maanantai 15. helmikuuta 2016

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut


Harper Lee: Kaikki taivaan linnut (2015)
Alkuteos Go Set a Watchman
Suom. Kristiina Drews
Gummerus
286 s.

Harper Leen klassikkoteos Kuin surmaisi satakielen sai yllättäen jatkoa yli viidenkymmenen vuoden jälkeen. Ilmeisesti Kaikki taivaan linnut -teoksen käsikirjoitus on kirjoitettu jo aiemmin kuin esikoisteos, mutta joka tapauksessa kirjan voi hyvin lukea edellisen jatko-osaksi, täydennykseksi tai sisarteokseksi, kuinka vain.

Teoksen alussa Scout eli Jean Louise Finch palaa kotipaikkakunnalleen Alabaman Maycombiin. Kuin surmaisi satakielen -teoksen tapahtumista on kulunut noin kaksikymmentä vuotta. Jean Louise elää omaa, itsenäistä elämäänsä New Yorkissa, ja paluu kotipuoleen on kaikkea muuta kuin helppo. Maycombissa odottaa myös Henry, jonka kanssa kaikki olettavat Jean Louisen avioituvan.

Pää vasten Henryn olkapäätä Jean Louise oli tyytyväinen. Ehkä se voisi sittenkin onnistua, hän ajatteli. Mutta kun minä en ole mikään perheenäiti. En osaa edes neuvoa keittäjää. Mitä rouvat puhuvat keskenään, kun käyvät vieraisilla? 

Teoksen alkupuoli oli tätä jahkailua siitä, voisiko suhteellisen vapaasti isän ja taloudenhoitajan hoteissa kasvanut Scout ikinä sopeutua aviovaimon ja perheenäidin rooliin pikkukaupungissa. Oli lähellä, etten jättänyt kirjaa kesken, koska en päässyt yhtään samaan tunnelmaan kuin Satakielessä. Kirjan juoni pääsee vauhtiin vasta, kun Scout näkee isänsä ja sulhasehdokkaansa Valkoihoisten kansalaisneuvoston kokouksessa, jossa keskustellaan rotuerottelun pitämisestä voimassa hyvin leimaavin sanamuodoin. Mitä ihmettä Scoutin suuresti ihailema isä ja esikuva Atticus tekee sellaisessa paikassa ja onko Henrykään yhtään sellainen, joksi Scout on häntä luullut? Jännitteet, joiden olisi toivonut edellisen teoksen tapahtumien jälkeen lientyneen, ovatkin siis vahvistuneet. Scoutin maailma tuntuu romahtavan.

Mene pois, sanoivat vanhat rakennukset. Ei täällä ole sinulle paikkaa. Sinua ei täällä kaivata. Meillä on omat salaisuutemme.

Kirja täydentää hyvin tarinan Scoutin varttumisesta isäänsä vankkumattomasti ihailevasta pikkutytöstä nuoreksi naiseksi, jolla on omat, varmat mielipiteensä ja joka uskaltaa myös sanoa ne ääneen. Jos Kuin surmaisi satakielen ihastutti, myös tälle kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus. Edellinen teos on jokseenkin idealistinen ja antaa uskoa asioiden muuttumiseen, joten ehkäpä tämä on terve muistutus siitä, että rotusyrjintä oli hyvinkin voimissaan vielä vuosikymmeniä sen tapahtumien jälkeen. Nykypäivänä käydyssä monikulttuurisuuskeskustelussa on toki kyse toisenlaisista lähtökohdista, kuten Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja on huomauttanut, mutta silti ei voi olla ajattelematta, että jotain samaakin on. Scout järkyttyy, kun hänen kunnon ihmisinä pitämänsä miehet ovat mukana avoimen rasistisessa ryhmässä - samanlaisia järkytyksiä lienee kohdannut moni nyky-Suomessakin.

Lukuhaasteessani sijoitan tämän kohtaan "kirja, joka lojui pitkään lukematta yöpöydälläni", koska tämä on ollut minulla lainassa joulukuulta asti, mutta muut kirjat ovat kiilanneet ohi. Oikeastaan halusin, että näiden kahden kirjan lukemisen välille tulisi vähän väliä, koska olin kuullut, että niissä on joitakin täysin samoja kohtia. Nyt se ei häirinnyt lukukokemusta lainkaan. Teoksen alkuperäistä nimeä on muuten avattu hyvin Helsingin Sanomien arviossa. Suomennoksen nimi on kaunis ja sekin raamatullinen, vaikkei suora käännös alkuteoksen nimestä olekaan. Hauskasti minulla on parhaillaan luettavana kirja, jolla on vähintäänkin yhtä kaunis nimi: Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti