tiistai 10. toukokuuta 2016

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa


Sillä, mitä luette, on pidemmän päälle paljon enemmän merkitystä kuin sillä, kenen kanssa menette naimisiin, ma chére madame. -- Kirjat varjelevat teitä typeryyksiltä. Turhilta toiveilta. Vääriltä miehiltä. Ne riisuvat teidät rakkaudella, voimalla, tiedolla.

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
Alkuteos Das Lavenderzimmer, 2013
Suom. Veera Kaski
Bazar, 2016
351 s.

Monsieur Perdu - etunimeltään Jean - pitää Pariisissa kirjakauppaa, jonka nimi on La pharmacie littéraire, kaunokirjallisuusapteekki. Hän osaa suositella asiakkailleen kirjoja, joita he tarvitsevat - ja joskus myös puuttua siihen, etteivät he osta sellaista, mikä ei sovi heille.

Yksityiselämässään Perdu on onneton ja yksinäinen. Hän elää askeettisessa asunnossa, ja kirjahyllyjen takana on piilossa huone, jota hän ei käytä lainkaan. Hän joutuu kuitenkin avaamaan huoneen oven, jotta voisi lahjoittaa uudelle naapurilleen, petetylle ja jätetylle naiselle, ylimääräisen pöytänsä. Naisella, Catherinella, kun ei ole mitään muuta omaisuutta kuin vaatteensa. Perdu tuntee muutenkin naapurinsa ja pyrkii vaikuttamaan vaivihkaa heidän hyvinvointiinsa, mutta naapurit eivät tiedä hänestä paljoakaan. Talossa asuu esimerkiksi nuori kirjailija Max Jordan, jolle Perdusta tulee jonkinlainen isähahmo, tuki ja turva, kirjan mittaan. 

Juoni saa tämän alkutilanteen jälkeen sysäyksen eteenpäin, kun Catherine löytää Perdun lahjoittaman pöydän laatikosta avaamattoman kirjeen, joka on Perdun entiseltä rakastetulta. Perdu alkaa käydä läpi mennyttä rakkauttaan, jonka tukahduttaminen ja muistelemisesta kieltäytyminen on vienyt hänen elämästään kaksikymmentä vuotta. 

Matkan tekeminen muistoihin vaatii myös konkreettista matkantekoa, ja Perdu irrottaa kelluvan kirjakauppalaivansa laiturista ja lähtee seilaamaan Seineä pitkin etelään, kohti entisen rakastetun Manonin kotiseutua. Aisaparikseen matkalle hän saa naapurinsa Maxin, jolla kirjoittaminen ei suju (kuuluisa toisen kirjan kammoko lienee). Luonnollisesti matkalla kohdataan niin vastoinkäymisiä kuin onnen hetkiäkin, ja kirjan tärkein viesti lienee, ettei koskaan ole liian myöhäistä löytää onneaan.

Surun alta hänen sisimmästään paljastui seutu, jolla liikutus saattoi asua yhdessä ilon kanssa, niin myös hellyys sekä se, että hän tajusi olevansa monille ihmisille joku, jota saattoi rakastaa.

Hauska yksityiskohta on, että teoksen lopussa on ensinnäkin reseptejä eteläranskalaisiin ruokiin ja toiseksi Kaunokirjallinen ensiapupakkaus. Loppuun on nimittäin listattu parikymmentä kaunokirjallista teosta ja kerrottu, millaiseen mielialaan tai tunne-elämän katastrofiin ne sopivat lääkkeeksi. Esimerkiksi Peppi Pitkätossu sopii opitun (ei synnynnäisen) pessimismin sekä ihmeiden pelon hoitoon. 

Teemallisesti kirja toi mieleen Rachel Joycen teoksen Harold Fryn odottamaton toivioretki. Molemmissa taisi myös olla liepeessä Oprahin suositus - millainen meriitti se sitten itse kullekin onkaan. Kirjallisuuden merkitys kirjan henkilöille toi puolestaan mieleen Linda Olssonin kirjan Kun mustarastas laulaa. Kuitenkin siinä missä Olssonin kirja on vähintään täysjyväsämpylä, on Pieni kirjapuoti Pariisissa höttöinen croissant.

En nyt ehdi etsiä muita bloggauksia sen enempää, mutta Lumiomena-blogin Katjakaan ei suuremmin ihastunut tähän kirjaan. Katjan tavoin luin tätä pääosin bussissa, ja sellaiseksi lukemiseksi se sopii. Kirja ei vaadi kovin suurta keskittymistä, muuta kuin joidenkin hankalien virkerakenteiden vuoksi (ks. jälkimmäinen sitaattini; en suuremmin perusta tällaisesta tunteidenkuvauksesta). 

8 kommenttia:

  1. Idea kuulostaa mielenkiintoiselta. Harmi jos sitä ei ole osattu toteuttaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä kirjassa sinänsä ole mitään vikaa, mutta jotenkin kevyeksi se jää. Nuorempana olisin ehkä pitänyt tästä enemmän. Tartu siis ihmeessä tähän, jos kaipaat kevyttä ja elämänmyönteistä lukemista! Croissanteillekin on paikkansa :)

      Poista
  2. Bussissa tulee tosiaan luettua kaikenlaista. Ainakin jos ei parempaa kirjaa ole mukana! Minulle tämä croissant ei oikein maittanut, mutta mainitsemasi Harold Fryn... oli lajissaan aika sympaattinen. Ehkä se voisi olla aavistuksen liian vanha, mutta silti makoisa skonssi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva vertaus tuokin :) Harold Fryn toivioretkessä oli myös jonkinlaista yhteiskunnallista otetta, kun media alkoi seurata hänen matkantekoaan, ja sekin teki siitä ehkä moniulotteisemman kuin tämä.

      Poista
  3. Mulla on vähän sama fiilis, pienoinen pettymys oli. Sen verran hyvä että luin loppuun mutta mielestäni aineksia oli enempään. Jeanin elämä tuli hyvin esille mutta muut henkilöhahmot jäivät ohuiksi ja etäisiksi. Pariisi, Seine, kirjat, Ranskan maaseutu - ainekset täydelliseen kirjaan mutta oli tämä vähän tylsähkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Matkalle tuli mukaan uusia henkilöitä sen sijaan, että vaikkapa kuvaa Maxista ja Catherinesta olisi keskitytty syventämään.

      Poista
  4. Olen lukenut muutaman esittelyn Kirjapuodista ja päätin jättää tämän kirjan väliin. Mainitset Rachel Joycen Haroldin, jonka olen lukenut. Olen lukenut myös tuon rinnakkaisteoksen eli Hennesyn. Ne täydentävät tarinan kokonaisuutena. Pidän niistä eli niissä oli jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei kyllä menetä mitään, vaikkei tätä lue. Itse en ehkä jaksa Harold Fryn toivioretken rinnakkaisosaa lukea. Näkyy kirjailijakin pyörähtäneen Fryksi tuolla tekstissä, korjataanpa :D

      Poista