keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

"Paskin on se läppä, että ite muka sais päättää, miten oma nimi taipuu. -- Jengi kysyy multa että 'taipuuko sun nimi Pertun vai Perttun, sähän saat kato ite päättää sen.' MITEN NIIN! Miksen saa saman tien ite päättää et se taipuukin 'Perseen'?"

Näin pohtii stand-up-koomikko Linda Perttu Maija Vilkkumaan romaanissa Nainen katolla (2013).  


Lindan lisäksi romaanin näkökulmahenkilöinä ovat äidinkielenopettaja Ville, kotiäiti Silja, jolla lyhytaikainen muusikkomenneisyys, sekä juorutoimittaja Leila Hakkarainen. Romaanissa on joitakin osuvia huomioita nyky-yhteiskunnasta. Nauratti ja vähän ärsyttikin. Silti mietin, onko nykykirjallisuudessa lähes kokonaan kuollut usko siihen, että yksi kertoja ja yksi näkökulma voisi riittää yhteen romaaniin? Toki eri ihmisten suulla voi pohtia vähän erilaisia asioita. Linda on nuori ja useimmiten pinnallinen, Silja on väsynyt perheenäiti ja Villellä on mitä ilmeisimmin liikaa aikaa pohtia kaikkea, mitä mieltä hän on mistäkin ja miksi. 

"'Minun on vaikea kestää nykyaikaa. Tämä aika on minusta kauhea. En osaa päättää, johtuuko se siitä että olen viiltävä nyky-yhteiskunnan kriitikko vai jämähtänyt menneisyyden mies."

"Minä en saa upota samaan pilkkaan ja tyhmyyteen. Se on elintärkeää. Ei ole kummallista että ihmiset ovat tyhmiä, se on helpoin tie. Ja kaikille kätevin."

Luonnollisesti kirjan tarinat risteävät. Siljan mies on pelialan yrittäjä, jonka yrityksestä Lindan pitäisi tehdä kriittinen analyysi underground-lehteen, mutta Linda päätyykin lopulta Harrin kanssa suhteeseen. Silja puolestaan osallistuu Villen luovan kirjoittamisen kurssille ja elättelee romanttisia haaveita tästä. Ja niin edelleen. Kirjan lopetus antaa selityksen teoksen nimelle, mutta siihen en pureudu sen enempää. Kaiken kaikkiaan ei mitenkään huono esikoisteos.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

"- - hän pysähtyi taas miettimään, kun seuraava postilaatikko ilmestyi eteen odottamattoman pian. Hän oli aloittanut jotain, vaikka ei oikein tiennytkään mitä, ja kun se kerran oli aloitettu, hän ei ollut vielä valmis lopettamaan."

Sain Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta luettavaksi Rachel Joycen teoksen Harold Fryn odottamaton toivioretki (WSOY, 2014, alkup. teos 2012). Kirjoitan kirjasta kommentin kirjakerhon jäsenpaneeliin, mutta kirjoitan lyhyesti tännekin.

Ensimmäisessä luvussa piirretään varsin kliseinen kuva eläkkeellä olevasta miehestä, Haroldista, jonka elämässä ei koskaan tapahdu mitään. Vaimo on etäinen, eikä ruohoakaan voi joka päivä leikata. Harold saa kuitenkin kirjeen entiseltä työkaveriltaan, ja vastauskirjeen postitus sysää tapahtumat liikkeelle.

Harold päättääkin kävellä koko Englannin halki tapaamaan kirjeen lähettänyttä naista. Samalla hänellä on aikaa käydä läpi muistojaan, jotka eivät ole aina kauniita. Mitä kaksikymmentä vuotta sitten oikein tapahtui? Miksi Harold ja Maureen elävät valoverhojen takana, erillään muista ihmisistä ja myös toisistaan? Onko myöhäistä muuttua?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Suojattomat


Kati Hiekkapellon toinen teos Suojattomat (Otava, 2014) on jatkoa Kolibrille, mutta toki itsenäinen teos. Eletään kevättä, ja edellisen kirjan tapahtumista on aikaa muutama kuukausi.

Teoksen alussa viritellään monia tapahtumaketjuja: Paperiton maahanmuuttaja metsästää huumeita ja tulee sekaantuneeksi vanhuksen kuolemaan. Teinitytöt löytävät lumisesta metsästä puukon ja verta; joku on tapettu siellä. Kansainvälinen rikollisjengi on rantautumassa Suomeen. Vanhempi konstaapeli Anna Fekete ja hänen työkaverinsa selvittelevät tietysti kaikkia näitä tapauksia.

Miljöö tuntuu nyt tutummalta kuin ensimmäistä kirjaa lukiessa: kirjan Koivuharju on tietysti Oulun Kaijonharju ja Rajapuro on Rajakylä, nimeltä mainittua Ruiskukkatietä myöten. Mietin, eikö joku poliiseista tai kuulusteltavista voisi puhua vähän Oulun murretta, mutta valinta on varmasti tietoinen.

Minua lukijana tuskastutti hiukan se, etten osannut arvata, mitkä kaikki asiat teoksessa lopulta liittyvät toisiinsa ja miten. Teksti on silti kirjoitettu vetävästi, ja lukemista on pakko jatkaa. 

Suojattomia ovat niin paperittomat pakolaiset, yksin asuvat vanhukset kuin vaikkapa Anna Feketekin. Anna miettii kirjassa paljon juuriaan, perhettään, kotiaan. Hänen perheensä lähti aikanaan Jugoslaviasta unkarilaisalueelta. Nyt alue kuuluu Serbiaan, ja Annan äiti on palannut sinne takaisin, mutta olisiko siellä mitään Annalle? Toisaalta onko Suomessakaan? Annan ja hänen työparinsa Eskon henkilökuvat syvenivät kirjassa hyvin, ja sarja saa varmasti jatkoa.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Kolibri


Luin aiemmin aika paljon dekkareita. Viime vuosina se on jäänyt, enkä ole lukenut oikein mitään tällä hetkellä pinnalla olevia suomalaisia tai muita pohjoismaisia dekkarikirjailijoita. Lukupiirissämme on kuitenkin joskus ennenkin ollut  kesäkirjana dekkari, ja tällä kertaa päätimme tarttua Kati Hiekkapellon esikoisteokseen Kolibri (2013). 

Kolibrin päähenkilö on Anna Fekete, ulkomaalaistaustainen poliisi, joka aloittaa uudessa työpaikassa ja saa heti rankkoja tehtäviä. Ammutun lenkkeilijän taustalta paljastuu monimutkainen suhdevyyhti, kun taas henkensä edestä pelkäävän kurditytön suojelu tuo teokseen yhteiskunnallista sanomaa. 

Kirjassa näkökulma vaihtuu, ja välillä syvennytään myös Annan työkavereiden kotielämään. Suunnitteilla on kai kokonainen teossarja, muuten nämä lonkerot tuntuisivat ylimääräisiltä muutenkin useaa tapahtumaketjua seuraavassa kirjassa. 

Hiekkapellon teos tuo mieleen Eppu Nuotion Pii Marin -dekkarit. Päähenkilöissä on vähän samaa esimerkiksi siinä, etteivät he ole ihan perisuomalaisia taustaltaan ja kohtaavat siksi ennakkoluuloja. Kumpikaan ei myöskään ole yksiulotteinen hahmo. Annallakin on omat traumansa setvittävinä, ja niihin varmasti palataan tulevissa kirjoissa.

Kuin kohtalon oikusta unohdin peruuttaa kirjakerhokirjan, ja tämän sarjan seuraava osa kolahti yllättäen postiluukusta juuri kun olin päässyt tässä alkuun. Se on siis seuraavana lukemistossani. 

P. S. Luin kirjasta muutaman arvostelun, ja niissä sanottiin kirjan sijoittuvan "pohjoiseen merenrantakaupunkiin" tai jopa "oululaismiljööseen". Itse en lukiessani kuvitellut Oulua vaan Helsinkiä, mutta täytyy lukea seuraavaa kirjaa vähän tarkemmin sillä silmällä, onko miljöössä jotakin pohjoista.