torstai 30. heinäkuuta 2015

Maija-sukat


Maija-sukat

Lanka: Gjestal Maija (50 g = 130 m, 85 % villaa, 15 % polyamidia)
Langanmenekki: n. 86 g (vajaa 2 kerää)
Puikot: 3 
Silmukoita: 56 
Koko: n. 39


Näin kuvan tällaisista sukista ja ruutupiirroksesta Facebookin Voihan villasukka -ryhmässä. Kopioin ruutupiirroksen sieltä ja lisäsin siihen yhden nurjan silmukan reunaan, koska halusin 14 s puikolle. Oman hankaluutensa tuo se, että olen vasenkätinen ja luen ruutupiirroksia vasemmalta oikealle, joten joudun aina miettimään kavennukset tarkkaan. Kuviosta näkyy, mihin suuntaan ne kallistuvat. 

Gjestal Maija on vahvuudeltaan noin Novitan Nallea vastaava lanka, mutta jotenkin pehmeämpää ja siten miellyttävämpää neuloa. Haastavaa tässä sukassa oli se, miten jakaa silmukat järkevästi tuossa kantalappua aloittaessa ja myös kavennuksia tehdessä, kun pitsineule jatkuu jalkapöydän päällä. Olisin siis tarvinnut ehkä kunnon ohjeen, eivätkä sukat ole ihan identtiset. Se tuskin käyttöä silti haittaa. Nämä menevät lahjakoriin odottamaan joulua (!). Olen kerrankin ajoissa. 




sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ihan vain villasukat



Vanhemman kummipoikani jalka on jo kuulemma kokoa 37! Ja viimeksi olen muistaakseni tehnyt hänelle sukat ennen tämän blogin aloittamista... Aika oli siis tarttua puikkoihin. Tämä Hjertegarn Snake -lanka päätyi lankalaatikkooni tutun kautta, sillä hän totesi, ettei ala näin ohuesta langasta (50 g = 210 m) neulomaan mitään. Kieltämättä sukka valmistui aika hitaasti: puikot kokoa 2,5 ja silmukoita 64. Tällaista perussukkaa tehdessä pystyy onneksi vaikkapa katsomaan tv:tä samalla. 

Käsityösuunnitelmiani syksyksi:
* toinen hypistelymuhvi
* pipo tytölle syksyksi
* happypotamus (aloitettu jo)
* kaverin tulevalle vauvalle jotain (Ipana-lankaa ostettu)
* tytön päiväkodin työntekijöille joululahjaksi sukat

torstai 16. heinäkuuta 2015

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö



"Tämä ei tosiaankaan ole itkun arvoinen asia, Anna, ei tässä ole mitään uutta. Sinä vain kuvittelit lapsellisuuttasi, että olisit voinut noin vain mennä äitiä tapaamaan. Eikä se mene niin, ei äidin kohdalla mikään tapahdu tavallisesti ja helposti."
(S. 119) 

Näin pohtii itsekseen Sarianna Vaaran omaelämäkerrallisen esikoisteoksen Huomenkellotyttö (Like, 2013) päähenkilö Anna. Annan äiti sairastaa skitsofreniaa ja on ajoittain hoitojaksoilla eri sairaaloissa. Annan isä on kuollut, ja Annan on keksittävä omat konstinsa ja keinonsa selvitä. Sosiaalivirasto tekee Järjestelyjä, on kodinhoitajia, on isosisko jolla olisi omat tulevaisuudensuunnitelmansa. On Annalla myös kavereita, mutta pärjääminen on silti omilla harteilla. Anna järkeilee asiat itsekseen eikä juuri näytä tunteitaan muille. 

Aihe on raskas: Annan kannettavana on ihan liikaa asioita pienelle tytölle. Silti lukukokemus ei ole raskas. Kirjasta välittyvät vahvasti myös Annan ja äidin hyvät hetket, yhteinen huumori ja keskinäinen ymmärrys. Ylipäätään Annasta tuntuu kasvaneen vahva ja tasapainoinen ihminen, joka osaa ottaa etäisyyttä asioihin. 

Kirjan nykyhetkessä Anna on aikuinen ja käy läpi menneitä asioita: ei katkerana, ei syytellen, vaan kuvaten ja pohtien. "Joitain asioita täytyy muistaa, niin se menee. Pahoja ja hyviä.-- Niitä asioita, jotka ovat järjettömän pieniä muistettavaksi, ja niitä joitten suuruutta ei edes tajua. -- Pitää muistaa asioita että olisi olemassa, että tietäisi tulleensa jostain, että tietäisi mikä minusta on tehnyt minut."

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014, 559 s.) on viimeisin Finlandia-voittaja. Kirjasta on varmaankin sanottu jo kaikki, mitä sanottavissa on. Tämä kirjoitus käsittelee siksi vain lyhyesti omaa subjektiivista lukukokemustani.




Ensinnäkin olen nykyisin laiska tarttumaan paksuihin kirjoihin. Hävettää, vähän. Luen usein illalla vain 30-50 sivua ja lisäksi joutohetkinä sivun pari, mikä tarkoittaa, että 500-sivuinen kirja vie helposti pari viikkoa. Sitten ärsyynnyn, kun on aina vain sama kirja kesken, ja lukuinto lopahtaa. Näin kesällä joutohetkiä on toki onneksi enemmän, ja sopivasti sain tämän näin kesäksi kirjastosta. Lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan "kirja, jossa on yli 500 sivua". (Odottamassa on Anthony Doerrin yhtä paksu kirja, mutta jospa sen saisi johonkin muuhun kohtaan. Sitä ennen luen kyllä jotakin ohuempaa.)


Joka tapauksessa tämän kirjan lukeminen on tuntunut jo jonkinasteiselta velvollisuudelta. Olin esim. media-aiheisessa koulutuksessa, jossa kaksikin eri puhujaa viittasi tähän. HS:n arviossa puhutaan "uudesta, suuresta aikalaisromaanista". Sitä tämä todella on. Valtonen käsittelee kirjassaan hengästyttävän monia aiheita: tekniikan kehitys, sosiaalisen median valta, median yksipuolistuminen, kaupallistuminen ja kohdentuminen, lääketeollisuuden ja -tutkimuksen etiikka, ympäristöaktivismi... Lukiessa tuli pohdittua monenlaista. Tiedämmekö todella, mitä teemme?

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hypistelymuhvi

Minulla on muistisairas mummo, ja aina käydessäni hänen luonaan mietin, miten häntä ilahduttaisin, kun hän ei juuri enää kuule ja näkökin on heikko. Törmäsin jokin aika sitten ilmiöön nimeltä hypistelymuhvi. Muhvin on tarkoitus antaa tekemistä levottomille käsille, ja siten rauhoittaa tai tarjota virikettä. En tiedä, onko oma mummoni jo ehkä liian heikossa kunnossa ilahtuakseen sellaisesta, mutta päätin yrittää.

Valmiita muhviohjeita olisi olemassa esimerkiksi tuolla aiemmassa linkissä, mutta päädyin nyt tekemään tällaisen säärystimen näköisen tekeleen ilman mitään ohjeita. 


Lanka: Novita Isoveli (vaalea kukka Ipana-langasta)
Puikot: 6 (virkattu läppä ja isompi kukka koukulla kokoa 5 ja pieni ohuemmalla koukulla)
Silmukoita: 40 (valepalmikkokohdassa 45)
Mitat: muhvin pituus n. 29 cm ja ympärysmitta liki saman verran


Ajattelin, että erilaiset neulepinnat tuovat hypisteltävää myös muhvin sisälle, ja siksi tein joustinta, nurjia kerroksia ja valepalmikoita. Ne tosin vetävät muhvia vähän kasaan tuosta keskeltä, vaikka lisäsin ennen palmikon aloitusta 5 s. Jos teen toisen muhvin, tekisin palmikkoa vain toiselle sivulle tai muhvin alkuun.

Toiselle puolelle virkkasin läpän, jota voi avata ja sulkea, jos vielä sorminäppäryys riittää. Poimin siis vain silmukoita tuosta sivusta ja lähdin virkkaamaan ja tein loppupuolelle napinlävet. 





Lisäksi virkkasin tosiaan pari kukkaa, ohjeita esim. täällä.

Lopuksi tein vielä ketjusilmukkaketjun, jota pujottelin yhden valepalmikon rei'istä. Siihen pujotin muutaman muovihelmen. Ne ovat peräisin lapseni päiväkodissa tekemästä askartelusta, joka rikkoutui. Helmiä on ketjussa sekä muhvin ulko- että sisäpuolella. Ketjun päihin tein solmut, mutta myös ompelin ne kiinni työn sisäpuolelle, jotta varmasti pysyvät. 


Saapa nähdä, jaksaako mummo tätä pyöritellä. Taidan kysyä palvelutalosta myös, olisiko siellä joku muu, joka tällaisesta ilahtuisi, sillä voisin mielihyvin tehdä toisenkin.