sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Jenni Linturi: Malmi, 1917


Jenni Linturin Malmi, 1917 (Teos, 2013, 206 s.) on kirjailijan toinen romaani. Kirjalla on ankea nimi ja vielä ankeampi kansi. Ihan sama kuin jos Tommi Kinnusen Neljäntienristeys olisi nimeltään "Kuusamo, sota-aika". Kiiltomadon arviossa Linturin tyyliä kutsutaan "hallitun lakoniseksi", mutta tarvitseeko nimen olla lakoninen?


Kirja siis sijoittuu Malmille ja vuoteen 1917. Kylän tilanomistajat ovat ruotsinkielisiä, työläiset taas suomenkielisiä. Työläiset asuvat hökkelikylässä eikä töitä riitä kaikille, mikä johtaa väkivaltaisiin vaatimuksiin. Vastakkainasettelua liennyttämään nimismiehen apulaiseksi palkataan Hämeestä suomenkielinen Raitis Puolakka, joka saapuu kylään kolmen poikansa, Anteron, Oivan ja Inton kanssa. Lisäksi keskiössä on Karlqvistin perhe, johon kuuluvat isä Karlin lisäksi tyttäret Ingeborg ja Letuksi kutsuttu Elisabeth. Karlqvistien taloon tunkeudutaan kirjan alussa vaatimaan ruokaa, ja perheen palvelija Maatu saa surmansa. Jos ymmärsin oikein, Maatun tytär Maria on Ingeborgin ja Letun siskopuoli, mutta muiden tyttöjen äidistä ei kerrota mitään.

Puolakat ja Karlqvistit ovat ajan vastakkainasettelussa toisaalta samalla puolella, mutta toisaalta eivät kuitenkaan. Erityisesti Oivan veljet suhtautuvat ruotsinkielisiin halveksuen, mutta ovat myös venäläisvastaisia. Oiva itse ei tunne erityistä aatteen paloa, vaikka suojeluskuntatoimissa onkin mukana. "Oivaa ei ajanut kunnia niin kuin Anteroa eikä epätoivo niin kuin herra Karlqvistiä, vaan onneton sattuma. Ja juuri onnettomat sattumat ovat aina imaisseet heikkoja sieluja."

Nuorten kohtalot, haaveet ja toiveet nousevat kirjassa tärkeimmiksi. Oiva kiinnostuu ensin Letusta, mutta aika on ehkä tälle rakkaussuhteelle mahdoton. Isosisko Ingeborg on erilainen, asuu kaupungissa ja haaveilee näyttelijänurasta. Tähän rakastuminen on ehkä Oivalle pakoa ympäröivästä todellisuudesta, kerjäläisistä, köyhistä, murhista ja raakuuksista. Lettu tekisi mitä vain saadakseen Oivan huomion, ja on katkera siskolleen, joka tuntuu saavan kaiken. Molemmat perheet joutuvat myös kohtaamaan menetyksiä.

Tähän kirjaan, sen henkilöihin ja heidän kohtaloihinsa ei ehkä voi eläytyä samalla tavalla kuin vaikkapa Koskelan suvun vaiheisiin Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa. Tyyli ja kerronta on erilaista - kannen liepeessäkin sanotaan, että tarina ei valitse puoltaan. Raakoja tekoja kuvataan lakonisesti, lyhyissä lauseissa tiivistyy paljon. Sen takia oli harmi, että jouduin lukemaan tämän kirjan aika kiireellä lukupiiriä varten, mikä ei tehnyt ehkä oikeutta sen kielelle. Siellä täällä oli virkkeitä, joista voisi kirjoittaa kokonaisia esseitä. "Poika, joka luulee, että mieheksi kasvetaan tekemällä miesten tekoja", toteaa Ingeborg Oivasta. Kertoja puolestaan toteaa esimerkiksi: "Suuret, isänmaalliset teot eivät syntyneet ihmisessä vaan ihmisten väleissä." 

Valitsimme tämän kirjan lukupiirikirjaksi, koska sen asiasanoissa oli sana kolmiodraama. Tavoite oli siis ruksia tämä kohta lukuhaasteesta ja tutustua samalla uuteen kirjailijaan. Kirja oli myönteinen yllätys. Helsingin Sanomien arviossa ounastellaan, että tarina siirtyisi helposti myös valkokankaalle, ja kieltämättä sellaisia aineksia tässä olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti