lauantai 30. toukokuuta 2015

Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema

Kestän huonosti kirjoja, joiden päähenkilöistä en pidä. Esimerkiksi Sieppari ruispellossa -kirjan Holden - voiko rasittavampaa, ylimielisempää nulikkaa olla.

Tämä siis johdantona siihen, mikä on ensivaikutelmani Briitta Hepo-ojan Siilin kuolema -nuortenromaanista (Myllylahti, 2015, 284 s.). Kirjassa 15-vuotias yliherkkä Arttu yrittää miettiä, mitä tekisi ysiluokan jälkeen. Mutta kun on niin kauhean hankalaa. Isä ja äiti ovat aina töissä, toinen isoveli iskee tyttöjä ja pikkusisko lukee vain kirjoja. Toinen isoveli on ainoa, joka ymmärtää, mutta kun silti on vain niin hankalaa. Uutiset ahdistavat, valaita kuolee ja siilikin jää auton alle. Yhyy. Koulussa Arttu ei kuulu joukkoon, ja vaatekaapissakin on vain äidin ostamia merkkivaatteita, vaikka Arttu haluaisi bändipaitoja. 


Jep, kouluvuoden päätteeksi tämä ei ollut paras mahdollinen lukuvalinta. Minusta kirja olisi kaivannut reippaasti punakynää heiluttavan kustannustoimittajan, joka olisi kysynyt: miksi tämä dialogi on tässä, mitä tämä kohtaus tähän tuo, mikä funktio tällä sivuhenkilöllä on? Tästä olisi hyvinkin voinut karsia 30-50 sivua pois. Jos ajatellaan, että Siilin kuoleman kohderyhmää ovat seiska- tai kasiluokkalaiset (koska päähenkilö on ysillä), tiiviimpi rakenne olisi hyväksi.

Ei tämä toki huono kirja ole - tässä tuntuisi vain olevan aineksia enempään. Esimerkiksi Artun täti Bettina ja uusi (ja liki ainoa) ystävä Neatta ovat kiinnostavia hahmoja, mutta heihin liittyvät juonenkulut jotenkin tyssäävät, kun kuvataan vaikkapa kotibileitä tai Artun joutumista erityisluokalle. Joka tapauksessa Artun pohdiskelut ovat ajoittain kiinnostavia - itsekin olen monesti pienen paikkakunnan kasvattina miettinyt jotain tämän suuntaista: "Oli tämäkin paikka, ajattelin. Kaikkialle ihmisten piti mennä levittäytymään. Me oltaisiin voitu asua Tukholmassa, Helsingissä tai missä vaan - mutta missä me oltiin? Keskellä ei mitään. Jossain muualla olisin voinut kadota ihmisvilinään kuin kala veteen. Mä en olisi osunut kenenkään silmään. Mutta en mä oikeasti halunnut olla näkymätön. Mä halusin, että joku näkisi mut."

Tartuin tähän kirjaan, koska näin sen kirjaston hyllyssä ja muistin lukeneeni siitä positiivisen arvion Lukutoukan kulttuuriblogista. Tässä kohtaa makumme eivät kohdanneet, mutta ihan kiva oli silti lukea nuortenkirja. Lukuhaasteessani sijoitan tämän kohtaan "kirja, jonka kirjoittaja on alle 30-vuotias" (Hepo-oja on takakannen mukaan syntynyt 1988).


2 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä, että kirja olisi tarvinnut tiukemman kustannustoimittajan ja lisää tiivistämistä. Tarina hyytyy välillä.

    Kaikki muuthan tästä kirjasta tuntuvat tykänneen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta! Jotenkin itse opettajana näen sieluni silmin, kuinka tylsien kohtien takia kirja lentäisi nuorella lukijalle nurkkaan. Mutta toki varmasti sellaisiakin nuoria on, jotka lukisivat tämän ahmien.

      Poista