perjantai 26. helmikuuta 2016

Fausto Brizzi: 100 onnen päivää


Fausto Brizzi: 100 onnen päivää
Alkuteos Cento giorni di felicità, 2013
Suom. Lotta Toivanen
Gummerus, 2016
412 s. 

En ole säveltänyt kuuluisaa laulua, tiedän kyllä. 
En ole keksinyt rokotetta. 
En ole tehnyt ihmeitä.
En ole voittanut olympialaisissa.
En ole ohjannut elokuva-alan mestariteosta.
En ole suunnitellut kupoleita kirkkoihin.
En ole kirjoittanut Kihlautuneita. 
Minulla ei ole vihollista nimeltä Gargamel.
Minulla ei ole mitään ansioita, joiden takia minut pitäisi virallisesti muistaa. Joiden takia jonkun talon seinässä olisi marmorilaatta ja joku ohi kulkiessaan lausahtaisi: "Katsotaanpa Wikipediasta kuka tämä Battistini oli!"

Näin pohtii Fausto Brizzin 100 onnen päivää -teoksen päähenkilö Lucio, joka on saanut kuulla olevansa parantumattomasti sairas. Ehtiikö jäljellä olevien elinpäivien aikana jos nyt ei jäädä historiaan, niin ainakin tehdä joitakin asioita, jotka saavat elämän tuntumaan merkityksellisemmältä?

Tärkein asia olisi saada takaisin vaimo, jota Lucio on kohdellut huonosti. Hän kertoo lukijalle asiasta näin:
Paola on poikkeuksellinen nainen, ja silti minä muutama kuukausi sitten petin häntä. Tiedän, aloitte jo pitää minusta, ja nyt minä tuotin teille pettymyksen. 

Kirja on siis suunnattu suoraan lukijalle, ja synkästä aiheesta huolimatta tyyli on usein humoristinen. Kirjan luvut on alkujohdannon jälkeen numeroitu sadasta alaspäin, lähtölaskentana Lucion kuolemaan. Lucio käy läpi tavanomaisia surun vaiheita, ja tunteet vaihtelevat masennuksesta haikeuteen ja toisaalta tarmokkaaseen perheen asioiden järjestelyyn. On tehtävä ja koettava monenlaista lasten kanssa, joiden kasvua ei pian pääse enää seuraamaan. 

100 onnen päivää on osin kliseinen ja ennalta-arvattava, mutta on se myös takakannessa luvattu "hulvaton nyyhkytarina". Ainakin kaltaiselleni "itken kun katson iltauutisia" -ihmiselle se tarjosi tunteikkaita kohtia. 

Olisin ostanut Lucion kunniaksi kuvausrekvisiitaksi munkkirinkilän, jollaisen Lucio haki joka aamu appiukkonsa leipomosta, mutta omassa lähileipomossani oli vain luumumunkkeja. Hyvää sekin. 

Kysyin muuten mieheltäni tuon kannessa olevan kysymyksen: Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? Hän kuulemma ainakin kävisi lopultakin katsomassa uuden Star Warsin. Että näin syvällinen keskustelu sikisi. Hyvä kai sitä on jokaisen miettiä, silti, joskus, vaikkapa tämän kirjan siivittämänä tai ihan muuten vain. Tämän kirjan ääreen ovat päätyneet myös esimerkiksi Tuijata ja Lukuneuvoja.

1 kommentti: