sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori


Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori
Alkuteos Prayers for the Stolen, 2014
Suom. Terhi Kuusisto
Like, 2014
268 s. (sis. kirjailijan jälkisanat)

"Meilläpäin voi kävelyllä löytää iguaaninroikaleen, suuria papaijoja notkuvan puun, valtavan muurahaispesän, marihuanaviljelmän, unikoita tai ruumiin."

Näin lakonisesti kuvaa kotikylänsä ympäristöä Varastettujen rukousten vuorten kertoja Ladydi. Hän varttuu pienessä meksikolaiskylässä, josta miehet ovat kaikonneet työn perässä pohjoiseen rajan yli ja naiset yrittävät pitää tyttärensä piilossa ihmisiä sieppaavilta huumekauppiailta. Jos joku joskus katoaa, poliisiin on turha ottaa yhteyttä. Muutenkaan yhteiskunnalla ei ole juuri tarjottavaa kylälle. Opettaja kyläkouluun saadaan joinakin vuosina, toisina ei. Armeijan helikopterien pitäisi kylvää myrkkyjä marihuanapelloille, mutta ne eivät uskalla lentää niiden ylitse, joten ne laskevat lastinsa minne sattuu. 

Kirjan alkuosa kuvaa Ladydin ja hänen kolmen ystävänsä Paulan, Marian ja Estefanin lapsuutta. Tytöt pitävät yhtä, vaikka mitä tapahtuu. Lopulta tapahtuu se pahin: kuvankaunis Paula siepataan. Se merkitsee kaikkien tyttöjen lapsuuden loppua, jos varsinaista lapsuutta olikaan. Paula kuitenkin palaa, hetkeksi, kunnes hänen äitinsä vie hänet lopullisesti pois. Ladydinkin on jätettävä kotikylä, ja Marian veli Mike lupaa järjestää hänelle töitä lähikaupungista. "Äläkä tule takaisin, äiti oli sanonut eilisiltana auttaessaan minua pakkaamaan vähät tavarani. -- Kaikkien tavoite oli päästä pois eikä koskaan palata." Onko rukoukset kuultu ja onko edessä uusi elämä? "Kun Mike ajoi valtatietä kohti Tyyntä valtamerta, ilmastointi tuntui mukavan viileältä kasvoillani. Kun ajoimme yhä kauemmas, käännyin katsomaan vuoren vaaleanpunaista kalliota, joka oli hakattu näkyviin, kun tietä tehtiin. Se näytti paljaalta kuin naarmuinen, ruhjeinen iho." 

Varastettujen rukousten vuori on puheenvuoro naisten puolesta. Naisten, jotka tekevät vaikeissa olosuhteissa sen minkä voivat, ilman kenenkään tukea. Naisten, jotka joidenkin silmissä näyttäytyvät vain kauppatavarana. Vaikka kirja on fiktiivinen, sieppaukset ja ihmiskauppa ovat totta. 

Muissa blogeissa on paljon tekstejä tästä kirjasta. Esimerkiksi Kirjakaapin kummituksen Jonnaa kirja on vavahduttanut juuri tosipohjaisuutensa vuoksi. Lukuneuvoja on kiitellyt sitä, että karusta aiheesta huolimatta kirjaan on saatu myös kepeyttä ja huumoria, hyvä niin, sillä muuten kirja olisi ahdistava. Omppu Reader, why did I marry him? -blogista esittää toiveen, että mahdollisimman moni lukisi tämän kirjan. Tähän toiveeseen voin yhtyä.

Lukuhaasteessani ruksin neljännen kohdan, "toiseen maanosaan sijoittuva kirja". 


lauantai 30. tammikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Jenni Sivu sivulta -kirjablogista haastoi minut viiden kirjan haasteeseen. Kiitos haasteesta!

1. Kirja, jota luen parhaillaan

Itselleni epätyypillisesti minulla on kesken kolme kirjaa. Alexandra Salmelan Antisankari jäi kesken sen vuoksi, että piti lukea muutama kirja töitä varten. Mahdollisesti jatkan sitä vielä kuitenkin. Toinen kesken oleva romaani on Alan Drew'n Vesipuutarhat. Se on hyvin kirjoitettu ja kiehtova, joten se tulee varmasti luettua. Lisäksi olen lukenut Maailman pisin pajunköysi -nimistä tietokirjaa, johon on koottu historiallisia väärinkäsityksiä. Se sopii luettavaksi pienissä erissä.

2. Kirja, josta pidin lapsena

Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta lapsuuden kirjasta: Oiva Paloheimon Tirlittanista ja Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjan yhdestä osasta. Niiden lisäksi tulee mieleen esimerkiksi Pirkko Talvion Mummu Pelakuu. Siinä oli hulvaton kuvitus ja hauskoja sanoja. Se pitäisi oikeastaan etsiä jostain käsiin.

3. Kirja, joka jäi kesken

Jos nyt yksi pitää valita, niin Umberto Econ Ruusun nimeen en ole päässyt sisälle, vaikka olen kahteen kertaan yrittänyt sitä lukea. Ehkä joskus.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Tuntuu mahdottomalta nimetä yksi kirja tähän. Eri elämäntilanteissa eri kirjat ovat olleet merkityksellisiä. Ehkä nostan esiin saman kirjan kuin haastajani Jenni: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Se todellakin vaikutti. Elin Koskelan suvun vaiheissa mukana hyvin intensiivisesti, ja kirja avasi hyvin koko suomalaisen yhteiskunnan ja elämänmuodon kehitystä. En odottanut kirjalta mitään, vaan aloin lukea sitä sillä asenteella, että tämä pitää yleissivistyksen vuoksi lukea. Tähän voisi oikeastaan kesällä tarttua uudelleen.

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Töiden vuoksi olen palannut useita kertoja Seitsemään veljekseen ja Tuntemattomaan sotilaaseen (ja teen sen ihan mieluusti, sillä pidän molemmista). Muuten minulla ei tällaisia kirjoja juuri ole. Varhaisnuoruuden suosikit Runotyttö-trilogia ja F. H. Burnettin Salainen puutarha on tullut luettua uudelleen aikuisena, eli ehkä ne sopisivat tähän.

En nyt laita haastetta eteenpäin, sillä niin moni on jo tähän vastannut. Toki jos jotakuta vielä houkuttaa valikoida näihin teemoihin sopivat kirjat, niin antaa mennä vain!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Mats Wahl: Lumi peittää jäljet


Mats Wahl: Lumi peittää jäljet
Ruotsinkielinen alkuteos Tjafs, 2002
Suom. Nora Schuurman
Otava, 2007
266 s.

Rikostutkija Harald Fors saa tutkittavakseen maahanmuuttajaperheen pojan katoamistapauksen. Poika löytyy metsästä ammuttuna. Joulunpyhistä huolimatta Fors omistautuu tutkinnalle (olisikohan virkistävää vaihtelua, jos rikoskirjan päähenkilöä ei nappaisi yhtään tutkia rikosta?). Pojan perheellä on poliisista huonoja kokemuksia, mikä ei varsinaisesti edistä tutkimuksia. Parin päivän kuluttua paikkakunnalla palaa kirkko, ja vaikuttaa mahdolliselta, että tuhopoltossa on yhteyksiä murhatapaukseen.

Wahlin teos on ihan mukiinmenevä ja varsin nopealukuinen rikosromaani. Takakannessa sitä kuvataan hyytäväksi, mutta mitenkään erityisen raaka se ei ole. Kirjassa on laaja henkilögalleria, ja ilmeisesti osa heistä on esiintynyt jo Wahlin edellisessä teoksessa Näkymätön. Teoksessa on paljon dialogia, joka on toki nopealukuista, mutta kun joku henkilö osoittautuu lopulta kokonaisuuden kannalta jokseenkin epäolennaiseksi, jää miettimään, miksi hänen kuulustelunsa piti kertoa sanasta sanaan. 

Kirja joka viikolle -haasteessani tämä kirja sopii esimerkiksi kohtaan "kirja, jossa on siniset kannet". Ainakin itse ajattelisin, että kannessa on kuvattu talvi-iltapäivän sinistä hämärää juuri ennen pimeän tuloa.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Säärystimet nelivuotiaalle

Tyttäreni näki lastenohjelmassa "semmoset sukat, joissa ei ole sukkia", eli säärystimet. Haettiin Googlesta inspiraatiokuvia, ja eniten hänen silmiään miellyttivät valkoiset säärystimet, joissa oli violetti kukka (kuva oli blogista Lankavuorten ja kangaskasojen keskellä). Samantapaiset siis oli tehtävä.


Säärystimet nelivuotiaalle

Lanka: Hjertegarn extrafine merino (50 g = 120 m)
Langanmenekki: n. 60 g
Puikot: 3 (langassa on suositus 3,5-4, mutta tartuin niihin jotka sattuivat käteen)
Silmukoita: 54, alaosan resoriin kavennettu 50:een
Koko: Säärystimien korkeus venyttämättä n. 19 cm

Ylä- ja alareunassa on 1 o, 1 n -joustinta. Siinä välissä on tuollaista ruttuneuletta, jossa toistuvat seuraavanlaiset kerrokset:
- 2 kerrosta 3 o, 3 n 
- 2 kerrosta nurjaa 
- 2 kerrosta 3 n, 3 o
- 2 kerrosta oikeaa.


Virkattu kukka

Lanka: Alpaca silk hjertegarn
Koukku: 3
Ohje (mukailtu Stitch n' bitch - Virkkaajan käsikirjasta):
Virkkaa 5 kjs ja yhdistä renkaaksi.
1. krs: 3 kjs (=1. pylväs), 16 p renkaaseen, sulje piilosilmukalla.
2. krs: *15 kjs, kiinnitä piilosilmukalla seuraavan pylvään etureunaan*, toista *-* kerroksen ympäri eli yht. 17 lenkkiä.
3. krs: Toiset ketjusilmukkalenkit edellisten taakse eli *15 kjs, kiinnitä piilosilmukalla 1. kerroksen pylvään takareunaan*, toista *-* kerroksen ympäri eli yht. 17 lenkkiä. Päättele ja jätä lankaa kukan kiinnittämistä varten.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön!


Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön! Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen
Otava, 2015
207 s.

"Puhu toisille niin kuin tahtoisit itsellesi puhuttavan", kirjoittaa Juhana Torkki kirjansa alkupuolella. Muunnelma kultaisesta säännöstä pätee melkein mihin tahansa, myös puheen pitämiseen. Miksi niin usein pidämme puheita, joita emme itsekään haluaisi kuulla? Ongelma ei ole Torkin mukaan siinä, ettemme tietäisi, millainen hyvä puhe on. 

Sen sijaan ongelma on erityisesti siinä, että puheita valmistellaan huonosti tai vääriin asioihin keskittyen. Siksi Torkki antaa tässä kirjassa pohdittavaksi yhdeksän kysymystä, joita pitäisi pohtia hyvissä ajoin ennen esityksen pitämistä. Kysymykset ovat osin yllättäviäkin. Neljäs kysymys esimerkiksi kuuluu: "Mistä olet viime aikoina ollut innostunut?" Torkki hakee tällä sitä, että kun saamme puheeseen aitoa innostusta, kaikki muu tulee ikään kuin luonnostaan. Hermostomme peilisoluiksi kutsutut solut pyrkivät jäljittelemään toisen ihmisen tunnetilaa. Niinpä jos puhuja on itse asiastaan innostunut, innostus tarttuu. 

Kirjassa viitataan paljon antiikin ajan viisaisiin, kuten Platoniin ja Aristoteleehen. Samaan aikaan oppien pohjaksi kelpaa esimerkiksi Mika Häkkisen ajatus siitä, että nopeasti ajaminen ei ole asioiden tekemistä nopeasti vaan epätäydellisyyksien poistamista. Samalla tavalla puhujan tulisi pyrkiä poistamaan puheesta ja sen valmistelusta kaikki ylimääräinen ja tavoitella luonnollisuutta.

Kirja on rakennettu puhekouluttajan ja insinöörin dialogiksi. Parivaljakko kohtaa tunturikahvilassa, ja insinööri tuskailee edessä olevaa esiintymistään. Kerrontaratkaisua perustellaan johdannossa, ja kieltämättä se vie kirjaa varsin jouhevasti eteenpäin. Insinöörin suulla Torkki pystyy esittämään vastaväitteitä itselleen ja sitten kumoamaan ne.

Puhevalta käyttöön! sopii erityisesti sellaiselle puhujalle, joka pitää puheita usein ja on kyllästynyt tavallisiin tapoihinsa suunnitella ja pitää puheita. Puhujalla täytyy olla motivaatiota pohtia asioita uudesta näkökulmasta. Torkin teksti on vaivatonta luettavaa, ja esimerkkejä ja havainnollistamista on runsaasti. Torkki ei keskity esitystilanteen nippelitietoon (missä pitää käsiä puhuessaan tai montako Powerpoint-diaa mahtuu varttituntiin), eli sellaisia neuvoja kaipaavan on tartuttava johonkin muuhun kirjaan.

Kirja on luettu ja siitä on pidetty myös ainakin Lukuneuvojan blogissa. Ilmeisesti päädyin ainakin tässä alkuvuoden lukuinnostuspuuskassani siihen, että suoritan tänäkin vuonna Kirkkonummen kirjaston Kirja joka viikolle -haastetta, ja siinä tämä teos sopisi kohtaan "kirja, jonka nimessä on vähintään neljä sanaa". Ajattelen siis alaotsikon osaksi kirjan nimeä. Tämä toki sopisi myös sinikantiseksi kirjaksi, mutta siihen tulee seuraava lukemani kirja, kunhan ehdin siitä kirjoittamaan.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kirja, joka sai nauramaan ääneen


Joonas Rinta-Kanto: Fok_it. Elämä
Like, 2014
120 s.

Joonas Rinta-Kannon Fok_it-sarjakuvastripit ilahduttavat Nyt-liitteen sivuilla ja myös painetuissa albumeissa.Tähän kovakantiseen opukseen on koottu rusinat maksalaatikosta, kuten takakannessa kuvataan.

Minua nämä stripit onnistuvat aika usein naurattamaan lakonisilla toteamuksillaan ja absurdillakin huumorillaan. Joskus naurattaa eniten se, mikä on eniten tottaEsim. seuraava sarjakuva pätee hyvin kaikkiin latteisiin elämänviisauksiin, jotka eivät lopulta tarkoita yhtään mitään.




Tämä seuraava taas sopii tammikuisiin päätöksiin, joita niin moni meistä tekee:


Rinta-Kannon piirrostyyli on hyvin vähäeleinen. Monesti näyttää siltä, että kaikissa kolmessa ruudussa on samat kasvot, mutta tarkkaan katsoen pieniä eroja löytyy. Nelivuotiaan mielestä osa henkilöiden ilmeistä oli aivan hulvattoman hauskoja (hän seurasi vieressä, kun selasin kirjaa ja etsin sopivia strippejä tähän tekstiin - lapsen kanssa luettaviksi nämä eivät toki sovi eikä näiden huumori sinänsä hänelle avaudu).

Jos nyt siis jaksan tänäkin vuonna suorittaa lukuhaastetta, tämä kirja sopisi kohtaan "kirja, joka sai nauramaan ääneen". Tämä oli myös sopivaa iltalukemista pienissä erissä silloin, kun kesken oleva proosateos ei maistu jostain syystä. Minulla on samassa tarkoituksessa yöpöydälläni myös yksi tietokirja, siitä lisää myöhemmin.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 lukuhaastekooste ja kurkkaus vuoteen 2016

Vuosi 2015 oli Kirjan vuosi ja selvästi myös erilaisten lukuhaasteiden vuosi. Itse tartuin niistä Kirkkonummen kirjaston Facebook-sivulla julkaistuun haasteeseen ystäväni innostamana. Välillä haasteeseen sopivien kirjojen valikoiminen alkoi jo tympiä, ja luin jotain muuta, joten muutama kohta jäi ruksittavaksi vuoden 2016 puolelle. Tässä on vielä kooste siitä, mitä olen lukenut.



Haaste oli kaiken kaikkiaan varsin hauska. Välillä etenin sen ehdoilla, että luin mitä luin ja yritin saada kirjan sitten sovellettua johonkin haastekohtaan (esim. huonot arvostelut ja sensuurin kohteeksi joutuminen ovat lukemissani kirjoissa vähän tulkinnanvaraisia), mutta lopussa piti valita kirjoja vähän suunnitelmallisemmin. Monet kohdat olivat mukavan väljiä, ja toiset inspiroivat sopivasti haastamaan itseään lukijana. Ilman haastetta en varmaankaan olisi lukenut esimerkiksi Cormac McCarthyn hienoa Pulitzer-voittajaa Tie tai Hugh Howeyn Siilo-trilogiaa kokonaisuudessaan. Samoin sarjakuvaromaaniin ei ehkä olisi tullut tartuttua, ja ylipäätään olisin varmasti lukenut vähemmän ilman haastetta.

Siksipä ajattelin, että otan tälle vuodellekin samasta lähteestä haasteen:
Tässä on myös sopivasti väljyyttä, toisin kuin Helmet-haasteessa, jota ensin mietin. Minulla on pino joululahjakirjoja ja aleostoksia odottamassa, ja huomasin, etten saisi Helmet-haasteesta täytettyä montakaan kohtaa niillä. Myös ystäväni tarttuu tähän, joten suorittaminen on siten mukavampaa.

Hyvää lukuvuotta 2016 kaikille!

perjantai 15. tammikuuta 2016

Blaine Harden: Leiri 14


Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Alkuteos Escape from Camp 14, 2012
Suomennos Ruth Jakobson, jälkisanat Frank Johansson
Gummerus 2012, tämä pokkaripainos 2014
195 s.

Aplodeja, fanfaareja, samppanjaa ja vaahtokarkkeja! Viime vuoden lukuhaasteeni viimeinen kirja on tässä!

Olen aloittanut Leiri 14 -kirjan kertaalleen jo noin vuosi sitten, eli se sijoittuu haasteessani kohtaan "kirja, joka jäi kesken". Nyt luin sen kokonaan uudelleen. Kirjassa kuvataan pohjoiskorealaisella työleirillä syntyneen Shin Dong-hyukin elämää, ja varsinkin alkupuoli kirjasta tuntui hyvin ahdistavalta. Työleirillä elämä on äärimmäisen kieroutunutta: mitään tietoa ulkopuolisesta maailmasta ei ole, ja vaikka lapset nimellisesti käyvät koulua, heille opetetaan lähinnä vain leirin sääntöjä, joista tärkein on se, että kaikenlaisiin rikkomuksiin syyllistyneet pitää kavaltaa vartijoille. Lapset tekevät pienestä pitäen myös raskaita töitä, joutuvat pahoinpidellyiksi eivätkä saa juurikaan ravintoa. On tavallista tonkia lehmänlannasta sulamattomia maissinjyviä syötäväksi tai yrittää pyydystää rottia paistettavaksi.

Shin varttuu aikuiseksi täysin tunteettomassa ympäristössä. Hän epäilee kaikkien luotettavuutta ja kavaltaa itsekin muita näiden rikkomuksista. Hän ei edes osaa haaveilla muusta kuin täydestä vatsasta, kunnes hän tapaa vankeja, jotka ovat eläneet leirin ulkopuolella. Yhden heistä kanssa Shin saa viettää enemmän aikaa opastaessaan tätä uuteen työhön, ja pakosuunnitelma leiristä alkaa hahmottua. 

Ahdistavuuden lisäksi yksi syy siihen, että kirja jäi alun perin kesken, oli se, että tiesin, ettei kaikki kirjassa kerrottu pidä sellaisenaan paikkaansa. Lisää voi lukea tästä HS:n uutisesta. Joka tapauksessa työleirien olemassaolo ja niistä kerrotut asiat kokonaisuutena ovat totta, vaikkei kaikki olisikaan tapahtunut juuri sillä leirillä, jota kirjassa kuvataan.

Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson toteaa kirjan jälkisanoissa näin: "Shinin tarina on mukaansa tempaavaa laadukasta journalismia, joka kertoo moniulotteisesti sekä nuoren miehen ongelmallisesta elämästä että seikkaperäisesti ja osaavasti Pohjois-Korean tilanteesta ja muiden maiden suhtautumisesta siihen." Tähän on helppo yhtyä. Harden on taustoittanut kirjaa laajasti, ja se perustuu siis paljon muuhunkin kuin Shinin itsensä kertomukseen. Hän ei tee Shinistä sankaria, vaan kertoo rehellisesti myös ongelmista, joita Shinillä on paon jälkeen ollut. Olen ihan tyytyväinen siihen, että päädyin lukemaan tämän kirjan loppuun.

Jonkinlainen koostepostaus pitäisi vielä tästä haasteesta kirjoittaa ennen kuin voi aloittaa uuden esittelemisen. Mukava haaste kuitenkin kaikin kaikkiaan, vaikka vähän hyydyinkin kalkkiviivoilla.

torstai 14. tammikuuta 2016

Veijo Meri: Manillaköysi



Veijo Meri: Manillaköysi 
(1. painos 1957, tämä painos Otava, 1975)
170 s. 

Ensimmäistä kertaa tämän blogin olemassaolon aikana ärsyttää kirjoittaa lukemastani kirjasta. Tämä ei pääosin johdu kirjasta itsestään, vaan siitä, että lukiessani kirjaa olin varsin väsynyt elämässäni tällä hetkellä meneillään olevien asioiden takia. Huomasin siksi aika ajoin, että periaatteessa olin lukenut kirjaa eteenpäin, mutta käytännössä en muistanut lukemastani mitään.

Minulla ei siis ole mitään järkevää sanottavaa siitä, onko Manillaköysi ansainnut paikkansa kansakunnan kaapin päällä. Kirjassa Keppilän Joose löytää jatkosodan aikana huoltotieltä köyden, jonka hän päättää viedä mukaansa kotiin lomalle päästessään. Köysi piilotetaan kietomalla se Joosen vartalon ympärille. Joose parka on tukehtua hengiltä köyden puristaessa häntä koko junamatkan ajan. Symboliikka teoksessa on toki ilmeistä. Yksi jos toinenkin sotilas lienee saanut rintamalta mukaansa jotain sellaista, joka ahdistaa liki kuoliaaksi.

Syy, miksi nyt kuitenkin kirjoitan tästä kirjasta, on se, että se on toiseksi viimeinen esiteltävä kirja viime vuoden lukuhaasteestani. Sijoitan tämän kirjan kohtaan kirja, joka olisi pitänyt lukea koulussa, mutta jäi lukematta. Olen opiskellut kirjallisuutta yliopistolla (mitä ei varmaan ajoittain tästä blogista uskoisi) ja muistan istuneeni praktikumissa, jossa analysoitiin tämän teoksen sisäkertomusten merkitystä. Suositus taisi olla, että toisten praktikumtöiden aiheena olleet kirjat olisi luettu, mutta ainakaan tätä en ehtinyt silloin lukemaan.

Jospa ehtisin huomenna blogata viimeisestä viime vuoden lukuhaasteen kirjasta. Se on kirja, joka jäi joskus kesken, mutta nyt olen sen lukenut.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani


(Logot: Marja-Leena Liipo)
Pohdin pitkään, osallistunko Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestykseen. Ennen en ole osallistunut, mutta viime vuonna luin tavallista enemmän, joten hyviä ehdokkaita olisi. Lopulta sain äänestyspostauksen naputeltua.

Blogistanian Finlandia -kategoriassa palkitaan bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja (romaanit, novelli- ja runokokoelmat sekä sarjakuvat). Tätä äänestystä emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi. Omat pisteeni menevät seuraaville kirjoille:

3 pistettä: Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika
2 pistettä: Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki
1 piste: Miina Supisen Mantelimaa

Blogistanian Globalia -kategoriassa palkitaan bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Tätä äänestystä emännöi Kirjallisena. Minna Itse annan pisteitä seuraavasti:
3 pistettä: Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe
2 pistettä: Karen Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme
1 piste: John Williamsin Stoner

Blogistanian Tieto -palkinnon saajiksi saisi äänestää sekä kotimaista että käännettyä tietokirjallisuutta. Tätä äänestystä emännöi Les! Lue! -blogi. Tähän kategoriaan nimeän nämä kirjat:
3 pistettä: Matti Riekin Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
2 pistettä: Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies
1 piste: Osmo Soininvaaran Jäähyväiset eduskunnalle 

Jos olisin lukenut vieläkin enemmän, ehdokkaani olisivat ehkä vähän erilaiset, mutta näistä kaikista kirjoista olen vuoden mittaan nauttinut. Sentencedin tarinan sain tosin käsiini jo vuoden 2014 puolella, mutta ymmärtääkseni virallinen julkaisupäivä oli tammikuussa 2015. Olisi mukava äänestää myös lastenkirjakategoriassa, mutta en ole tullut esitelleeksi lastenkirjoja blogissani satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Silti luen niitä paljon, eli ehkä täytyy alkaa blogata myös niistä, jos vain aikaa jostain riittäisi.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lakusukat


Lakusukat

Lanka: Gjestal Maijaa eri värejä ja vähän mustaa Viking Vilmaa, kun Maija loppui kesken
Langanmenekki yht. reilu 100 g
Koko: 42
Puikot: 3 mm
Silmukoita varressa 64, nilkan kohdalla kavennettu 60:een

Tällaiset sukat valmistuivat hitaasti mutta varmasti Silta-sarjaa katsellessa. Idea sukkiin on jälleen Facebookin Voihan villasukka -ryhmästä, mutta toteutus on omasta päästä. 

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!


Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 
Alkuteos Call the Midwife, 2002
Suomennos Eija Tervonen
Otava, 2012 (tämä pokkaripainos 2014)
391 s. + liitteet (kirjan murteesta ja sanastosta)

Vuosi 2016 on jo hyvässä vauhdissa, mutta minä täydentelen edelleen vuoden 2015 lukuhaastettani. Hakekaa kätilö! on siihen 50. kirja, ja se täyttää kohdan "kirja, joka perustuu tv-sarjaan tai josta on tehty tv-sarja". 

Kirja on omaelämäkerrallinen. Kirjoittaja opiskeli sairaanhoitajaksi ja lähti sitten erikoistumaan kätilöksi 1950-luvun Lontoossa. Hän saa oppinsa Nonnatus Housessa, joka on luostari ja samaan aikaan sairaanhoitolaitos. Nunnat pitävät äitiysneuvolaa, hoitavat kotisynnytyksiä ja kouluttavat uusia kätilöitä. Työ sodanjälkeisen Lontoon slummialueilla on karua. Suuret perheet asuvat ahtaissa oloissa, purkutuomion saaneissa taloissa pommitusten jälkien keskellä, koska mitään muutakaan mahdollisuutta ei ole. Nonnatus Housen kätilöt kohtaavat köyhyyttä, saastaisia asuntoja, pahoinpideltyjä naisia ja prostituutiota. Mukana on kuitenkin onneksi myös valoisampia tarinoita.

Samalla kun Worth kertoo omasta työstään, hän kertoo koko kätilötoiminnan historiasta erityisesti Englannissa. En tiennyt, kuinka vähän aikaa koulutettuja kätilöitä tai synnytyksiin oppia saaneita lääkäreitä itse asiassa on ollut olemassa. Tiesin kyllä, että suurin osa lapsista on syntynyt kotona Suomessakin hyvin pitkään, mutta olin silti yllättynyt, että vasta vuonna 1901 Englannissa avattiin ensimmäinen sairaalan vuodepaikka, joka oli keskittynyt raskaudenaikaiseen hoitoon. Kirja oli siis myös varsin opettavainen.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa


Jane Austen: Neito vanhassa linnassa
Alkuteos Northanger Abbey, 1818
Suomennos Eila Pennanen, 1950, tämä painos WSOY, 2015
300 s. 

Jane Austenin kirjan kertoja pahoittelee kovasti, ettei hänen päähenkilönsä Catherine Morland ole ihan sellainen kuin romanttisen romaanisankarittaren kuuluisi olla. Hän ei ole edes seitsemääntoista ikävuoteen mennessä herättänyt ihastusta yhdessäkään nuorukaisessa. Catherine haaveilee seikkailusta vanhassa linnassa, jollaisista hän on lukenut, mutta kun hän pääsee Tilneyn perheen vieraaksi Northanger Abbeyyn, ei sieltä löydykään salakäytäviä tai kätkettyjä viestejä. Teoksen tyyli on varsin ironinen, ja se tuntuu tekevän pilaa koko lajityypistä. Koska alkusivuilta asti on kuitenkin selvää, että Catherine löytää kirjassa puolison, sijoitan tämän kirjan lukuhaasteeni kohtaan klassinen rakkaustarina. 

Kirjasta on kirjoitettu enemmän esimerkiksi Kiiltomadon sivulla. En tiedä, miksi tämä pokkaripainos on tehty 1950-luvun suomennoksesta, kun kirja on suomennettu myös 1999, alkuteoksen nimellä. Ehkä kyse on tekijänoikeusasioista.

Laskujeni mukaan luin 57 kirjaa vuonna 2015. En silti saanut loppuun vuoden 2015 lukuhaastettani, koska kaikki lukemani kirjat eivät sopineet sen teemakohtiin. Ruksin puuttuvat kohdat vielä nyt alkuvuoden aikana - en halua jättää tätä kesken.

Houkuttaisi myös tarttua Helmet-lukuhaasteeseen 2016. Ajattelin, että ehkä teen sen niin, että pyrin sijoittamaan siihen enemmän myös lastenkirjoja kuin tänä vuonna, koska joka tapauksessa niitä luen. Täytyy googlailla, ovatko muut bloggarit tarttuneet Helmet-haasteeseen, kunhan tästä viime vuoden haasteesta ensin selviän.

Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille blogissa pistäytyville!