keskiviikko 26. elokuuta 2015

Erik Axl Sund: Lasiruumiit

Kuten olen joskus aiemminkin maininnut blogissani, luen nykyisin varsin vähän dekkareita. Ns. kauhukirjallisuutta en lue lainkaan. Siksi yksi lukuhaasteen kohdista sai minut jälleen haastamaan itseni: minkä valitsisin kirjaksi, joka pelottaa minua? Ehdokas tähän kohtaan tuli vastaan kirjastossa. Olkoon tämä nyt sitten kirja 33/52.



Erik Axl Sund -taiteilijanimen taakse kätkeytyvä kirjailijakaksikko on ollut nyt jonkin aikaa pinnalla. Heidän Varistyttö-trilogiastaan on puhuttu paljon. Sitä en usko pystyväni lukemaan, koska siinä käsitellään lasten hyväksikäyttöä. Aihe tuntuu liian raa'alta nyt kun olen itse äiti.

Lasiruumiissa (Otava, 2015, suom. Kari Koski, ruotsinkielinen alkuteos 2014) aiheet eivät ole juuri sen kevyempiä: nuorten itsemurhat ja viiltely. Poliisikomisario Jens Hurtig saa selvitettäväkseen joukon nuorten itsemurhia, joihin kaikkiin liittyy se, että nuoret ovat kuunnelleet saman tekijän laatimia kasetteja ennen kuolemaansa. Tutkiessaan tapausten taustoja hän päätyy esimerkiksi black metal -keikalle, jossa sekä esiintyjät että yleisö viiltelevät itseään. 

En tiedä, onko kirja suorastaan tai varsinaisesti pelottava, mutta surullinen se on. Tekee pahaa lukea.

"Tytön itku on hiljaista surua, ja hän toimii miltei kirurgisen päättäväisesti. Hän pitelee partaterää peukalon ja etusormen välissä. Viillot laihan, kalpean rinnan poikki ovat syviä, ja Hurtig epäröi, pitäisikö hänen mennä pysäyttämään tyttö. -- Hän näkee arjen täydellisessä pimeydessä. Päivän ilman toivoa. Arjen, jossa kipu on ainoa kiintopiste nykyhetken kokemisessa ja jossa kipu synnyttää elämisen illuusion. Hän ei kykene riistämään sitä."

Jokin tässä kirjassa vain jätti kylmäksi, ja sen takia en jotenkin pelännyt henkilöiden puolesta tai edes jännittänyt, miten heille käy. Laitan tämän kohtaan "kirja, joka pelottaa sinua" nyt sitten enemmänkin siksi, koska onhan se tavallaan pelottavaa, että niin monella nuorella ihmisellä on oikeastikin näin paha olla. 

Sivuraiteella menevää pohdintaa: itselläni aikanaan synkkä musiikki auttoi purkamaan pahaa oloa - ainakin ajattelen niin, ettei se sitä missään nimessä vahvistanut. Tässä kirjassa sen sijaan nuoret hakevat musiikista voimaa satuttaa itseään, ja se tuntuu inhottavalta ajatukselta. 
  

tiistai 25. elokuuta 2015

David Safier: Happy family

Olen siis tänä vuonna suorittanut lukuhaastetta, jossa pitää lukea 52 kirjaa. Yhtenä kohtana haasteessa on "kirja, jossa on taikuutta". En ole lukenut fantasiakirjallisuutta tavanomaisia Pottereita ja Tolkienia enempää, joten tämä kohta aiheutti päänvaivaa. Samaa haastetta suorittava ystäväni oli kuitenkin lukenut kohtaan "hauska kirja" sellaisen kirjan, joka sopi tähänkin kohtaan.


Avatessaan David Safierin kirjan Happy family (suom. 2012, samanniminen saksankielinen alkuteos 2011) lukijan on syytä jättää arkijärki narikkaan. On heittäydyttävä maailmaan, jossa tavallinen kirjakauppias perheineen muutetaan hirviöiksi. Perhe seikkailee vampyyrina, Frankensteinina, muumiona ja ihmissutena pitkin Eurooppaa ja Egyptiä ja yrittää löytää noidan, joka kirosi heidät. Kirouksen syynä oli esimerkiksi se, että perheenjäsenet eivät riittävästi arvostaneet toisiaan. Kirjan sanoma lienee, että joskus täytyy nähdä läheiset ihmiset uudessa valossa ja erilaisessa roolissa, jotta heitä osaa arvostaa.   

Tämä oli omituinen lukukokemus. Ystäväni vertasi tätä yläkoululaisen ainekirjoitukseen, joka lähtee vähän käsistä. Joihinkin tällainen absurdi huumori saattaa purra. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kätyrisukat


(Sukat ovat kuvassa koon 28 jaloissa, joten ne eivät pääse ihan oikeuksiinsa. Niiden koko on 34-35.)

Kätyrit-sukat

1. Googlaile esim. hakusanoilla kätyrit, minions, itse ilkimys ja despicable me. Lisää englanninkielisiin vielä perään vaikka knitting, niin hoksaat, että esim. Ravelry on pullollaan ohjeita, joihin nämä hahmot liittyvät. Luultavasti ne ovat parempia ja selkeämpiä kuin alla oleva sepustus :) 

2. Osta lankaa. Itse päädyin Gjestal Maijan väreihin 244 (sininen) ja 216 (keltainen). Molempia kului vajaa kerä (50 g/kerä), keltaista vähemmän kuin sinistä. Jos olet lankahamsteri, tarvittavat pienet määrät harmaata, mustaa ja valkoista saattaa löytyä lankalaatikostasi. Maija on Novitan Nallen paksuista, mutta en tiedä, onko Novitan lankakartassa tällä hetkellä sopivia värejä. Lankaostosten ratoksi voin suositella Halvan Minions-karkkeja :D 


3. Tee sukat. Periaatteessa riittää, että osaat tehdä perussukan, jossa on sininen varsi ja keltainen terä. Terään jonkin verran ennen kärkikavennuksia on tarkoitus tehdä musta raita. 

Näissä sukissa on seuraavanlaiset silmukka- ja kerrosmäärät (minulla on tiukka käsiala ja puikot nro 3, sukat siis kokoa 34-35):

- Varressa on 56 s, joilla tehty ensin 15 krs (4 cm) joustinneuletta (2 o, 2n) ja sitten 25 kerrosta (6 cm) sileää. Sitten olen kaventanut joka puikoilta yhden silmukan (keskellä puikkoa 2 s oikein yhteen), jolloin työhön jää 52 s. Sen jälkeen olen tehnyt 10 krs joustinta (reilu pari senttiä). 
- Kantalappu on tehty ihan tavallisesti kahdella puikolla eli 26 silmukalla, vahvistettuna neuleena. 
- Olen tehnyt kantalappua sen verran, että reunasta saa poimittua 12 s + 1 s puikkojen välistä. Silmukat on jaettu kantapään kavennuksissa 8, 10, 8.
- Kiilakavennukset olen tehnyt joka toinen kerros ja niiden päättyessä vaihtanut värin keltaiseen.
- Terään tehdään siis ohut musta raita muutama sentti ennen kärkikavennuksia. Raidan jälkeen on hyvä olla ainakin 6 krs sileää, jotta silmän kirjaileminen onnistuu. Näissä sukissa raita on n. 15 cm kohdalla kantapäästä mitattuna, ja koko terän pituus on vähän vajaa 22 cm.
- Kärki on tehty sädekavennuksena.


Olen nähnyt vastaavia sukkia, joissa on silminä virkatut pyörylät. Itse päädyin tekemään silmät silmukoita jäljentämällä. Tässä tarvitaan harmaata ja valkoista lankaa (keltainen ja musta ovat siis pohjaväreinä jo olemassa sukassa).

Ruutupiirroksia:





Suut on tehty jonkinlaisilla varsipiston tapaisilla fiiliksen mukaan :) Nämä sukat menevät toiselle kummipojalleni. Idea on saatu Facebookin Voihan villasukka! -ryhmästä, mutta toteutus ja silmien ruutupiirrokset ovat omani. Piirroksia saa hyödyntää vapaasti ja saa kysyä, jos jostain ei saa tolkkua. 

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lämmintä ja värikästä


Vastaanottaja toivoi lämpimiä ja värikkäitä sukkia. Tällaiset niistä tuli.

Lanka: Novita 7 veljestä raita (822) ja Gjestal Janne (476), molemmissa 50 g = n. 100 m
Langanmenekki: yht. 109 g (Jannea n. 60 g ja 7 veljestä n. 50 g)
Koko: n. 42
Puikot: Alun joustimessa 3, sitten 3,5
Silmukoita: varressa 52, terässä kiilakavennusten jälkeen 50

Kuvastakin erottuu, että tuossa 7 veljestä -langan sateenkaarisävyssä violetti on hyvin haaleaa. En tiedä, onko se vain tämän värjäyserän ongelma vai kuuluuko se lankaan. Muuten olen sukkiin ja väriyhdistelmään varsin tyytyväinen.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hugh Howey: Siilo

"Me emme ole ihmisiä, jotka loivat tämän maalman, Lukas, mutta meidän täytyy selvitä siinä hengissä."

 

Hugh Howeyn Siilo (2013, Like, suom. Einari Aaltonen) on jo kolmas yli 500-sivuinen kirja, jonka olen tässä kesän aikana lukenut. (Ne kaksi muuta ovat He eivät tiedä mitä tekevät ja Kaikki se valo jota emme näe.) Välillä välttelin paksuja kirjoja, koska lukuhetkeni jäävät usein lyhyiksi, mutta kesällä on onneksi enemmän aikaa ja helpompaa raivata lukemiselle yhtenäisiä toveja. Paksu kirja vaatii yleensä heittäytymistä ja katkonainen lukeminen tekee sille siten haittaa.  

En juuri lue scifiä, enkä tiedä, voiko tätä kirjaa oikein sellaiseksi luokitella. Joka tapauksessa Siilon tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Ilma maan päällä on saastunut, ja ihmiskunta asuu valtavissa siiloissa maan alla. Niissä elämiseen ja asumiseen on tiukat säännöt. Jokainen koulutetaan määrättyyn tehtävään. Seurustelusta pidetään kirjaa, ja lisääntyä saa vain luvalla, jos sattuu sellaisen arpajaisista voittamaan. 

Ulkomaailmasta haaveilu on kiellettyä. Siilolaiset eivät myöskään tiedä juuri mitään menneisyydestä eivätkä edes toisten siilojen olemassaolosta, pientä joukkoa lukuun ottamatta. Kirjan päähenkilöksi nousee Juliette, joka ei tyydy ottamaan asioita annettuina vaan haluaa selvittää ne perin pohjin. "Mistä tässä kaikessa oli kysymys, tässä elämässä maan alla siilon ahtaudessa? Mitä tuolla ulkona, noiden kukkuloiden takana oli? Miksi he olivat täällä, mikä oli heidän tarkoituksensa?" 

Kirja sai minut otteeseensa vasta 250 sivun tienoilla. Moni asia kirjassa jäi mietityttämään - esim. ettei siilossa ollut minkäänlaista hissiä vaan yksi ainoa porraskuilu, tai että miten joitakin hyödykkeitä pystyttiin tuottamaan sukupolvesta toiseen ja järjestelmiä ylläpitämään (esim. vesivessasysteemi). Tällaisia teknisiä yksityiskohtia kiinnostavampaa kirjassa toki ovat sen teemat, esimerkiksi ihmisten elämä tiukkaan säädellyssä yhteiskunnassa sekä tiedonkulku ja sen rajoittaminen. Kenelle kukakin on uskollinen ja onko jokainen valmis kohtaamaan valintojensa seuraukset? 

Luulen, että Siilo tullaan näkemään myös elokuvana. Englanninkielisen Wikipedian mukaan teoksen elokuvaoikeudet on myyty, vaikkei se toki mitään takaakaan. Omassa mielessäni Siilon asioista eniten tietävä ja naruja kulissien takana vetelevä Bernard oli hyvin saman oloinen kuin Ed Harrisin karmiva hahmo Truman show -elokuvassa. 

Lukuhaasteeni täydentyi nyt 31. kirjalla, ja tämä on siis kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe


Anthony Doerr kirjoitti kymmenen vuotta teostaan Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015, suom. Hanna Tarkka, 544 s.). En tiedä, onko sellainen prosessi välttämättä kirjalle aina ansio. Minusta tuntuu kuitenkin, että tässä kirjassa pitkä prosessi näkyy esimerkiksi sen harkitussa rakenteessa. Luvut ovat kohtuullisen lyhyitä, pääosin 2-6 sivun mittaisia, pieniä välähdyksiä. Minusta tätä kirjaa oli miellyttävä lukea.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja vuosiin ennen sitä. Sokea Marie-Laure kasvaa Ranskassa isänsä kanssa, ja saksalaismiehityksen takia he joutuvat pakenemaan toiseen kaupunkiin. Isä on töissä museossa, ja hänen huomaansa uskotaan arvokas timantti, jottei se joutuisi valloittajien käsiin. Kirjan toinen päähenkilö, orpopoika Werner, puolestaan kasvaa Saksassa. Werner on hyvin kiinnostunut kaikesta tekniikasta ja oppii korjaamaan radioita. Se määrittää hänen tulevaisuutensa: sen sijaan, että joutuisi hiilikaivokseen töihin, hänet lähetetään sotakouluun ja sen jälkeen alaikäisenä rintamalle paikantamaan vihollisen radiolähetyksiä. Marie-Lauren ja Wernerin tarinat lähenevät toisiaan, eikä kirjaa ajoittain malttaisi laskea käsistään.

Doerrin teos voitti tämänvuotisen Pulitzer-palkinnon kaunokirjallisuuskategoriassa. Uskon, että tässä on kirja, joka kestää aikaa. Ihmiskohtalot ja historian kipupisteet kiinnostavat aina.

Lukuneuvoja on itseni tavoin pitänyt tästä kirjasta. Sen sijaan Kodin Kuvalehden  toimituspäällikkö on vieraantunut kirjasta lyhyiden lukujen ja liian kaunokirjallisen kuvailun takia, eikä pidä tarinaan sisältyvästä timantistakaan. Timantti, sen menneisyys ja siihen liittyvät uskomukset kuitenkin vievät juonta eteenpäin, vaikka ei myyttisiin voimiin itse uskoisikaan. HS:n arvio on lähes yksinomaan kiittävä, ja kirjan luvataan olevan varma lukunautinto. Sellaista toki ei voi sanoa: esimerkiksi kerronnan epäkronologisuus ja kirjan laajuus karkottavat varmasti osan lukijoista.

Meneillään olevassa lukuhaasteessani tämä ei sovi oikein mihinkään muuhun kohtaan kuin "kirja kirjailijalta, jonka teoksia en ole aiemmin lukenut".

Pikkuruiset junasukat


Junasukat vauvalle

Lanka: Hjertegarn snake (50 g = 210 m)
Langanmenekki: n. 27 grammaa :D
Koko: vastasyntyneelle 
Silmukoita: 44
Puikot: 2,5

Nämä menevät tuttavapariskunnan vauvalle. Tein varresta vähän lyhyemmän kuin junasukissa usein on (joustinneuletta on 8-9 kerrosta alussa ja väleissä), jotta lanka riittäisi. Sitähän nyt sitten tietenkin edelleen jäi ärsyttävä nöttönen. 

maanantai 3. elokuuta 2015

Antti Leikas: Melominen


Antti Leikaksen Melominen (2011, Siltala, 190 s.) kertoo yhdestä vuorokaudesta Arto Jaakkolan elämässä. Arto on töissä firmassa, jossa kaikki ovat titteliltään jonkinlaisia päälliköitä. Artolle itselleen töihin orientoituminen on vaikeaa, sillä hän nukahtelee yhtenään ja väsyneet ajatukset harhailevat asiasta toiseen.

Työpäivän jälkeen odottaa arki, jossa lapset on haettava hoidosta, syötettävä, pestävä ja nukutettava, ja sen lisäksi pitää tietysti viettää aikuisten laatuaikaa. Yöllä taas on valvottava nuorimmaisen kanssa.

Minusta tämä Leikaksen kirja ei ole hauska. Voisi se olla, ja moni on sitä sellaisena myös pitänyt. Mietin vain, että jos nainen kirjoittaisi kirjan, jossa hän nukahtelee työpaikallaan, otettaisiinko se huumorilla? Leikaksen kuvaus saa ajoittain absurdit mittasuhteet, ja lopussa lukija ei voi olla ihan varma, onko osa tapahtumista kenties päähenkilön unta.

Kukaan lukupiirissämme ei myöskään pitänyt tästä kirjasta, joten aion laittaa tämän lukuhaasteeni kohtaan "kirja, jonka saanut huonot arvostelut". Olkoonkin, että "oikeat" kriitikot ovat tästä tykänneet.