maanantai 9. marraskuuta 2015

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa


Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa (I skymningen sjunger koltrasten, 2014)
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, Gummerus 2015
320 s.

Oton vaimo on kuollut liki 20 vuotta sitten, ja Otto on muuttanut yksin kerrostaloasuntoon. Se on hänen pitkäaikaisin kotinsa, vaikkei se kodilta tunnukaan. Otto on eläkkeellä oleva antikvariaatin omistaja, ja kirjallisuus onkin tässä kirjassa suuressa osassa. Hänen alakertaansa on muuttanut nuori Elias, ja heille on tullut tavaksi syödä silloin tällöin yhdessä.

Elias osaa kertoa tarinoita piirtämällä, ja hän on suosittu sarjakuvapiirtäjä, mutta tarvitsee jonkun muun kirjoittamaan tarinansa, vaikean lukihäiriönsä vuoksi. "Hänellä oli tarina, mutta hänellä ei ollut keinoja kertoa eikä kirjoittaa sitä. Aivan kuin olisi kuullut musiikkia päänsä sisällä kykenemättä laulamaan tai soittamaan sitä. Pään sisään vangittuna kertomus on arvoton. Sitä ei ollut olemassa kenellekään muulle kuin hänelle."

Eliasta alkaa kiehtoa nainen, joka on muuttanut taloon pari kuukautta sitten mutta pysyttelee vain omissa oloissaan, ei poistu asunnostaan lainkaan. Elias alkaa kertoa naisen tarinaa piirtämällä, vaikkei tiedä tästä mitään. Eräänä iltana Elias joutuu pahoinpidellyksi, ja hänen Mustarastaaksi kuvaamansa naisen on tultava auttamaan. Ja kun on pyrähtänyt pimeästä valoon, on vaikea palata takaisin. Nainen, nimeltään Elisabeth, hätkähtää nähdessään Eliaksen piirrokset, jotka niin todellisella tavalla kuvaavat hänen tilannettaan.

"Sitten hän antoi minulle toisen. Kokonaan toisenlaisen piirroksen. Linnun vasten valkoista taustaa, joka näyttää räntälumelta. Lintu oli niin elävä. Kyllä, elävästi piirretty. Itse asiassa se näytti puolikuolleelta. Luisevalta ja murtuneelta. Mutta kuten sanottua, piirros oli tehty niin taitavasti, että saatoin miltei kuvitella pienen rinnan kohoilevan, kun lintu haukkoi henkeään."


Tässä kirjassa parasta oli se, miten Olsson kuvaa Elisabethin tasapainoilua yksinäisyyden ja toisten seuraan hakeutumisen, luovuttamisen ja toivon välillä.  "Toivon edellytyksenä on, että pystyy kuvittelemaan seuraavan päivän. Minulle riittää tämä hetki."

Oikeastaan kaikki Olssonin kirjat, jotka olen lukenut, kertovat pohjimmiltaan samaa tarinaa: yksinäisiä, jostain syystä rikkinäisiä ja eristäytyneitä ihmisiä, jotka löytävät yhteyden toiseen ihmiseen ja sitä kautta myös itseensä. En missään nimessä tarkoita, että Olsson toistaisi itseään: jokainen kirja on silti omanlaisensa, jokaisella henkilöllä omat taustansa ja kipupisteensä. Olssonia lukiessaan tietää saavansa lukuelämyksen. Tämä kirja oli minusta moniulotteisempi kuin esikoinen Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, mutta suosikkini taitaa yhä olla Kaikki hyvä sinussa. Sonaatti Miriamille on vielä lukematta.

Luin tämän kirjan oikeastaan kahtena iltana, eli marraskuun lukuhaasteeesen kertyi paljon enemmän kuin 30 sivua päivässä. Seuraavaksi lähden matkalle Kudottujen kujien kaupunkiin eli tartun Emmi Itärannan uuteen kirjaan.

1 kommentti: