lauantai 30. toukokuuta 2015

Briitta Hepo-oja: Siilin kuolema

Kestän huonosti kirjoja, joiden päähenkilöistä en pidä. Esimerkiksi Sieppari ruispellossa -kirjan Holden - voiko rasittavampaa, ylimielisempää nulikkaa olla.

Tämä siis johdantona siihen, mikä on ensivaikutelmani Briitta Hepo-ojan Siilin kuolema -nuortenromaanista (Myllylahti, 2015, 284 s.). Kirjassa 15-vuotias yliherkkä Arttu yrittää miettiä, mitä tekisi ysiluokan jälkeen. Mutta kun on niin kauhean hankalaa. Isä ja äiti ovat aina töissä, toinen isoveli iskee tyttöjä ja pikkusisko lukee vain kirjoja. Toinen isoveli on ainoa, joka ymmärtää, mutta kun silti on vain niin hankalaa. Uutiset ahdistavat, valaita kuolee ja siilikin jää auton alle. Yhyy. Koulussa Arttu ei kuulu joukkoon, ja vaatekaapissakin on vain äidin ostamia merkkivaatteita, vaikka Arttu haluaisi bändipaitoja. 


Jep, kouluvuoden päätteeksi tämä ei ollut paras mahdollinen lukuvalinta. Minusta kirja olisi kaivannut reippaasti punakynää heiluttavan kustannustoimittajan, joka olisi kysynyt: miksi tämä dialogi on tässä, mitä tämä kohtaus tähän tuo, mikä funktio tällä sivuhenkilöllä on? Tästä olisi hyvinkin voinut karsia 30-50 sivua pois. Jos ajatellaan, että Siilin kuoleman kohderyhmää ovat seiska- tai kasiluokkalaiset (koska päähenkilö on ysillä), tiiviimpi rakenne olisi hyväksi.

Ei tämä toki huono kirja ole - tässä tuntuisi vain olevan aineksia enempään. Esimerkiksi Artun täti Bettina ja uusi (ja liki ainoa) ystävä Neatta ovat kiinnostavia hahmoja, mutta heihin liittyvät juonenkulut jotenkin tyssäävät, kun kuvataan vaikkapa kotibileitä tai Artun joutumista erityisluokalle. Joka tapauksessa Artun pohdiskelut ovat ajoittain kiinnostavia - itsekin olen monesti pienen paikkakunnan kasvattina miettinyt jotain tämän suuntaista: "Oli tämäkin paikka, ajattelin. Kaikkialle ihmisten piti mennä levittäytymään. Me oltaisiin voitu asua Tukholmassa, Helsingissä tai missä vaan - mutta missä me oltiin? Keskellä ei mitään. Jossain muualla olisin voinut kadota ihmisvilinään kuin kala veteen. Mä en olisi osunut kenenkään silmään. Mutta en mä oikeasti halunnut olla näkymätön. Mä halusin, että joku näkisi mut."

Tartuin tähän kirjaan, koska näin sen kirjaston hyllyssä ja muistin lukeneeni siitä positiivisen arvion Lukutoukan kulttuuriblogista. Tässä kohtaa makumme eivät kohdanneet, mutta ihan kiva oli silti lukea nuortenkirja. Lukuhaasteessani sijoitan tämän kohtaan "kirja, jonka kirjoittaja on alle 30-vuotias" (Hepo-oja on takakannen mukaan syntynyt 1988).


lauantai 23. toukokuuta 2015

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Nura Farahin esikoisteos Aavikon tyttäret (Otava, 2014, pokkaripainoksessa 236 sivua) on kirja, johon kannattaa ehdottomasti tarttua, jos ei ole sitä vielä lukenut. Farah on muuttanut Suomeen Somaliasta 13-vuotiaana, ja teos on kustantajan sivun mukaan pitkän työn tulos.

Kirja sijoittuu 1900-luvun puolivälin Somaliaan. Päähenkilö Khadija varttuu lapsesta aikuiseksi paimentolaisyhteisössä. Khadija ryöstetään leiristään, ja hänen on avioiduttava hänet pelastaneen miehen kanssa. Romaani keskittyy muutamaan henkilöön, mutta kuvaa samalla yhteisön arvoja, tapoja, uskomuksia ja perinteitä - niiden noudattamista ja niiden hidasta muuttumista.

Teoksen tyyli herättää kaikki aistit ja maalaa eläviä kuvia lukijan mieleen: "Aamulla Khadija jatkoi matkaa. Taivas oli selkeä ja kotka kaarteli ilmassa. Khadija tunsi itsensä vapaaksi. Hän ei ollut laulanut pitkään aikaan, mutta nyt hänen äänensä oli palannut itsestään. Hän rallatti ja lauloi. Tullessaan joelle Khadija heitti veteen kiviä ja varmisti, ettei vedessä ollut käärmeitä. Hän joi ja tunsi uuden laulun sydämessään. Hän juoksi jalkapohjansa verille."

Vaikka Farahin teos ei ole mikään historiallinen romaani, se sai minut tutkimaan hiukan Somalian historiaa. Somalia on maailman epäonnistunein maa, luonnehditaan Ulkoministeriön sivulla, jossa lainataan Foreign Policy -lehteä. Maassa ei ole ollut virallista hallintoa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Olisi kiinnostavaa, jos Farah kirjoittaisi jatkossa myös nyky-Somaliasta.

Lukuhaasteessani on siis tavoitteena lukea 52 kirjaa tänä vuonna. Ruksin nyt 22. kohdan, ja se on "kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat toiseen maahan".

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Seuraava käsityö...


Seuraamani Lankahelvetti-blogin kirjoittaja on ilmeisen tykästynyt Ravelry-sivuston nimimerkin Heidi Bears ohjeisiin, joissa on tehty erinäisiä eläimiä afrikkalaisista kukista (yllä olevan virkkausmallin nimi). Itsekin tykästyin ajatukseen virkatusta virtahevosta ja ostin ohjeen Ravelrysta. Näitä kukkia (vähän vaihtelevalla määrällä terälehtiä) pitäisi tehdä 44 kappaletta. Saapa nähdä, kauanko tähän projektiin menee :) Käsityörintamalla voi siis olla vähän aikaa hiljaista.

Luettavana on puolestaan tällä hetkellä Nura Farahin Aavikon tyttäret. Siitä bloggaan siis seuraavaksi. Lukuvuoroaan odottamassa on kirjoja laidasta laitaan - esim. Eläinten vallankumous, Leiri 14 ja Ian McEwanin uusi kirja, jonka nimeä en nyt muista. Loppukevät pitäisi malttaa myös rutistaa töissä, mikä ehkä haittaa harrastuksia ;)

perjantai 1. toukokuuta 2015

Virkattuja ruutuja

Lankalaatikkoni tyhjentyi kiitettävästi, kun virkkasin liki kaikista Seitsemän veljestä -langoistani neliöitä, jotka lähetän Vilttejä Kellokosken sairaalaan -projektiin (löytyy Facebookista tuolla nimellä). Yhteensä 20 * 20 cm neliöitä syntyi 28 kpl, eli ei niistä yksin ihan peittoa saa, mutta jonkun toisen tekemiin yhdistettynä kyllä.



Ohje näihin kahteen ruutuun on Mary Oljen kirjasta Virkattuja peitteitä ja hartiahuiveja, WSOY, 1972. Jos jotakuta kiinnostaa, voin kopioida sen tänne.






Tämän ruudun keskustaan löysin jonkinlaisen mallin täältä ja sitten jatkoin sitä samoin kuin noita aiempia. Näihin käytin kaikki pienetkin jämät ja vaihdoin väriä aina vähän vaihtelevasti eri kohdassa.