torstai 16. heinäkuuta 2015

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö



"Tämä ei tosiaankaan ole itkun arvoinen asia, Anna, ei tässä ole mitään uutta. Sinä vain kuvittelit lapsellisuuttasi, että olisit voinut noin vain mennä äitiä tapaamaan. Eikä se mene niin, ei äidin kohdalla mikään tapahdu tavallisesti ja helposti."
(S. 119) 

Näin pohtii itsekseen Sarianna Vaaran omaelämäkerrallisen esikoisteoksen Huomenkellotyttö (Like, 2013) päähenkilö Anna. Annan äiti sairastaa skitsofreniaa ja on ajoittain hoitojaksoilla eri sairaaloissa. Annan isä on kuollut, ja Annan on keksittävä omat konstinsa ja keinonsa selvitä. Sosiaalivirasto tekee Järjestelyjä, on kodinhoitajia, on isosisko jolla olisi omat tulevaisuudensuunnitelmansa. On Annalla myös kavereita, mutta pärjääminen on silti omilla harteilla. Anna järkeilee asiat itsekseen eikä juuri näytä tunteitaan muille. 

Aihe on raskas: Annan kannettavana on ihan liikaa asioita pienelle tytölle. Silti lukukokemus ei ole raskas. Kirjasta välittyvät vahvasti myös Annan ja äidin hyvät hetket, yhteinen huumori ja keskinäinen ymmärrys. Ylipäätään Annasta tuntuu kasvaneen vahva ja tasapainoinen ihminen, joka osaa ottaa etäisyyttä asioihin. 

Kirjan nykyhetkessä Anna on aikuinen ja käy läpi menneitä asioita: ei katkerana, ei syytellen, vaan kuvaten ja pohtien. "Joitain asioita täytyy muistaa, niin se menee. Pahoja ja hyviä.-- Niitä asioita, jotka ovat järjettömän pieniä muistettavaksi, ja niitä joitten suuruutta ei edes tajua. -- Pitää muistaa asioita että olisi olemassa, että tietäisi tulleensa jostain, että tietäisi mikä minusta on tehnyt minut."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti