torstai 4. kesäkuuta 2015

Giuseppe Catozzella: Et kai vain pelkää?


Ensinnäkin on sanottava, että mitä vähemmän tietää tästä kirjasta ennen lukemista, sen parempi. Yritän siis kertoa juuri sopivasti, etten pilaa kenenkään lukuiloa. 

Giuseppe Catozzellan teos Et kai vain pelkää? (Like, 2014, suom. Taru Nyström, 246 s.) kertoo Samia Yusuf Omarista, somalialaisesta tytöstä, joka unelmoi juoksijan urasta. Samia harjoittelee öisin, sisällissodan kourissa olevan Mogadishun luodinreikien täyttämällä stadionilla. Al-shabaabin eli ääri-islamilaisten saadessa valtaa Samia joutuu juoksemaan burka päällään. Samia harjoittelee yksin, ilman valmentajaa, ja näistä täysin puutteellisista oloista huolimatta hän pääsee Pekingin olympialaisiin vain 17-vuotiaana. Moni ehkä muistaakin hänet: t-paidassa ja valkoisessa hikinauhassa, juoksemassa kymmenen sekuntia hitaammin kuin muut kahdensadan metrin osanottajat. Vaikea uskoa, että olympialaisten jälkeen hän joutuu palaamaan samoihin tai jopa huonompiin olosuhteisiin. 

Samia on sinnikäs. Hän haluaisi edustaa maataan, hän haluaisi somalinaisten olevan ylpeitä hänestä. Olosuhteet ovat kuitenkin häntä vastaan. Sotaa käyvässä maassa kukaan ei ole kiinnostunut urheilijoista. Samialla ei ole passia tai mitään virallista todistusta olemassaolostaan - ilmeisesti oikein kenelläkään ei ole, kun maassa ei ole kunnon hallintoakaan. (Miten siellä voi edes olla olympiakomitea? Somalian pohjoisosa toki ilmeisesti on rauhallisempi kuin Mogadishu.) Samia tekee oman ratkaisunsa, ja kirjan loppuosa oli luettava yhteen menoon, vaikka loppuratkaisu olikin jo tiedossani.

Tämä kirja vertautuu itselläni Nura Farahin Aavikon tyttäriin, jonka luin äskettäin. Samia elää Somaliassa puoli vuosisataa myöhemmin, kaupungissa, mutta muuten moni asia esimerkiksi naisten asemassa on samalla tavalla kuin ennenkin tai entistä heikommalla tolalla. Molemmissa kirjoissa nousi esiin tarinoiden ja musiikin merkitys somalialaisessa kulttuurissa. Samian sisko laulaa, tekee lauluja ja esiintyy - kunnes: "Al-Shabaab oli voimistunut entisestään, ja oli alettu puhua islamilaisten oikeusistuinten perustamisesta. -- Vain muutamassa viikossa elämä kaupungissa oli muuttunut mahdottomaksi. Ennen kaikkea naisille, muttei ainoastaan heille. Yhtäkkiä tapahtui asioita, joita ei pitäisi milloinkaan tapahtua missään. -- Yhden ainoan päivän kuluessa kiellettiin musiikki. Musiikkia ei voitu enää kuunnella kaduilla tai kodeissa." Äärimmäisen surullista.

Löysin tämän kirjan Hemulin kirjahyllyn kautta. Lukuhaasteessani sijoitan tämän kohtaan "kirja, joka perustuu tositapahtumiin". Samoin kuin Hemulin kirjahyllyn Hennakin, mietin tämän kirjan syntyprosessia ja määritelmää: se on kaunokirjallinen teos todellisen ihmisen elämästä. Kirjailija on väistämättä sepittänyt osan tapahtumista, mutta tärkein asia, vapauden tavoittelu ja sen hinta, on totta. Sitä kuvataan vaikuttavasti.  


1 kommentti:

  1. Kyllä, tämä on edelleen yksi pysäyttävimmistä kirjoista, sellainen joka jättää jäljen.

    VastaaPoista