perjantai 8. huhtikuuta 2016

Marianna Stolbow: Vanhempieni kaltainen


Marianna Stolbow: Vanhempieni kaltainen
WSOY, 2016
187 s.

Minulla on jostain syystä tällä hetkellä tarve ja into lukea tietokirjallisuutta. Liekö jonkinlaista itsensä etsimistä? Joka tapauksessa kiinnostuin WSOY:n kevään katalogissa esimerkiksi tästä Marianna Stolbowin kirjasta, jossa hän antaa näkökulmia ja työkaluja tunnistaa omia tunteita ja käyttäytymismalleja erityisesti parisuhteessa ja myös kasvattajana.

Kirjan taustalla ja aineistona ovat viidenkymmenen aikuisen suomalaisen (parikymppisestä seitsemänkymppiseen) haastattelut. Stolbow on parisuhdekouluttaja ja eroseminaarien vetäjä, ja aluksi hän oli kiinnostunut kirjoittamaan ihmisistä, joilla avioero oli nostanut pintaan omien vanhempien eron ja siihen liittyvät käsittelemättömät tunteet. Pian aineisto kuitenkin laajeni, sillä Stolbow halusi tarkastella laajemminkin sitä, millaisia malleja olemme saaneet parisuhteeseen. Kirjan tavoitteena on, että lukija voi tulla tietoisemmaksi tunteiden näyttämisen perinnöstä ja muista malleista, joita on omaksuttu - usein tiedostamatta - tavaksi toimia parisuhteessa ja perheessä.

Eri-ikäisten suomalaisten kokemukset vanhempiensa liitoista ovat karua luettavaa. Yleisin haastateltujen vastaus on ollut, että vanhempien välinen rakkaus ei ole näkynyt kotona mitenkään. Rakkautta on voitu ehkä osoittaa arkisilla teoilla, mutta koskettamista on ollut hyvin vähän tai se on ollut väkinäistä, lasten vuoksi esittämistä.

Sen yhden kerran, kun isä sanoi äidille "Haluan pussata sua", äiti vastasi: "Pese hampaasi." - Nainen, 40

Monissa perheissä on toki ollut vakavampiakin ongelmia, kuten väkivaltaa, alkoholismia ja mielenterveysongelmia. Stolbow kysyykin aiheellisesti: Miten voisikaan osata luoda omaan kotiin tuon kaikkien markkinoiman "toimivan parisuhteen", joka saa palstametrejä tilaa viikoittain etenkin naistenlehdissä? Puhuvatko lehtien laatuvaatimukset kieltä, jonka aakkosetkaan eivät ole meille tuttuja?

Stolbow antaa jonkin verran konkreettisia neuvoja siihen, miten voisi yrittää välttää siirtämästä haitallisia käyttäytymismalleja eteenpäin omille lapsilleen. On tunnistettava, millainen käytös on tuhoisaa. Riidatonta perhettä ei ole - eikä pidä ollakaan. Moni kuitenkin pelkää riitoja, koska ei ole kotonaan koskaan nähnyt, miten riidat selvitetään. Riidat ovat olleet pelottavia ja uuvuttavia, ne ovat päättyneet huutoon, väkivaltaan, poislähtemiseen - eivät koskaan sovintoon tai ymmärryksen lisääntymiseen. Sen takia moni välttää avointa puhumista. Tämä saattaa kuitenkin johtaa vaikenemisen kulttuuriin, joka sekään ei ole rakentavaa. Vihan tunne täytyy tunnistaa ja täytyy osata pohtia, mistä se johtuu - haluanko johonkin oikeasti muutosta vai kumpuaako pintaan jokin vanha haava tai tarve tulla vain nähdyksi.

Kirja on jossain määrin toisteinen, vaikkei se ole kovin pitkä. Sitä olisi siis voinut ehkä jäsennellä vielä eri tavoin. Joka tapauksessa kirja antoi pohdittavaa. Lopussa on esimerkiksi haastateltavien ajatuksia siitä, ovatko erot ja sitoutumattomuus pysyviin parisuhteisiin yhteydessä muihin aikamme ilmiöihin ja arvoihin. Elämme monessa mielessä lyhytjännitteistä aikaa, erään Stolbowin haastateltavan sanoin "kertakäyttöaikaa", jossa moni tavoittelee vain omaa onneaan. Jos kaikki muukin yhteiskunnassa on epävakaata ja muuttuvaa, voiko se olla heijastumatta parisuhteisiin?

1 kommentti:

  1. Blogissani on sinulle onnellisuushaaste :) http://hemulinkirjahylly.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista