lauantai 31. lokakuuta 2015

John Williams: Stoner


John Williamsin Stoner (suom. Ilkka Rekiaro, Bazar, 2015, 306 s.) on edellisen lukemani kirjan, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, tapaan ajankohtainen vuosikymmeniä julkaisunsa jälkeen. Alkuteos on ilmestynyt jo 1965, mutta toisin kuin Kuin surmaisi satakielen, Stoner on saanut laajempaa huomiota vasta 2000-luvulla. Nyt  sitä hehkutetaan kirjan liepeessä New York Timesin sanoin "täydelliseksi romaaniksi". Tällaisia lukijalle luotuja ennakko-odotuksia on jokseenkin mahdoton täyttää. Siksi moneen kertaan kirjan alkupuolella mietin, miksi ihmeessä tätä on niin hehkutettu.

Kirjassa seurataan William Stonerin elämää kronologisesti. Hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan ei kerrota paljon, vaan elämä alkaa oikeastaan siitä, kun hän  päätyy  opiskelemaan yliopistossa aivan muuta kuin maataloustiedettä, jonka vuoksi köyhät maanviljelijävanhemmat ovat hänet sinne lähettäneet. Stonerille nimittäin avautuu aivan uusi maailma kirjallisuuden johdantokurssilla, ja kirjallisuudesta ja sen opettamisesta tulee hänen elämänuransa.

Ehkä se, mikä minua ensin kirjasta vieraannutti, oli kuvaustapa. Stoner tekee ison päätöksen esimerkiksi hylätessään entisen elämänsä ja vanhempiensa polun jatkamisen, mutta sitä ei juuri pysähdytä pohtimaan. Toinen iso asia on päätös olla lähtemättä mukaan ensimmäiseen maailmansotaan Eurooppaan, josta Stoner pohtii näin: Hän ei ollut koskaan ottanut tavaksi tuijottaa omaan napaansa ja totesi vaikuttimiensa luotaamisen vaikeaksi, hieman vastenmieliseksi tehtäväksi; hänestä tuntui, että hänellä oli hyvin vähän tarjottavaa itselleen ja ettei hänen sisimmässään ollut juuri mitään löydettävää.

Samoin Stonerin häitä kuvataan kuin ne tapahtuisivat jollekin muulle:
William kuuli vastailevansa, kun tuli hiljaisia hetkiä. -- Hän tunsi, miten hänen kättään puristettiin; häntä läimäytettiin hyväntuulisesti nauraen selkään; väki liikehti olohuoneessa. -- Joku vei Williamin ja Edithin kädet yhteen.

Rakkaus kirjallisuuteen ja hiljalleen syttyvä into myös opettamiseen kantavat Stoneria silloinkin, kun avioliitossa on vaikeaa. Edith osoittautuu käytökseltään varsin arvaamattomaksi ja manipuloi myös Stonerin suhdetta heidän lapseensa Graceen. Ihmissuhteissa myös laitoksella on ongelmia ja väärinkäsityksiä. Stoner ei suostu mielistelemään muita, vaan pitää omista periaatteistaan kiinni. Hän ei ole huolissaan omasta urastaan ja maineestaan.

Stoner oli nyt elämäntilanteessa, jossa hänen mieleensä nousi yhä useammin niin kauhistuttavan yksinkertainen kysymys ettei hänellä ollut edellytyksiä kohdata sitä. Hän mietti, oliko hänen elämänsä elämisen arvoista, oliko se milloinkaan ollut. -- Kaikki, jopa se sivistys jonka ansiosta hän tiedosti tämän seikan, oli turhaa ja lopulta sisällyksetöntä ja lopulta surkastui ja hävisi tyhjyyteen, jota mikään ei pystynyt muuttamaan.

Näin synkkä koko kirja ei toki ole. Stoner kohtaa monia vastoinkäymisiä, mutta saa myös elämältä paljon. Jokaisen on varmasti pysähdyttävä pohtimaan aika ajoin, mihin elämänsä kannattaa käyttää ja millä on lopulta väliä. 

Tästä kirjasta on ihan valtavasti blogimerkintöjä, enkä edes yritä luetella niitä kaikkia. Hienosti kirjaa ovat pohtineet esimerkiksi Maria Sinisen linnan kirjastossa, Omppu Reader, why did I marry him? -blogissaan ja Lumiomenan Katja.

2 kommenttia:

  1. Pidin tuosta kirjasta valtavasti ja pidän yhä. Luin tuon vuoden alussa ennakkopokkarina. Minua ärsyttää, että lainasin kirjan ja olen nyt ilman. Varmaan tilaan sen omaksi, että saan sidotun. Pidin niin paljon tarinasta ja miljööstä.

    VastaaPoista
  2. Itse en tosiaan ihastunut tähän ensin, mutta loppua kohti kyllä. Viimeiset sivut piti lukea kahteen kertaan, niin hienosti ne oli kirjoitettu, ja harmitti palauttaa tämä kirjastoon. Ehkäpä minäkin siis ostan tämän omaksi.

    VastaaPoista