perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ida Simons: Tyhmä neitsyt


Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Alkuteos Een dwaze maagd, 1959
Suom. Sanna van Leeuwen
Gummerus, 2015

Gittel on 12-vuotias juutalaistyttö, joka elää mielikuvituksessaan omalla saarellaan. Siellä hän saa tehdä mitä huvittaa ja päättää muiden kohtaloista. Arkitodellisuudessa Gittel - niin kuin muutkin lapset - on vanhempiensa päätösten armoilla. Gittelin äiti kyllästyy säännöllisesti kaikessa epäonnistuvaan isään ja lähtee tyttärensä kanssa takaisin isoäidin hoteisiin. Siellä Gittel tutustuu reilusti itseään vanhempaan Lucieen, jolla on omat syynsä kaveerata teinitytön kanssa.

Hiljalleen oma saari unohtuu, kun Gittel joutuu kohtaamaan yhä enemmän aikuisten maailmaa ja ikäviä kokemuksia. Aikuiset ovat monesti aika säälimättömiä lapsia kohtaan ja nauravat sille, etteivät lapset ymmärrä kaikkea samoin kuin aikuiset. Gittel oppiikin hakemaan huomiota esimerkiksi imitoimalla muita ihmisiä ja pitämään pääosan ajatuksista sisällään.

Olenkohan ainoa, joka ei ole erityisen ihastunut tähän Ida Simonsin unohdettuun mestariteokseen (takakannen luonnehdinta)? Kirja on saanut paljon huomiota ja kehuja eri blogeissa, ja minäkin tartuin tähän innolla. Takakannessa on mestariteos-nimityksen lisäksi kuvattu teoksen päähenkilöä tarkkanäköiseksi ja kuvausta teräväkatseiseksi. Ja niin edelleen, puolentusinaa kehuvaa adjektiivia lisää.

Luettuani kirjasta 70 sivua oikein hämmästyin: en ollut merkinnyt muistiin yhtään kohtaa, jossa olisin ollut teoksen kieleen tai kuvaustapaan erityisen ihastunut. Loppua kohti tykästyin Gitteliin jossain määrin, mutta en usko, että vaikkapa vuoden päästä muistan enää tästä kirjasta mitään. 

Teoksessa on kielen ja kirjallisuuden tutkija Mieke Tilleman esipuhe, ja sen ansioksi on sanottava, että se kertoo hyvin Simonsin poikkeuksellisesta elämästä eikä keskity selittämään kirjaa, niin kuin harmillisen monet esipuheet tekevät (sen takia luen ne aina vasta kirjan luettuani).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti