keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kirja lapsuudesta

Tällä viikolla on Lukukeskuksen järjestämä lukuviikko. Teemana on "Minä lukijana". Sen myötä kirjabloggarit on haastettu esimerkiksi haastattelemaan jotakuta lapsilukijaa ja opettajat vaikkapa kirjoittamaan omasta lapsuuden suosikkikirjastaan. Listaa haasteeseen osallistujista kerää Omppu blogissaan Reader, why did I marry him?


 

Opin lukemaan viisivuotiaana, kun veljeni aloitti koulun. Kirjat kuuluivat tiiviisti lapsuuteeni. Luin Mikko Mallikasta, Pupu Tupunoita, Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoja, Pekka Töpöhäntiä... Ylipäätään nuo kirjat ovat oman sukupolveni yhteisiä lukumuistoja. Onkohan nykyisillä lapsilla enää sellaisia? Toisille ei ehkä lueta ollenkaan, ja lukeville taas tarjontaa on ihan valtavasti. Kirjakerhot tarjoavat usein pääosin käännöskirjoja, kirjakaupoissa on näyttävästi esillä kotimaisiakin uutuuksia ja samalla monet vanhat suosikit pitävät pintansa. Jokaiselle varmasti löytyisi jotakin, mutta kun virikkeitä on tarjolla niin paljon muutakin, voi olla, ettei lukemista nähdä enää niin arvokkaana. Varsinkin jos itse ei ole saanut lukemisen mallia kotoa, voi omille lapsillekin lukeminen jäädä.


Myös omassa kirjan vuoden lukuhaasteessani on kohta "kirja lapsuudesta". Voisin valita siihen siis hyvinkin monta kirjaa, mutta päädyin sellaiseen, jonka halusin lukea uudelleen. Omistin tämän kirjan lapsena (liekö ollut äidin tai hänen sisarustensa perua, ensipainos on ilmestynyt 1953), mutta se kappale on hukkunut jonnekin ja tämä on kirpparilöytö. Kyseessä on siis Oiva Paloheimon Tirlittan. Muistin tästä kirjasta pitkiä pätkiä ulkoa joskus, joten moneen kertaan olen sen lukenut. Orpotytön tarinassa oli jotakin hyvin samastuttavaa, mutta myös jotakin vaikeasti ymmärrettävää, josta toivon saavani nyt aikuisiällä kiinni. 

"Hänellä oli pituutta vähemmän kuin ymmärrystä ja ymmärrystä enemmän kuin pituutta. Hänellä oli ymmärrystä oikeastaan liikaakin, sillä maailmassa ovat asiat sillä tavalla, että jos jollakulla on jotakin enemmän kuin on tollakulla, niin sitä on heti liikaa", kuvataan Tirlittania teoksen alussa. Minä sitten pidän tästä tyylistä; se haastaa sopivasti lukijaa pohtimaan, oli sitten lapsi tai aikuinen. 

Tirlittan jää teoksen alussa orvoksi, kun perheen taloon iskee salama ja isä ja äiti sekä sisarukset lentävät sen voimasta kuka minnekin. Hän etsii kotia ja joutuu kaikenlaisiin hankaluuksiin. Tirlittan haluaa löytää jonkun, joka rakastaisi ja jaksaisi kärsivällisesti venyttää häntä ihmisen mittaiseksi. Ihmisillä kun kasvaminen kestää niin toivottoman kauan, kun vaikkapa hevonen tulee hevoseksi paljon nopeammin. 

Erinäisten koettelemusten myötä Tirlittan kasvaakin: "Kolmessa päivässä hän oli vanhentunut kolme vuotta ja kasvanut kolme jalkaa ja kolme tuumaa. Unipuvun housunlahkeet mittasivat sen selvästi: kolme tuumaa kummankin jalan osalle." Kodin löytämisen suhteen hän tulee kuitenkin epäilevämmäksi: "Täytyi pitää varansa. Jos etsi jotakin erikoisemmin, esimerkiksi kotia tai rakkautta, niin siitä seurasi aina mullistuksia, pettymystä ja niiskuttamista."

Tarinassa on joitakin absurdeja käänteitä, ja se varmasti sekä viehätti että hämmensi minua lapsena. Tirlittan esimerkiksi pestautuu sirkukseen ja on yhtäkkiä huippuampuja ja trapetsitaiteilija. 

Mutta miten lopulta käy? Löytääkö Tirlittan perhettään tai uutta kotia? Jotkin asiat jäävät avoimeksi, mutta "Maailma on pieni, ihmiset isoja."

4 kommenttia:

  1. Onpas jännä lastenkirja. Voisi mennä monella nykylapsella niin sanotusti "yli hilseen". Ehkäpä tämän päivän lasten yhteisiä lukumuistoja ovat esimerkiksi Tatu ja Patu -kirjat? Luulenpa, että myös ne lapset, joille ei kotona (valitettavasti) lueta, tuntevat Tatun ja Patun, sillä tiedän myös monen opettajan käyttävät kirjoja koulussa opetuksen tukena. Ja isommat lapset muistavat ehkä Ella-kirjat ja Risto Räppääjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Toivottavasti myönteisiä kirjamuistoja tosiaan syntyy koulussa, jos ei kotona.

      Poista
  2. Meillä on tuo Tirlittan hyllyssä, mutta ei ole tullut luetuksi. Aika erilaiselta kieltämättä tuo kieli vaikuttaa kuin nykyisissä lastenkirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä varmaan parhaiten toimii sen ikäiselle lapselle, joka osaa itse lukea ja on lukenut jo jonkin verran.

      Poista