sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille


Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
Alkuteos Sonata for Miriam, 2008
Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2010

Olen tuskitellut paljon vuoden 2015 lukuhaasteen kohdan "lempikirjailijasi kirja, jota et ole vielä lukenut" kanssa. Minulla ei ole varsinaista lempikirjailijaa. Lukioaikoina olisin sanonut Stephen King, mutta hänen kirjojaan en ole lukenut varmaan kymmeneen vuoteen. On monia kirjailijoita, joiden uraa seuraan ja joiden kirjoja luen mahdollisuuksien mukaan, kuten Juha Itkonen, Riikka Pulkkinen, Anja Snellman ja Anna-Leena Härkönen. En kuitenkaan ole pitänyt läheskään kaikista heidän kirjoistaan (ja Snellmania en ole muuten pariin vuoteen edes lukenut, koska blogissani ei ole yhtään hänen kirjaansa käsiteltynä). Sitten on esimerkiksi Emmi Itäranta, joka on julkaissut vasta kaksi kirjaa - ei kai häntä vielä uskalla nimetä suosikiksi, varsinkaan kun genre ei ole ihan sellainen, minkä lukemisesta eniten nautin.

Eniten pidän kirjoista, joissa on
* uskottavia hahmoja, joiden elämänkohtaloihin voi jotenkin samaistua
* sujuvaa kieltä (ei kuluneita kielikuvia, ei hankalia virkerakenteita) 
* ajatuksia, jotka tekee mieli kirjoittaa muistiin
* aidosti mukaansa tempaavia tapahtumia, niin ettei pysty lopettamaan lukemista
* sanottavaa: omissakin ajatuksissa liikahtaa jotain, ei vain kirjaa vain laajemmin elämää ja ihmisyyttä koskevaa.

Aika harva kirja tällaisia kriteerejä täyttää. Linda Olsson saa nyt luvan kelvata lempikirjailijaksi, mutta pidätän oikeuden vaihtaa suosikkiani heti kun tämä haaste on päättynyt (tähän laittaisin hymiön, mutta olen päättänyt, etten niitä blogissani harrasta).

Sonaatti Miriamille on ollut työnimeltään "Hiljaisuuden seuraamukset". Se kertoo kirjasta ja sen pääajatuksesta paljon, mutta olisi nimeksi aika osoitteleva, ja nykyinen nimi on kyllä kauniimpi. 

Kirjassa kuusikymppinen Uudessa-Seelannissa asuva Adam alkaa rikkoa elämässään vallinnutta hiljaisuutta. Miksi hänen äitinsä aikanaan vei hänet pikkupoikana Puolasta Ruotsiin? Miksi hän itse vei oman pienen tyttärensä Ruotsista Uuteen-Seelantiin? Mitä taakse jäi ja miksi nämä asiat pitäisi purkaa auki?

"Osat on välttämätöntä tuntea, jotta pystyy luomaan kokonaisuuden. Se pätee mielestäni musiikkiin, kuvataiteeseen ja koko elämään. Kun kuuntelee valmista sävellystä tai elää elämäänsä, yksittäisistä osasista syntyy kokonaisuus, josta tulee kovin helposti itsestään selvä. Mutta ihmeen alkaa ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun alkaa erottaa osaset."

Sonaatti Miriamille on jollain tavalla kunnianhimoisempi kuin muut Olssonin kirjat, jotka olen lukenut. Ensinnäkin se ulottuu pitkälle aikajänteelle toisesta maailmansodasta lähelle nykyaikaa, ja kerronnan rakenne on varsin kerroksittainen, vuoroin muistoissa ja vuoroin nykyajassa. Toiseksi Adam on säveltäjä, ja musiikki on kirjassa keskeisessä osassa, mutta Olsson itse ei jälkisanojen mukaan ole mikään musiikin tuntija. 

Pidin tästäkin kirjasta, kuten muistakin Olssoneista. Toisen maailmansodan kuohuissa moni, erityisesti tietysti holokaustia paenneet juutalaiset, menetti yhteyden entiseen elämään ja sukulaisiin. Samanlaista tapahtuu edelleen, joskin nyt mahdollisuudet ottaa läheisten kohtaloista selvää ovat paremmat. Olssonin kirja nostaa hyvin esille sen, mitkä ovat hiljaisuuden seuraamukset. Voiko ihminen kokea itseään kokonaiseksi, jos hän ei tiedä riittävästi omasta taustastaan tai jos ylipäätään joistakin asioista on perheessä kiellettyä puhua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti