keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus

"Fiona tiesi rakastavansa Jackia. Joskaan ei juuri nyt."


Minun oli vaikea päästä vauhtiin Ian McEwanin kirjassa Lapsen oikeus (Otava, 2015, alkuteos 2014, suom. Juhani Lindholm, 217 s.). Osin se johtui siitä, että kirjan luvut ovat hyvin pitkiä, jolloin lukemisen jaksottaminen vaikeutuu, osin siitä, että Kallion kirjan jälkeen tuntui vaikealta tarttua heti toiseen kirjaan. 

Lapsen oikeuden päähenkilö on englantilainen ylioikeuden tuomari Fiona Maye. Hän ratkoo perheoikeuteen liittyviä tapauksia. Samaan aikaan hänen omassa elämässään on menossa aviokriisi, kun hänen miehensä Jack uhkaa aloittaa suhteen nuoremman naisen kanssa. Vaihtelevat tunteet puolisoa kohtaan pitkässä liitossa on kuvattu uskottavasti, ja Fionan työtä, persoonaa ja sosiaalisia suhteita kuvataan kaikkia riittävästi ja kiinnostavasti. 

Kun rupesin lukemaan tätä kirjaa, mietin, ettei sovi lukuhaasteessani oikein mihinkään muuhun jäljellä olevaan kohtaan kuin käännösromaani. Siksi kiinnitin tavallista enemmän huomiota suomennokseen. Kieli on juohevaa ja virheetöntä. Oikeustapaus, jota kirjassa eniten käsitellään, koskee nuorta Jehovan todistaja -poikaa, joka kieltäytyy verensiirrosta. Suomentajalle on varmasti ollut oma haasteensa kääntää uskontoon liittyvät käsitteet ja sanamuodot. Käsittääkseni Jehovan todistajat eivät esimerkiksi puhu uskonnostaan kirkkona, eivätkä myöskään käytä käsitteitä saarna ja virsi, vaan puhuvat seurakunnasta, puheista ja (valtakunnan?) lauluista. Olisikin kiinnostavaa vertailla suomennosta alkuteokseen.

Jarkko Tontti hehkutti tätä kirjaa HS:n arviossaan. En minä tätä ihan parhaaksi nykykirjallisuudeksi sanoisi - toisaalta kirjojen laittaminen parhausjärjestykseen on mielestäni ylipäätään mahdotonta ja tarpeetonta. Jossakin elämäntilanteessa ja mielentilassa jokin kirja menee ihon alle, vaikuttaa syvästi, mutta myöhemmin se voi tuntua täysin yhdentekevältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti