torstai 15. lokakuuta 2015

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha


En tiedä, miksi minulla on ollut (ilmeisesti) jokseenkin väärä mielikuva Riikka Ala-Harjasta kirjailijana. Onneksi tulin tarttuneeksi tähän Ala-Harjan uusimpaan kirjaan, Kevyt liha (Like, 2015, 216 s.). 

Kevyt liha asettaa lukijalle monia kiinnostavia kysymyksiä naiseudesta. Missä määrin sukupuoli edelleen määrittää tekemisiämme ja muiden asenteita meihin? 

"En saa selvää onko ääni miehen vai naisen. 
Mitä minä sillä tiedolla teen?
Muodostan ihmisestä käsityksen. 
Osaan hahmottaa tyypin, kun tiedän onko se mies vai nainen. Teen sitä koko ajan, joka päivä.
Vaikka vihaan sitä.
Vaikka vihaan karsinointia miesten ominaisuuksista ja naisten ominaisuuksista. 
Vihaan sitä naisen karsinaa, johon minut aina tungetaan,
Minä en mahdu siihen.
Se on liian ahdas.
Ei siihen mahdu kukaan muukaan."

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on teatterin valosuunnittelija Saara, joka käy salilla, runkkaa ja paskantaa (näitä sananvalintoja Ala-Harja käyttää). Saara tapaa Jarnon, jonka kanssa hänellä on ollut kevyt (?) suhde aikoinaan. Nyt asiat ovat paljon monimutkaisempia, kun molemmilla on takanaan entinen liitto ja siitä syntynyt lapsi. Saara haluaisi silti vain tapailla Jarnoa, ei muuttaa yhteen. Jarno puolestaan haluaa ensin enemmän, mutta ei sitten osaakaan päättää, mitä haluaa. 

Kirjan ajan kulkee mukana teatterilla valmisteilla oleva näytelmä Jumalan rakastaja, jossa päähenkilö yrittää tehdä itsestään täydellistä ihmistä, ihanteenaan Michelangelon Daavid-patsas. Saara suhtautuu ensin näytelmän valaisuun vastahakoisesti, ei saa siitä otetta, ei ymmärrä päähenkilön ahdistusta. Hän kuitenkin kiinnostuu veistoksen tarinasta, joka tuntuu symboloivan kirjassa joiltakin osin Saaraa itseään sekä hänen ja Jarnon parisuhdetta. 

Niin, siitä väärästä mielikuvasta. Jostain syystä luulin, että Ala-Harja kirjoittaa jotenkin vaikeita kirjoja. Tämä kirja taas oli nopealukuinen ja antoi silti pohdittavaa. Symboliikkaa voi jäädä pohtimaan, jos haluaa, tai sitten voi keskittyä juonen tasoon ja siihen, miten Saaralle ja Jarnolle käy.

Muissa blogeissa tämän ovat lukeneet ainakin Mari A, jonka kirja jätti hieman kylmäksi, ja Suomi lukee -sivuston Krista, joka piti Ala-Harjan kielestä ja tyylistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti