tiistai 11. marraskuuta 2014

Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa

"Olin hyväksynyt sen, että kaikki synkät muistot olivat minun. Mutten ollut koskaan tajunnut, että kauniitkin muistot olivat minun. Minulla oli oikeus niihin. Minulla oli oikeus helliä niitä riippumatta siitä, mitä tapahtui ennen ja jälkeen. Minulla oli oikeus onneeni siinä missä suruunikin."

Tässä lainauksessa tiivistyy kaikki, mitä haluan kirjoittaa Linda Olssonin kirjasta Kaikki hyvä sinussa (2011, suom. 2012). Kirjan päähenkilö tekee siinä matkaa muistoihinsa, sukupolvien mittaiseen hylkäämisten ketjuun. 

Marion elää Uudessa-Seelannissa, ulkopuolisena, vieraana, muualta tulleena, vaikka on asunut siellä jo vuosia. Hän tutustuu pieneen poikaan, Ikaan, joka on myös lähestulkoon hylätty. Marion saa hiljalleen Ikan luottamuksen ja pyrkii tekemään parhaansa tämän hyväksi. Samalla hän käy läpi omia lapsuuskokemuksiaan ja menneisyyttään. 

Olssonia voisi tämän kirjan perusteella lukea enemmänkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti