intensiivisemmäksi.

Tämä kirja oli meillä lukupiirikirjana, ja sellaiseksi tämä on mainio, sillä kirja tuskin jättää ketään kylmäksi. Kertojasta voi olla monta mieltä, samoin muista henkilöistä ja heidän päätöksistään ja valinnoistaan. Kirja herätti keskustelua siitä, mikä on oikein ja millä perusteella ratkaisuja tehdään. Onko nuoren otettava teoistaan vastuu itse, mihin päättyvät vanhemman velvollisuudet? 

Lukupiirissämme kaikki ovat työkseenkin tekemisissä kirjallisuuden kanssa ja siten kokeneita lukijoita. En ehkä suosittelisi tätä kirjaa sellaiselle, joka ei lue paljon. Toisaalta kirja on liepeen mukaan myynyt Hollannissa 450 000 kappaletta, eli jotain suurta yleisöä puhuttelevaakin siinä on. Yksi lukupiiriläisistä oli lukenut aiemmin Kochin kirjan Lääkäri, ja sekin kuulosti jossain määrin idealtaan kiinnostavalta.

Teos on ilmeisesti ollut aikanaan varsinainen blogihitti. Linkitän tähän yhden postauksen, jossa kuvataan hyvin oloa, joka minullakin oli kirjan lukemisen jälkeen: Sara kokee saaneensa yliannostuksen kieroutunutta mielenmaisemaa.

Kesäbingossa sijoitan kirjan kohtaan "nimi liittyy ruokailuun".