tiistai 30. joulukuuta 2014

Jämälankalapaset

Olipa kerran pussillinen ohuita jämälankoja eikä mitään tarkkaa suunnitelmaa. 



Tällaiset niistä tuli. Sopivat toisten lapasten alla käytettäviksi. 

Vuoden 2014 kirjat ja käsityöt

Jos tähän blogiin on luottaminen, luin tänä vuonna 28 kirjaa. (Ihan täysin se ei pidä paikkaansa, koska keväällä luin novelleja ja runoja töitä varten, mutten kirjoittanut niistä tänne, muutoin kuin Taskunovelleja-kokoelmasta.) Asetan siis vuoden 2015 tavoitteeksi 36 kirjaa: kolme kirjaa kuussa.

Käsitöitä en tehnyt alkuvuodesta juuri ollenkaan. Keskeneräiset sukat ja peitto ärsyttivät niin paljon, ettei huvittanut aloittaa muuta. Kaiken kaikkiaan vuoden aikana tein vain neljät sukat, kaksi pipoa, yhdet lapaset, yhden huivin ja viimeistelin peiton. Ehkäpä ensi vuonna enemmän. Kesken on tällä hetkellä pipo ja huivi itselleni. 

Hyvää uutta vuotta 2015! 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa


Lukupiirissämme oli ajatuksena lukea venäläistä nykykirjallisuutta, ja joku ehdotti Ljudmila Ulitskajaa. Päädyimme teokseen Medeia ja hänen lapsensa. Se on julkaistu alun perin 1996, mutta suomennettu vasta 2012. Ei siis ihan nykykirjallisuutta kuitenkaan. Lisäksi kirja sijoittuu pääosin menneeseen aikaan.

Olen lukenut venäläisestä kirjallisuudesta vain niitä pakollisia Tolstoita, Dostojevskia ja Tšehovia. Yleisajatus on, että venäläisissä kirjoissa on paljon henkilöitä ja monimutkaisia ihmissuhteita - niin tässäkin kirjassa. Kirja kertoo lapsettomasta Medeiasta, jonka elämää värittävät sisarusten lasten ja lastenlasten vierailut. Sukua riittää, ja kirja liikkuu ajasta toiseen monenkymmenen vuoden jatkumolla. Välillä saatetaan kertoa kymmenen sivua naapurin kesävieraan menneisyydestä. En tiedä, olisiko henkilöistä pysynyt paremmin kartalla, jos ei olisi välillä keskeyttänyt lukemista ainakin viikoksi.

Kirjassa kiehtoivat kuvaukset ja hauskasti luonnehditut henkilöt, mutta henkilömäärä uuvutti. Ajatus jonkin toisen Ulitskajan kirjan lukemisesta ei silti tunnu mahdottomalta.

Seuraavana lukemista on muuten odottamassa Neljäntienristeys.

torstai 25. joulukuuta 2014

Aurinkoiset ruttusukat


Ryppyvarsisukat 

Ohje: Novitan sukkalehdestä talvelta 2011/2012
Lanka: Teetee Pallas (väri 0017)
Langanmenekki n. 160 g (reilu kolme kerää)
Koko n. 40 (Puikot kokoa 3, silmukoita varressa 60, nilkan resorin kohdalla kavennettu 56:een)


Nämä sukat ovat piristykseksi ystävälle. Niitä voi käyttää suorana tai rypyssä. 


Näitä oli kiva neuloa. Mallikerta oli sopivan yksinkertainen mutta ei silti tylsä. Sukissa on sädekavennus, jollaista en ole pitkään aikaan tehnyt.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Baktus-huivi


Etsiskelin helppoa huivimallia, jonka ehtisin toteuttaa jouluksi, ja mieleen tuli baktus-huivi (linkki Me-lehden ohjeeseen, pdf). Tällaisia näki monissa blogeissa joitakin vuosia sitten.

Lanka: Novita Usva
Langanmenekki: n. 180 g
Puikot: 6
Huivin pituus n. 180 cm


Huivin idea on yksinkertainen: se aloitetaan luomalla 4 silmukkaa. Koko huivin ajan neulotaan ainaoikeaa. Puoleenväliin asti lisätään joka neljännellä kerroksella yksi silmukka. Kun huivi on puolet halutusta mitasta, aletaan kaventaa joka neljännellä kerroksella yksi silmukka. Lisäykset ja kavennukset tehdään aina samassa reunassa.

Rauhallista joulunaikaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Matti Riekki: Täältä Pohjoiseen - Sentencedin tarina


Syksyllä 2005 olin aamuviideltä Levykauppa Äxän edessä jonottamassa lippuja Sentencedin hautajaiskeikalle. Tänään jonotin samaisessa kaupassa -joka sijaitsee kylläkin eri osoitteessa - nimikirjoituksia Matti Riekin kirjoittamaan teokseen Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina (Like, 2014). Luin jonossa ensimmäiset 70 sivua kirjasta - kirjallisuus kun on minulle luonteva pakopaikka ahdistavista paikoista.


Itse asiassa tässä levypinossakin, joka luonnollisesti on ollut tässä kirjan loppuun lukemisen soundtrackina, on kahdessa levyssä yhtyeen nimmarit. Tuli niitä keikkojakin nähtyä muutama hautajaisten lisäksi, ensimmäisen kerran urheilutalolla vuonna 2000. Äärettömän iso kiitos siis yhtyeelle kaikista sen tarjoamista hyvistä hetkistä sekä helpotuksesta, jota se varsinkin silloin joskus maailmassa tarjosi huonoihin hetkiin.

Kirja on juuri sellainen kuin sen olettaakin olevan. Kirjoittaja on haastatellut elossa olevien Senarien lisäksi myös muita yhtyettä lähellä olleita. Asiat kerrotaan niin kuin ne ovat. "Sanalla sanoen he olivat kännisiä pikkupentuja 24 tuntia vuorokaudessa", luonnehtii esimerkiksi kiertuemanageri Bobo yhtyeen käytöstä alkupään kiertueiden aikana. Ensimmäisillä levyillä vaikuttanut laulaja-basisti Taneli Jarva kuvaa puolestaan bändin käytöstä videokuvauksissa: "Kuvaaminen itsessään oli ihan oheistoimintaa, mikä tietysti tuntuu naurettavalta: tommosen nuoren, breikkaamispisteessä olevan bändin pitäs tehä töitä asioiden eteen, mutta me vaan sabotoitiin sitä hommaa."

Tämä ristiriita on kirjan kantava ajatus. Toisaalta haluaa yhtyeen menestyvän, on aina tärkeää päästä tekemään seuraavaa levyä, mutta toisaalta ei välitä yhtään mistään muusta kuin siitä, että saisi olla rauhassa. Ei tarvitsisi puhua haastatteluissa tai faneillekaan, ei tappaa aikaa kiertuebusseissa. Kellään ei ole oikein koskaan hyvä olla. 

Kirjassa on tietysti myös asiaankuuluvaa huumoria - mustaa, alkoholin sävyttämää ja eritepitoistakin. Lukekaa itse. Itseäni nauratti esim. Tenkulan kommentti Laihialan sanoituksesta For the love I bear: "Mitä helevettiä, kertooko tuo rakkauesta karhuun."

Kirja voisi toki olla laajempi, jos haastateltavia olisi enemmän ja jos tietolähteenä olisi käytetty vaikkapa enemmän vanhoja haastatteluja ja levyarvioita yms, kuten Apulannasta kertovassa kirjassa oli tehty. Tällaisenaan se on ehkä kohderyhmälleen sopiva, muttei välttämättä anna kaikille lukijoille kovin paljon uutta.

Kirjan repliikeissä kuuluu vahvasti Oulun murre. Kun pohjoisen ihmistä ahistaa, ei sitä mitenkään muuten voi kirjoittaa. Laihialan voi kuulla sanovan: "Ylleensäkin otan pitkin hampain ossaa oikein mihinkään asioihin." Niinpä. Ei tainnut olla aivan helppoa tänäänkään nimmarisessiossa. 

Kiitos.




Ville Laihiala, Sami Kukkohovi, Sami Lopakka, Vesa Ranta ja Matti Riekki Oulun Levykauppa Äxässä 13.12.2014.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Piper Kerman: Orange is the new black - vuosi vankilassa


Piper Kerman kertoo kirjassaan Orange is the new black (2010, suom. 2014), että Yhdysvalloissa on vankeja enemmän kuin missään muussa maailman valtiossa, asukaslukuun suhteutettuna. Näin ei ollut aina: vuonna 1980 vankeja oli puoli miljoonaa, mutta vuonna 2010 jo 2,3 miljoonaa. Kerman itse istui vankilassa kymmenen vuotta vanhan huumerikoksen vuoksi vuoden verran alkaen helmikuusta 2004. Kirja kertoo tästä ajasta, ja sen inspiroimana on tehty Netflix-sarja.

Kerman esittää kirjassaan jokseenkin selvästi, että vankeinhoito on pääpiirteissään täysin tarkoituksetonta.  "Mitä järkeä on lukita ihmisiä vuosikausiksi yhteiskunnan ulkopuolelle, kun tämä kaikki tuntuu merkitsevän niin hirveän vähän jopa heidän avaimia piteleville vartijoilleen? Miten vanki voi ymmärtää, mitä merkitystä hänen rangaistuksellaan on yhtään kenellekään, kun se hoidetaan niin ohimennen ja välinpitämättömästi?"

Tällä Kerman tarkoittaa sitä, että vangeilla on vankilasta vapautuessaan useimmiten edessään samat ja pahemmat ongelmat kuin ne, joiden vuoksi he alun perin vankilaan joutuivat. Kuntouttavaa toimintaa tai koulutusmahdollisuuksia on vankilassa olemattomasti. Pelkät kovat rangaistukset eivät kanna hedelmää, vaan opettavat vangit keskittymään vain vankilaelämästä selviytymiseen. Siihen keskittyy Piperkin, mutta sillä erotuksella, että toisin kuin suurimmalla osalla vangeista, hänellä on vankilan ulkopuolella odottamassa kihlattu, perhe, ystäviä ja työpaikka.

Juonipaljastus: toisin kuin tv-sarjassa, kirjassa Piper ei tappele, ei joudu eristykseen, ei harrasta seksiä vankilassa eikä tee paljon mitään muutakaan. Paitsi juustokakkua. Siihen annetaan jopa resepti.

Kirja on siis huomattavasti yhteiskunnallisempi ja sisältää vähemmän tapahtumia kuin tv-sarja. Netflixin sarjasta nähdään vielä ainakin kolmas kausi, jossa tuskin on enää paljon mitään tosipohjaista, ainakaan Kermanin kirjaan pohjautuvaa.