keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Alan Drew: Vesipuutarhat


Alan Drew: Vesipuutarhat
Alkuteos Gardens of Water, 2008
Suomentanut Satu Leveelahti
Otava, 2009
394 s.

Marketta Rentola on listannut luovan kirjoittamisen oppaassaan Kirjoita hyvin asioita, jotka kiinnostavat lukijoita. Niiden joukossa ovat esimerkiksi kuolema, uusi, vastakohta, konflikti, tuho, kasvu, muutos, eksotiikka ja salaisuus. Alan Drew tuskin on tätä opasta lukenut, mutta mielestäni Vesipuutarhojen alusta huomaa, että kirjailija on kirjallisuuden opettaja. Sivulle 50 mennessä on esitelty kaksi Turkissa asuvaa perhettä: islaminuskoinen kurdiperhe ja kristitty amerikkalaisperhe (vastakohta), on juhlittu kurdipojan ympärileikkausjuhlaa (eksotiikka, kasvu), on selvinnyt, että kurdiperheen tytär Irem ja amerikkalaisperheen poika Dylan juttelevat salaa ikkunan kautta (salaisuus), ja perheiden asuttama kerrostalo romahtaa maanjäristyksessä (tuho, muutos, kuolema). Lukijalle on näin luotu suuret odotukset, että luvassa on kertomus ensirakkaudesta (ensimmäinen) eikä kulttuurien yhteentörmäys (konflikti) tule helpottamaan asioita. Kotinsa menettäneet perheet ovat uuden edessä (uusi, muutos), ja samalla Iremille ja Dylanille avautuu mahdollisuuksia tavata toisiaan salaa helpommin kuin ennen.

Ihan näin tiivistahtisesti tapahtumat eivät tästä eteenpäin etene, mutta joka tapauksessa Drew taitaa draaman kaaren rakentelun. Kurdiperheen isän Sinanin taustoista kerrotaan vähä vähältä lisää, ja selviää, miksi hän on suuresti amerikkalaisten tarjoamaa kriisiapua vastaan. Hätämajoitusleiriä johtaa Dylanin isä Marcus, jolta Sinanin on otettava apua vastaan, kun muutakaan ei ole tarjolla.

"Tiedätkö sinä, mitä teidän hallituksenne teki meille [kurdeille] etelässä?" Sinan kysyi.
"Minä tiedän, mitä Yhdysvaltain hallitus antaa turkkilaisten sotilaiden tehdä", Marcus sanoi.
"Kotikyläni viereinen kylä poltettiin maan tasalle", Sinan jatkoi. "Naisia ja lapsia kuoli."
"Tiedän."
"Ja minkä takia?" Sinan sanoi. "Koska -"
"Koska te haluatte puhua omaa kieltänne, koska te tahdotte oman maanne, koska Yhdysvallat ja NATO haluavat ajaa Venäjän Välimereltä."
"Öljyn takia", Sinan sanoi.

Kirjassa on siis myös yhteiskunnallista ulottuvuutta, ja lukijan on hyvä olla edes vähän kiinnostunut kurdien asemasta ja Turkin uskonnollisesta tilanteesta, sillä ne taustoittavat Sinanin tekemisiä hyvin pitkälle. Sinan ei esimerkiksi tahdo, että hänen vaimonsa ja tyttärensä verhoutuisivat abayaan, joka peittää kasvotkin, mutta toisaalta hiukset on peitettävä ja muutenkin on oltava säädyllinen.

Teosta kantaa kuitenkin eniten se, että lukija tahtoo tietää, miten Dylanin ja Iremin mahdottoman rakkauden käy. Iremistä pienet asiat, kuten huivin siirtäminen pois korvilta tai nilkkojen näyttäminen, tuntuvat valtavan suurilta, saati sitten että voisi näyttäytyä leirissä vieraan pojan kanssa.
"Hän ei nostanut hameensa helmaa polvia ylemmäs. ja kun hän laski jalkansa veteen, miellyttävä viileys tuntui yhtäkkiä koko vartalossa. -- 
Irem katseli heidän jalkojaan - ne olivat niin lähekkäin, että hän kuvitteli tuntevansa jopa veden alla Dylanin ihosta huokuvan lämmön. Dylan tuijotti merelle eikä näyttänyt kiinnittävän häneen huomiota, joten Irem taivutti varpaitaan saadakseen pohjelihaksensa esiin. Ei mitään. Hän oli alasti Dylanin edessä, eikä tämä edes huomannut!"

Lukuhaasteessani, jolla motivoin ja vauhditan lukemistani, taidan ruksia kohdan "perhesuhteita kuvaava kirja", koska kirjassa keskeistä on, miten vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa. Marcusilla on kiire jakaa hätäapua muille, mutta huomaako hän oman poikansa hätää, voiko poika turvautua isäänsä? Sinan puolestaan on ajautunut Iremin kasvaessa yhä kauemmas tyttärestään, eli onko hänellä enää valtaa tämän tekemisiin?

Minusta oli yllättävää, ettei Alan Drew ole ilmeisesti ainakaan toistaiseksi julkaissut muita kirjoja kuin tämän esikoisensa. Kiitosten mukaan hän hioi tätä teosta useita vuosia, eli ehkä toivoa kirjailijanuran jatkumisesta on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti