torstai 19. marraskuuta 2015

Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle





Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle
Teos, 2015
240 s.

Nykyistä hallitusta on kritisoitu jo vaikka mistä ja sille on irvailtu takinkäännöstä. Mutta muistatteko edellisen hallituksen, Kataisen sixpackin (joka kylläkin kutistui vaalikauden mittaan ja Kataisen tilallekin nousi Stubb)? Se ei tainnut saada valmiiksi yhtään isoa uudistusta: ei sotea, ei kuntauudistusta, ei toisen asteen koulutusuudistusta (suunnitelmissa oli esimerkiksi, että kaikkien kuntien olisi pitänyt hakea lukiokoulutuksen järjestämislupia uudelleen uusilla kriteereillä, joista yksi olisi ollut lukion oppilasmäärä).

Tästä vaalikaudesta Osmo Soininvaara kertoo kirjassaan. Hän oli jättänyt eduskunnan jo aiemmin, mutta palasi sinne uudelleen vuonna 2011. Vihreät meni hallitukseen kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, RKP:n ja kristillisten kanssa. Syntyi "hallitus, jota kukaan ei halunnut". "Hallitus ei sinänsä tehnyt mitään järin tyhmää. Sen huonoin puoli oli, ettei se tehnyt oikein mitään, vaikka maan tila huononi koko ajan." Hallituksen osapuolet eivät Soininvaaran mukaan pitäneet toisiaan liittolaisina vaan vastustajina, ja kaikki keskittyivät vahtimaan sitä, ettei mitään ikävää päätettäisi.

Soininvaara käy läpi kunta- ja sote-uudistusten kivisen taipaleen. Hän selittää asiat varsin kansantajuisesti, enkä ole koskaan esimerkiksi pohtinut näin monipuolisesti sitä, miksi kuntauudistus on tarpeen: mistä kaikesta itse asiassa tällä hetkellä kuntatasolla päätetään, mistä kuntien rahat tulevat - ja minne ne menevät. Karua on esimerkiksi tämä: "Sosiaalisesti vielä vastenmielisempää on pyrkimys välttää kalliiksi tulevia asukkaita. Oulussa tehdyn tutkimuksen mukaan 10 prosenttia Oulun asukkaista aiheuttaa 81 % sosiaali- ja terveydenhuollon menoista. Heikentämällä palvelujen saatavuutta, viivyttelemällä toimeentulohakemusten käsittelyssä, opastamalla asunnottomia kirjautumaan naapurikunnan asukkaiksi tai vaikeuttamalla mielenterveyskuntoutujien asunnonsaantia voidaan yrittää karkottaa tuota kymmentä prosenttia kunnan rajojen ulkopuolelle. Tältä osin taakka ei kuntien välillä jakaudu oikeudenmukaisesti."

Lisäksi Soininvaara avaa mielestäni hyvin talouskriisiä, sen syitä, vaikutuksia ja mahdollisia korjauskeinoja. Kovin pessimistisiltä näkymät joka tapauksessa tuntuvat, eikä asioita helpota se, että Suomessa päätöksenteko on Soininvaaran mukaan jähmeää ja esimerkiksi työmarkkinajärjestöt jarruttavat uudistuksia. Ne elävät hänen mukaansa menneessä. Hätkähdyttävä tilastotieto on esimerkiksi se, että Suomesta on  vuosina 1995-2008 kadonnut 300 000 keskipalkkaista työpaikkaa. Osin ne ovat korvautuneet korkeapalkkaisilla asiantuntijatehtävillä ja matalapalkkaisilla palvelualojen työpaikoilla. Tämä on vaikuttanut esimerkiksi SDP:n kannatuksen laskuun.

Olen miettinyt usein samaa kysymystä, jota Soininvaara pohtii kirjan loppupuolella: itsetarkoituksellista vastakkainasettelua politiikassa. Naiivi ihannekuva olisi, että hallituksessa ja eduskunnassa etsittäisiin parhaita tapoja pitää huolta Suomesta, sen kansalaisista ja työpaikoista. Sen sijaan tärkeintä tuntuu olevan, mitä mikäkin puolue milloinkin saavuttaa ja paljonko sen kannatusprosentti on muuttunut suuntaan tai toiseen. Politiikassa jokin pieni asia voi saada suhteettoman suuren painoarvon, koska kaikki julkisuus ja huomio kiinnittyy siihen. Näin kaikki ottavat kohusta irti sen minkä saavat. Metsästetään lyhyen aikavälin julkisuusvoittoja.

Soininvaara pohtii kirjan lopussa monenlaisia kasautuneita ongelmia: talousongelmat, nuorisotyöttömyys, koko Euroopan heikentynyt asema kansainvälisessä taloudessa, väistämättä edessä olevat menoleikkaukset. Hän jaksaa silti uskoa ihmisiin: "Kansa haluaa tietää tekojen perustelut ja hyväksyy ikävätkin ratkaisut, jos ne perustellaan uskottavasti."

Sijoitan tämän kirjan vuoden 2015 lukuhaasteessani kohtaan "muistelmateos", vaikka tämä nyt ei varsinaisesti sellainen olekaan (kirjastoluokka on kuitenkin 99.13 eli muistelmat ja elämäkerrat). Soininvaara analysoi laajasti poltiikan nykytilaa, ja tämä oli kiinnostava, joskin hiukan työläs lukukokemus. Se johtuu enimmäkseen itsestäni, sillä Soininvaara kyllä kirjoittaa asioista ilahduttavan konkreettisesti.

Marraskuun lukuhaasteena oli lukea 30 sivua päivässä. Se tyssäsi lauantaina, kun aamupäivä meni uutisia seuratessa ja illalla oli muita menoja. Ensi vuonna uudestaan! Joka tapauksessa jos katson koko vuotta, olen lukenut enemmän kuin pitkään aikaan, ja siitä olen iloinen. Vuoden 2015 lukuhaastettani jatkan seuraavaksi kohdasta trilogia: kirjapinossa odottavat Siilon jatko-osat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti