perjantai 17. huhtikuuta 2015

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Oululaiskirjailija Joni Skiftesvik on syypää siihen, ettei minusta tullut kirjailijaa. No, ehkä en siitä ammattina ihan tosissani ollut haaveillutkaan. Tuskinpa lahjoja tai sinnikkyyttä olisi riittänyt. Joka tapauksessa Skiftesvikin tapa kertoa työstään riisui kyllä gloriaa kirjailijuudelta. Hän vieraili koulussani, kun olin lukiossa ehkä ensimmäistä vuotta. Skiftesvik kertoi virkamiesmäisistä työpäivistään, kuinka hän kirjoittaa säännöllisesti kahdeksan tuntia päivässä. Joskus syntyy neljä sivua, joskus neljä riviä valmiiseen tuotokseen, mutta työnsä hän tekee säntillisesti. Taisipa mainita jostakin arkistoissa istumisestakin. Siis mitä? Eivätkö kirjat synnykään aamuyön tunteina inspiraation vallassa kuumeisesti kirjoittaen?



Skiftesvikin teosta Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY, 2014, 246 s., päällys Seppo Polameri) on mielenkiintoista lukea, sillä siinä valottuu varsin hyvin, miten Skiftesvikistä tuli kirjailija. Erno Paasilinnan lausahdushan kuuluu, että on elettävä sellainen elämä, että syntyy kirjailija. Minulle tulee sellainen vaikutelma tästä kirjasta, että moni asia Skiftesvikin elämässä on edesauttanut kirjailijaksi tulemista, esimerkiksi lukuharrastus, perheestä saatu lukemisen malli ja kyläyhteisön tarinoiden kuunteleminen pienestä pitäen herkällä korvalla. Toimittajantyö varmasti toi kirjoittamisen rutiinia ja opetti tiivistämisen taitoa. Tärkeintä on silti se, miten hänen äitinsä asiaa kuvaa: "Sinä olet aina katsellut tätä maailmaa eri tavalla kuin muut. Näet semmoista, mikä jää muilla näkemättä."

Tämän taidon Skiftesvik lienee välittänyt myös lapsilleen, päätellen siitä, että heidän suustaan ovat peräisin sanat puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, jotka esiintyvät kirjailijan ensimmäisen novellikokoelman nimessä. Kokoelman niminovelli on itsellenikin tuttu ja olen käyttänyt sitä opetuksessakin. Silti olen lukenut harmillisen vähän Skiftesvikin muita tekstejä. Täytyy ottaa asiaksi lukea ainakin lisää novelleja.

Lukuhaasteessani tämä kirja sopii kohtaan "kirja, joka sijoittuu kotipaikkakunnalleni" - ainakin jos ajattelee laajasti uutta Oulua. 

Kirjan syntyprosessista voi lukea enemmän esimerkiksi tästä haastattelusta.

Kirja on saanut paljon blogihuomiota viimeistään voitettuaan Runeberg-palkinnon. Kannattaa lukea, mitä esimerkiksi Erjan kirjamuistikirjassa sanotaan kirjasta. Sieltä bongasin myös linkin Kiiltomato-kirjallisuusverkkolehteen, jossa on kiinnostavasti nostettu kirjailijan kielen kehittyminen teoksen kantavaksi voimaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti