lauantai 30. huhtikuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni


Maailmamme oli sellainen, täynnä tappavia sanoja: kuristustauti, jäykkäkouristus, pilkkukuume, kaasu, sota, sorvi, rauniot, työmaa, pommitus, miina, tuberkuloosi, märkätulehdus. Nuo sanat ja vuodet nostavat mieleeni moninaiset pelot, jotka ovat seuranneet minua koko elämäni.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Italiankielinen alkuteos L'amica geniale, 2011
Suom. Helinä Kangas
WSOY, 2016
362 s.

Ystävykset Elena ja Lila kasvavat sodanjälkeisessä Napolissa, köyhässä kaupunginosassa, tiiviissä kerrostalokorttelissa. Kehyskertomuksesta selviää, että minäkertoja Elena alkaa kirjoittaa muistiin heidän tarinaansa kuusikymmentä vuotta myöhemmin, kun Lilan poika ottaa kertojaan yhteyttä ja kertoo Lilan kadonneen. Lila on hävittänyt ennen katoamistaan kaikki itseensä liittyvät tavarat, mutta Elena päättää pitää huolta siitä, ettei heidän tarinansa unohdu.

Elena Ferranten neliosainen napolilaissarja on ilmestynyt Italiassa vuosina 2011-2014, ja se on saanut suosiota myös kansainvälisesti. Tässä sarjan ensimmäisessä, nyt suomennetussa osassa kuvataan Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta. Kirjan minäkertojalla on siis sama nimi kuin kirjailijalla itsellään, mikä herättää kiinnostuksen, onko teoksessa omaelämäkerrallisia aineksia. Ferrante on kuitenkin salanimi, eikä kirjailijasta tiedetä paljonkaan.

Kertojan ja Lilan ystävyyssuhde on sekoitus riippuvuutta, kateutta, ihailua ja kilpailua. Lila on vahva persoona, joka uskaltaa sanoa kaikille vastaan ja tehdä asiat oman päänsä mukaan. Kertoja on puolestaan enemmän sivustakatsoja eikä oikein usko itseensä tai siihen, että pystyisi mihinkään ilman Lilaa. Keskinäinen kilpailu saa kertojan yrittämään koulussa kaikkensa, vaikkei hän uskokaan ikinä olevansa Lilan veroinen. Lila ei kuitenkaan saa jatkaa koulunkäyntiä keskikoulun jälkeen lukioon, ja kertojan on tultava siellä toimeen omillaan. Ennen pitkää minun täytyi myöntää itselleni, ettei mikään mitä tein yksinään saanut sydäntäni sykkimään, vaan ainoastaan Lilan kosketus antoi asioille merkityksen. Siksi kertoja on onnellinen aina saadessaan jonkin osoituksen siitä, että Lilakin välittää hänestä.

Tämän ystävyyden lisäksi Ferranten teossarjan avausosa antaa kuvan sodanjälkeisestä ajasta Italiassa. Toki tuo kuva välittyy sen mukana, mitä kertoja ympäristöstään huomioi tai ylipäätään tietää. Olimme lähes kolmentoista, mutta emme tienneet mitään instituutioista, laeista, oikeudesta. Toistelimme vain aidon vakuuttuneesti sitä, mitä olimme kuulleet ja nähneet ympärillämme varhaislapsuudesta saakka. Eikö oikeus toteutunut sillä, että joku hakattiin? Vasta myöhemmin teini-iässä Elena ja Lila alkavat ymmärtää kaikkea sitä, mitä heidän lähiympäristössään tapahtuu ja on tapahtunut, mistä kireät ihmissuhteet johtuvat: Napolin seudulla vaikuttavan mafiatyyppisen camorran merkitys, koronkiskonta ja poliittiset vastakkainasettelut alkavat hahmottua heille vanhempien nuorten puheista. Elenan lukio-opintoihin ei tunnu sisältyvän juuri yhteiskunnallista sisältöä, muuta kuin siltä osin, että jotkut opettajat ovat avoimen kommunistisia, kun taas uskonnonopettaja haukkuu kommunisteja avoimesti. 

Vanhemmaksi tullessaan Elena kipuilee kovasti sen kanssa, mihin hän kuuluu: kotikorttelin nuoret jatkavat vanhempiensa jäljissä työläisammatteihin, suutareiksi ja vihanneskauppiaiksi, mutta Elenalla voisi koulutuksen myötä olla mahdollisuuksia ehkä muuhunkin. Jatko-osat näyttävät, miten hänen käy. Lila ainakin toivoo Elenalle hyvää: Sinä olet minun loistava ystäväni, sinun pitää tulla paremmaksi kuin kaikki muut.

Ferrantella on kyky kuvata luontevasti, muutaman ominaisuuden kautta, kokonaisen korttelin asukkaat (lukijaa helpottaa myös teoksen alussa oleva luettelo romaanin henkilöistä). Teoksessa on vahva tunnelma, jotenkin painostava, ja se luo odotuksia seuraaviin osiin. 
Toivottavasti suomennokset saadaan luettavaksi suhteellisen tiiviiseen tahtiin! 

Ferranten teos on saanut paljon huomiota blogeissa kevään aikana. Muutamia poimintoja: Lumiomenan Katja kutsuu teosta silkaksi lukunautinnoksi, Reader, why did I marry him? -blogin Ompun mukaan teos on ajoittain jopa tylsä, mutta paaluttaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia jatko-osille, Kirjakaapin kummituksen Jonna ei täysin vakuuttunut kirjasta mutta jää odottamaan jatkoa hänkin, Ullan luetut kirjat -blogin Ulla on puolestaan lukenut kirjan englanniksi ja kutsuu sitä hurmaavaksi ja ihanasti kirjoitetuksi. 

3 kommenttia:

  1. Odotukset seuraavia osia kohtaan ovat kyllä korkealla, niin kiinnostavan asetelman Ferrante tarinaansa luo. Hänen henkilönsä ovat moninaisia ja mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, mitä kertojastakin vielä paljastuu! Loppu jää kiehtovasti avoimeksi, ja Lilan avioliitto ei näytä ruusuiselta.

      Näin kielistä ja kielenkäytöstä kiinnostuneena ihmisenä täytyy muuten mainita yksi seikka, joka kirjassa korostui: kouluttamattomat ihmiset puhuivat murteella, ja kertoja arvosti, jos joku puhui "kirjallista italiaa". Tämäkin alkoi erottaa häntä muista saman korttelin kasvateista.

      Poista
  2. Tämä ei ollut minun kirjani, joten jätän jatkokirjojen odotuksen suosiolla muille lukijoille.

    VastaaPoista